Dozo yoroshiku!

Tunsin tarpeelliseksi aloittaa tämän.

Vaikka lähtö on vasta  parin kuukauden päästä, on elämä (ja siihen liittyvät suunnitelmat) pyörineet viimeisen vuoden enemmän ja vähemmän yhden asian ympärillä: Olen lähdössä vuodeksi Japaniin.

Kirjotan tätä blogia (Ah, niin trendikästä..) ensisijaisesti itselleni, koska kaikki tämä sisäinen kiehunta asian tiimoilta vaatii jonkun tavan purkaa tuntoja ja ajatuksia. Eli siis luvassa paljon vuodatusta, hämmennystä, kulttuurishokkeja ja ajatuksia elämästä. Mutta eiköhän se maailmankatsomus räjähdä myös puhtaasta ilosta, onnellisuudesta, jännityksestä, seikkailuista ja omasta tyhmyydestä. Kaikki jää nähtäväksi, mutta maitojunaa on turha odottaa.

Kirjoitan tätä myös perheelleni, tyttöystävälleni, kavereilleni, tuttavilleni ja kaikille joita nyt sattuuu kiinnostamaan. Kaikille teille, jotka joudun taakseni jättämään. En pyydä anteeksi vaan kiitän kannustuksesta ja siitä ettei minun tarvitse lähteä huonolla omallatunnolla. Kiitos Kiira. Kiitos Äiti. <3

Lisäksi kirjoitan tätä myös teille, jotka haaveilette vaihtoon lähtemisestä. Pyrin kirjoittamaan hakuprosessista ja käytännön asioista, sillä vaihtoon (erityisesti Japaniin) lähteminen ei ole mikään yksinkertaisin prosessi. Toivottavasti tästä on hyötyä myös teille.

En kerro nyt sen enempää itsestäni, sillä kaikki (te kaksi) jotka tätä luette varmasti jo tunnette minut ja te jotka ette, opitte kyllä tuntemaan tämän blogin edetessä. Mut sen verran, että toisin kun Aki-chan nimestä voisi päätellä, olen 24-vuotias poika ja lähden vaihtoon Oulun Yliopiston kautta, jossa opiskelen Taide- ja taitopainotteiseksi luokanopettajaksi kolmatta vuotta.

Hakuprosessista:

Joka todella oli pitkä ja tuskallinen. Jos ette oikeasti halua vaihtoon, älkää hakeko. Itse päätin haluavani Japaniin jo lukiossa, jonka jälkeen olen vain etsinyt mahdollisuutta (lue rahoitusta) siihen.  Päästyäni yliopistoon aloin etsiä mahdollisuuksia vaihtoon lähtemiselle, joita kasvatustieteilijöille oli valitettavan vähän. Ainoat vaihtoehdot olivat Tohokun ja Hokkaidon yliopistot, jotka nekin olivat avoimia kaikille ja ainoastaan Hokkaidoon oli mahdollista hakea toisen vuosikurssin opiskelijana. Lisäksi hakukriteereissä vaadittiin Japanin kielen ja kulttuurin opintoja, joita minun oli ollu mahdoton käydä jo valmiiksi ylibuukatun lukujärjestykseni takia. Hain silti molempiin.

Haku vaihtovuodelle 2011-2012 käynnistyi joulukuussa 2010 ja se tapahtui sähköisesti ja paperilla. Japaniin on joka vuosi suunnatonta ylitarjontaa hakijoiden osalta ja todella suuri osa joutuu pettymään. Sähköisten hakemusten perusteella Oulun yliopisto valitsi osan porukasta haastatteluun, joka käytiin ryhmässä niin suomeksi kun englanniksikin. Meidän ryhmässä olin ainoa poika, joka ei opiskellut tietojenkäsittelyä, joten pidin mahdollisuuksiani joko erittäin huonoina tai todella hyvinä. Ainakin erotuin.. en välttämättä edukseni, mutta joukosta jokatapauksessa.

Haku -aikataulu oli todella kiireinen ja pian haastattelujen jälkeen jatkoon valitut täyttivät paperisen kaavakenipun, joka lähetettiin Hokkaidoon. Hakemuksen liitteenä piti olla lääkärintodistus, röntgenkuvat, verikokeet, opintosuoritusote, hyväksytty opintiosuunnitelma vuodeksi, motivaatiokirje, suosituskirje, passikuvat ja kielitodistus englanninkielen osaamisesta. Opetusharjoittelun aikana näiden kokoon haaliminen oli, sanotaanko, haastavaa.

Parin kuukauden piinaavan odotuksen, muuan maanjäristyksen, tsunamin ja yhden ydinonnettomuuden jälkeen Tohokun yliopisto oli suljettu, mutta vastaukset Hokkaidosta tulivat ja kuulin päässeeni vaihtoon. Minun lisäkseni Oulusta lähtee kaksi tyttöä. Minua oli myös Japanin päästä ehdotettu erään Jasso -stipendin saajaksi, joka olisi 80.000 jeniä (~700€) kuussa ja kattaisi elämisen aika tehokkaasti.

Sen jälkeen se stressi vasta alkoi ja huoli reissun rahoittamisesta. Japani on kallis maa ja lisäksi maksan vuoden ajan vuokraa myös Ouluun, joten kalliiksi tulee. Lähdin etelään miesten töihin päivärahojen ja ylitöiden toivossa, säästöjen ja korotetun opintotuen/lainan avulla olisinkin juuri pärjännyt. Pari viikkoa sitten tuli onneksi tieto Jassosta, joka oli minulle myönnetty. Tuskin olisin edes lottovoitosta yhtä onnellinen. Helpotti.

Rahan menoon täytyy valmistautua jo ennen matkalle lähtöä. Lennot, matkavakuutukset, rokotukset (hepatiitti, japanin aivokuume) ja viisumi tulee ainakin hankkia. Lisäksi sain tiedon, ettei Japanista löydy minulle sopivia kenkiä tai vaatteita yleensäkkään ja joudun raahaamaan suurimman osan täältä Suomesta. En listaa tähän asioita sen tarkemmin, mutta jos olet lädössä Japaniin, voit ilman muuta kysellä minulta lisää budjetista ja valmisteluista.

Lähden ensisijaisesti seikkailemaan, mutta myös opiskelemaan. Kieltä ja kulttuuria, historiaa, traditioita, kendoa, savitöitä, teetä, ruokaa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Aion myös kerätä aineistoa kandiani varten, jossa tarkoitukseni on vertailla lukemaanoppimista japanin ja suomen välillä. Molemmissa maissa opitaan lukemaan samaan tahtiin ja tilastollisesti hyvin. Kielet kuulostavat samalta, mutta meidän länsimaiset aakkoset ja japanin hiraganat/katakanat/kanjit poikkeavat toisistaan suuresti. Miten merkkien visuaalisuus vaikuttaa oppimiseen jne.. Ei siitä sen enempää!

Tässäpä oli aloituksena vähän syitä ja taustaa tulevalle vaihtovuodelle ja tälle blogille. Varmaan lähiaikoina postailen siitä, miltä oikeasti tuntuu lähteä ja jättää kaikki taakse. Monelle tämä ei varmasti olisi edes iso askel, mutta monella voisi jäädä lähtemättäkin. Ehkä putoan jonnekkin väliin. Vielä ei edes jännitä..

Every time I travel far I think about you by my side~