Levottomat jalat

Joo ei täsä mitää ihmeempiä. Vaikka tämmönen hyvän tuulen päivitys. Sapporo puhkes kukkaan ja on ihan mahtava pyöräillä kouluun, ku ei oo näpit jäässä ja matkaa koristaa kaikki maailman värit. Viimepäivien vallitseva väri on ollut vaaleanpunainen, jee.

Huomasin kans tossa yks päivä, että aamujuna on ohittanut jo reippaasit sadan rajapyykin ja että tosiaan, enää on vaan kesä aikaa nauttia. Siitä huomaa ku on ruvennut enemmän ja vähemmän alitajusesti suunnittelemmaan elämää Suomessakin. Varailee lippuja keikoille ja ressaa valmiiksi koulu- ja työ- ja rahajuttuja. Sama oravanpyörä se sielläki raksuttaa -- kieli vaa vaihtuu. Tuli myös tuon junalla paluumatkan realiteetit vastaan ja tajusin, ettei siihen välttämättä riitä raha saati aika, sillä suomessakin alkaa painaan jo koulu päälle. Pelkästään matkustamiseen täältä asti menis se pari viikkoa. Jos matkalla haluais pysähdellä mitä hienoimmissa paikoissa, pitäs aikaa varata vähintään se kolmisen viikkoa. Varasuunnitelmana on lentää Flowhun, jossa on äyttömän hyvät bändit taas tänävuonna mikäli sikäli halpoja lentoja vielä löytyy. Tuskimpa, mutta katellaan! Eiköhän se elämä jotenki mut kotiin kuljeta. Onneks se ei oo vielä tän ajan ongelma!

Mullon levottomat jalat. Mielessä pyörii kaikki kesän tarjoamat mahdollisuudet, eikä millää jaksas istua kolunpenkillä tai koulukirjoja lueskellessa. Mitä tää tämmönen kesäopiskelu on? En rupia. Onneksi on kuitenkin huomannut, että kielitaidon karttuessa on kaikkien uusien kielioppiasioiden ja kanjien sisäistäminen paljon helpompaa. Tunnit ei mee enää suu auki taululle tuijottaen ja opiskelusta voi jopa salaisesti nauttia. Mutta monenmoista ois suunnitteilla, miten vaan aika antaa periksi. Meditointia temppeleissä, koskenlaskua, leireilyä, kiipeilyä, surffausta(!!!), festareita ja muuta mukavata!

Ainii yli kymmenentuhatta kävijää on ollu täällä. Rajotappa äiti vähä. Ei vaa kiitti kaikille, jokka jaksaa lukee näitä jonninjoutavuuksia. Palkkioksi saatte kirsikkapuun!

Off-topic: Railroad Rocking!

Toinen lukukausi alkamassa ja muutenki tuntuu, että niin paljon on näkemättä. En millää malta oottaa Hokkaidon kesää, joka on kuulemma vailla vertaa. Varmaa iha erillä tavalla pääsee reissaamaanki ku, noh, kaikki tiet yleensäkki on auki. Vielä en oo siis kotio tulossa, mutta ennen kevätlomaa meitä kehotettiin jo kattelemaan lentolippuja takaisinpäin, ettei vaa jäädä uusien jalkoihin.

Itehä en aatellu sitä lentoa varata vaan oon ties kuinka monta vuotta halunnu tulla tolla trans-siperian junalla suuntaan tai toiseen. Täytyis vaan oikeesti nähä kaikki ne puut, joet ja vuoret, jotka tässä välillä on. Nyt siihe ois oiva mahdollisuus, vai oisko? Äkkiseltää tuntu, että eikai se oo ku hypätä junaan ja puksutella kotiin. Eikä sen sen kummallisempi olekkaan, mutta sinne junaan pääsy osottautu nyt ongelmaksi.

Pahoittelen siis seuraavaa mihinkään kuulumatonta pohdintaa, mutta pakko kirjottaa suunitelmia johonkin ylös, että selviää vähän itellekkin mitä tapahtuu elämässä!

Haluasin ehottomasti kulkee sen pisimmän ja originaalin trans-siperian, joka kulkee Moskova-Vladivostok -väliä, kokoajan Venäjän rajojen sisäpuolella siis. Vladivostok ja Sapporo ovat käytännössä vierekkäin eikä välimatkaa tuu ku muutama sata kilometria, mutta jostain syystä näiden kahden kaupungin välillä ei oo minkäänlaista liikennettä meritse tai ilmateitse. Oon tässä viimepäivinä koittanu selvittää, että miten tuonne pääsis ja paljonko siihen menis aikaa ni ehkä pari kolme epäjärkevää vaihtoehtoa olis (järkeviä ei siis ole olemassakaan). Kyrilliset aakkoset ja Venäjä on siis tullut tutuksi tässä viimepäivinä google-translaten sauhutessa, sillä suurin osa nettisivuista ei ole englannista kullutkaan.

Ensin ajattelin, että menisin tuolta Hokkaidon pohjosimman kylän Wakkanain kautta lautalla Shakaliniin, koska molempien maiden kärjet melkeen koskettaa toisiaan. Sieltä ottanut useilla eri juna/bussi/lautta/hydrofoil-yhteyksillä sitten kiinni trans-siperian junarataan ja thats it. Muutama mutka tuli kuitenki matkaa, sillä jostain syystä tuo lautta ois ihan älyttömän kallis, vaikkei matkaa tulis juuri minkään vertaa. Lisäksi tuolla Shakalinin puolella ois pitänyt mennä muutaman kylän ja kaupungin läpi, jotka on listattu Venäjän väkivaltasimmiksi ja rikollisimmiksi paikoiksi, eikä sinne menoa niinkään suositeltu. Eikä sinne nyt hirveesti kuumotteliskaa. Lisäksi Venäjällä ja Japanilla on jotain kiistaa noista Kuril -saarista pohjosessa, sillä maailmansodan jälkeen ei oo tullu selvyyttä kummalle ne kuuluu. Japani vaatii osaa saarista itselleen, mutta Venäjä on jo ehtinyt miehittää ne tykein ja tukikohdin. Viimeks 2006 oli joku kalastaja ammuttu ja 2011 jotain muuta poliittista kärhämää ollut. Eli vähän nyt hazardilta haiskahtaa tää homma, mutta katotaan.

Löysin sitten myös jonkun aivan random rahtialuksen, joka liikennöis kerran kuussa Otaru-Vanino välillä. Ilmeisesti kesäisin ja Vanino hädintuskin löytyy kartalta. Otin kuitenki yhteyttä siinä toivossa, että ne puhus englantia ja suostus ottaa mut kyytiin vaan aikamoinen lottokuponki taitaa olla vetämässä. Ois silti ehkä paras kokemus päästä venäläisen rahtialuksen kyytiin!

Kolmas vaihtoehto on tällähetkellä se todennäkösin. Ja typerin, sillä ainoa lautta Japanista Vladivostokiin menee etelän kautta. Toinenki meni, mutta yhteyttä ottaessani selvis, että se alus on myyty ja seilaa tällähetkellä baltian vesiä. Ensin pitäis siis selvitä tonne etelään Tottori -perfektuuriin ja pieneen Sakaiminaton satamakylään, josta lautta lähtee pari kertaa viikossa Korean kautta Venäjälle. Melkonen mutka noin niinku siihen nähen, että tässä vieressä ollaan. Hyviä puolia on, että pääsis käymään Korean puolella jalottelemassa ihan tuossa Etelä- ja Pohjoiskorean rajalla ilmeisesti demilitarisoidulla alueella sijaitsevassa kylässä. Huonoja puolia, että reissaaminen täällä Japanin päässä maksaa saman verran ku koko junamatka Venäjällä ja aikaa menis muutama päivä. Ei välttämättä hukkaan, mutta menis kuitenki.

Halvemmaksi tää reissu ei siis missään nimessä tulis vaan halvimmillaanki taitaa mennä vähintään se 800€ pelkkiin matkoihin Sapporosta Helsinkiin. Lennot on tällähetkellä ihan järettömän kalliita eli siinä mielessä tuo on parempi vaihtoehto. Junaliput tulee kuitenki Venäjällä myyntin vasta 40 päivää ennakkoon ja sitten on se lennon varaaminen liian myöhästä. Lisäksi pitäs viisumiasiat hoitaa ja matkatavarat saada jollain tapaa lähetettyä kotiin, sillä mukaan en aatellu niitä raahata. Kysymys onki nyt; rahan, vaivan ja ajan säästämisenen vastaan elämykset. Sanomattaki selvää, että elämykset voittaa. Jos mikään edellisistä ois esteenä elämysmatkailulle, eihän mun ois tännekkään kannattanut tulla. Paras ois ollu kotona säästää ja vartoa, että voi sitten eläkkeellä.. säästää ja vartoa lisää! Ärsyttää vaan ku esim lentäminen ja muut rannalla-mähöily-lomat on tehty nii helpoksi ja jos oikeesti haluais tehä jotain siistiä ni kamalan vaikeeta. Niin, toisaalta jos tää onnistus vaan sormia napsauttamalla ni eipä tuo sitten varmaan kiinnostaiskaan.

Noniin nyt selkiyty ajatukset taas vähän itelläkin! Eli taidan tässä nyt ihan huoletta alottaa sen uuden lukukauden ja katella sitten lähempänä pääseekö täältä pois ja mitä kautta. Sitä ennen on vielä monta seikkailua luvassa täältä Japaanistanista.

Spring-break-jigsawpuzzle

Kevätloma kolkuttelee jo parin kolmen viikon päässä ja seo tähä asti ollukki vähä mysteeri suunnitelmien osalta. No matkustelua luonnollisesti, koska seo ainoo oikee tapa viettää vapaa-aikaa, mutta minnekkä. Täällä ois kyllä nähtävää ja koko maa tuntuu olevan täynnä toinen toistaan hienompaa kylää kapununkia. Rajojen ulkopuolelle ei siis tarvi lähteä. Eikä tällä viisumilla ilman re-entry-lupaa pääsiskään. Itellä ei iha hirveesti tuo suurkaupungin hulina houkuta pahimpaan loma-aikaan, mutta eipä tässä oo paljon vaihtoehtoja ku nyt pahimaan ruuhka-aikaan sattuu loma oleen. Ja nyt ku täällä ollaan ni pitäähän ne Tokiot ja Kiotot käydä kattoon. Ei haluttas liikoja suunntella, mutta lentojen osalta pitää olla aikasemmin liikkeellä jos mielii liput halvemmalla saada. Alle kuukauden varoajalla varattujen lippujen hinta saattaa olla jo pari-kolminkertanen. 

Kiira tulee tänne tän kuun lopulla, enkä oo edes poikasena joulua oottanu näin kovasti. Viikonpäivät Sapporossa ja sitten etelään pyörimään. Näillä näkymin Kobe ja Kyoto. Osakassakin haluttais käydä. Jossain vaiheessa Tokioon vastaan Juhoa ja yhessä takas Sapporoon. Kiira kotio, pari viikkoa laatuaikaa poikain kanssa Hokkaidossa ja takas etelään. Vähän tulee ristiinrastiin mentyä erinäisten lentosuunnitelmien takia, mutta mitäpä tuo haittaa. Jään siltä reissulta ite varmaan vielä hetkeksi Tokioon ja suuntaan huhtikuun alusta Sugurun kotikaupunkiin Nagoyaan ja jossainpäin siellä vietellään X aikaa. Ehkä tuun takas ennen ku koulu alkaa..

Eli reitin runko on melkeen selvä, mutta ei mitään tietoa mitä välillä tapahtuu. Eikä tarvikkaa! Mun kielitaitojen varassa eksytään jokatapauksessa ennenku ehitään ees liikenteeseen tai sitten maataan sairaalassa jonku pallokalamyrkytyksen takia. Jee. Tervetuloa vaan!

Travel is the only thing you buy that makes you richer.

The Journey Begins

Tuli sitten lähdettyä. Siitä on kohtapuolin vuosi ku otin yhteyttä vaihtokoordinaattoriin ja sovin tapaamisen kysyäkseni hakuprosessiin liittyviä kysymyksiä. Osaan kysymyksistä sain vastausksia jo tuolloin, osaan viimeisen vuoden aikana, mutta loputkin vastaukset löytyvät varmasti seuraavan vuoden aikana - perillä.

Jos oisin tiennyt kuinka haikeita nämä viimeset päivät tulee olemaan, oisin lähtenyt vähin äänin kenellekkään kertomatta. Tavallaan on suuri helpotus ku ei tarvi enää sanoa heippaa kellekkään tai halata yhtään itkevää tyttöä. Nyt on vaan minä ja maailma, hyvästit hyvästelty ja ainoa suunta on itään! 

..okei eka etelään, sit länteen ja sit itään. Tarkemmin; Oulu-Helsinki-Frankfurt-HongKong-Sapporo. Oon näillänäkymin perillä keskiviikkoaamuna suomen aikaa, jolloin Japanissa taitaa olla iltapäivä. Edessä siis kevyet 42 tuntia reissaamista bussissa, junassa ja lentokoneessa. Ompahan aikaa ajatella, mitä on tullut tehtyä. Ei mitään hajua toimiiko mun puhelin siellä tai millon saan internetin, mutta koitan päivitellä kuulumisia heti ku pystyn.

Maailma on niiden, joilla on rohkeutta unelmoida ja jotka uskaltavat elää unelmaansa. Jokainen omien kykyjensä mukaan. -Paulo Coelho

Edessä suuri tuntematon ja fiiliksiä kuvaa ehkä parhaiten tämä video:

Onko viikko paljon vai vähän?

Viime viikonloppuna pidin läksiäiset ja oli aivan parasta. Koti oli täynnä huippuja ihmisiä ja koko ilta meni oikeestaan vaan hymyillessä ku oli niin kiva nähdä kaikkia. Ruokaa oli mielin määrin ja tunnelma muutenkin niinku häissä, eikä hautajaisissa. Tulee ihan hirvittävä ikävä.

Mut jos nämä sukat ei lämmitä kylmässä Hokkaidossa ni ei sitten mitkään! Kiitti tytöt <3

Lähtö tuntui vielä eiliseen asti kovin kaukaselta, mutta illalla luin mailin ja sain vihdoin varmistuksen tulevasta kämpästä. International House kita23 sijaitsee kampuksen pohjoispäässä ja on pääsääntöisesti vaihtareiden käytössä oleva soluasuntola. Oma huone, muut tilat yhteiset, 19-24,000 yeniä kuussa, fair enough. Vaihtoehtona oli mm. pääsääntösesti japanilaisten asuttama poikien asuntola, mutta ajatus siitä tuntui jotenki ahistavalta. Stereotypioita, kyllä, mutta en oikeasti halua löytää itseäni ensimmäisellä viikolla ydinfyysikkojen ympäröimänä, ilman yhteistä kieltä. Vaihtarit ainakin puhuvat englantia, opiskelevat kutakuinkin samaa ohjelmaa kuin minä ja ovat yhtä eksyksissä kuin minä.

Toisaalta ihan hyvä, että ilmotus asunnosta tuli vasta näinkin myöhään sillä vasta nyt alan oikeasti ymmärtämään, että olen lähdössä. Viikon päästä oon jo ties missä.. En halunnut viimehetken paniikkia, joten leväytin matkalaukun lattialle ja aloin pakkaamaan - niin mitä? Pitääkö mun oikeasti ottaa koko vuoden kesä- ja talvivaatteet mukaan? Pelkkä ajatus siitä, että mun pitää ajatella vuosi eteenpäin mitä vaatteita tai tavaroita ylleensäkkään tulen tarvitsemaan, on absurdi. En ees tiiä mihin oon menossa. En halua varautua kaikkeen, koska silloin matkatavarat painais sen kaks miljoonaa kiloa, eikä kone pääsis lentoon. Mikä on kans ihan älytön juttu, rajottaa nyt matkatavaroiden määrä 20 kiloon! Kyllähän se jossain etelänlomalla pariksi viikkoa riittää ja on vielä vara tuoda 18 kiloa tuliaisiakin. Puhumattakaan siitä että kyseessä saa olla vielä 200 kilonen turisti, mutta cmon, oon poissa vuoden enkä luultavasti löydä sopivia vaatteita periltä. Eikä ongelma ole nyt se ettenkö pystyisi rajoittamaan tavaroitani kahteenkymmeneen kiloon vaan se, että mun pitää oikeesti päättää mitä tarvin mukaan.

..esimakua lähtöpaniikista? Ehkä. Ei tässä nyt pitäis mitään ongelmaa olla. Lähdön lähenemisen tuoma jännitys vaan purkautuu eri tavoin. Itehän kiukuttelen vaatekasan keskellä ku en osaa viikata..

Ei nukuta. Juon vanilijateetä ja mietin miten hauska sana sekamelska on. On se. 

Tyttö herätti mut ku ei saanu unta ja nukahti ite samantien..

Ja sitä tämä on, sekamelska, paljon asioita hoidettavana, eikä ne vaan lopu vaikka kuin on ahkera. Kaikenlaista pientä pitää vielä hommata. Kaikki mikä tarvii yhtään enemmän rahaa on nyt hoidossa viimestä vakuutusmaksua myöten. Tienasin kesän aikana melkosta hyvin, mutta matkakassa näyttää tällähetkellä vähemmän iloselta. Noh, muutan sen jeneiksi ni johan on nollia. Onneksi sain sen Jasso-stipendin, ilman sitä uisin stressimeressä aka kusessa.

Onneksi meidän koulun opettajat on parhaita. Munhan piti alottaa sivuaineena kuvaamataito ja tekninen työ, mutta maikkojen kans tultiin siihen tulokseen, ettei siinä oo mitään järkeä. Alotan ens vuonna sitten ajan kans alusta loppuun. Lähinnä huolestutti, että vieläkö mut muistetaan vuoden päästä ja oisin halunnu "varata" paikkani sivuaineissa, mutta onneksi puhumalla selviää ja tää on kaikille helpoin ratkasu. Kyllä mut kuulemma muistetaan.

Kävin muuten viime viikolla kertausharjotuksissa ja oli ihan älyttömän kivaa. Aloin kans miettii, että oon ollu aika monenlaisessa paikassa ja mun elämä vois olla aika monenlaista erinlaista. On ollukki. Hyvässä ja hyvässä. Niin paljon eri valintoja ja tienhaaroja, mutta vasta lopussa näkee minkä polun on kulkenut. Haluasin koluta ne kaikki. Käydä katsomassa miten tuolla kävis ja tulla takas ja kattoa seuraava. Niinku jossai videopelissä. Oon silti eniten tyytyväinen tähän tilanteeseen. Oon lähössä vuodeksi Japaniin.

Kahen viikon päästä oon jo perillä. Kaikki kyselee paljon, mut mua ei vieläkää jännitä. Se vaan askarruttaa et jos mua ei täällä Suomessa jännitä ni purkautuuko se jännitys sit Japannissa kerralla esim. räjäyttäen mun pään atomeiksi. Siinä sitä sitten taas evakuoidaan..

Ehkä se johtuu siitä etten osaa oottaa mitään. Ei mulla oikeasti oo hajuakaan mihin oon menossa. Koulu nyt varmaan on koulu missäpäin tahansa maailmaa, enkä siltä älyttömyyksiä odotakkaan. Eniten odotan ihan perus arkea vieraassa kulttuurissa. Sitä ku käyn kaupassa ja vien roskat. Sitä ku ostan jotain, mitä en tiedä mitä se on. Sitä ku kaikki paikat on uusia, eikä koskaan tiedä mitä on kulman takana. Kaikkia niitä omituisuuksia.

Oon saanu viimeaikoina kaikenlaista hämmentävää tietoa Japanista. Niinku et siellä ei käytetä deodoranttia. Mitä hittoa? Eikö ne hikoile vai eikö ne vaa.. en tiiä. Perverssiä kansaa sanon minä. Ja sit ne on tuliaiskansaa kans. Siellä on tapana antaa tuliaisia ja kiitoslahjoja ties kelle professoreista naapurin mummoihin asti. Kun Japanilainen lähtee lomalle, vaikka kotimaahansa, on tärkein tehtävä löytää tuliaiset työkavereille. Kait se pitää jotain salmiakkimarimekkomuumeja käydä etsimässä. Tai sit vien sitä deodoranttia!

28 päivää aiemmin

Koulu (lue tiedeyhteisössä tärkeily) alkoi tänään. Kuukausi tässä olisi vielä pyörittävänä jotenkinpäin ennen lähtöä. Kaiken tämän säätämisen keskellä tulee aina välillä semmonen olo, että pääsis vaan nyt jo lähteen! En millään tajunnut kuinka paljon valmiseluja vuoden poissaolo vaatii. On kait niitä helpompiakin vaihtoja, joissa kaikki on hoidettu valmiiksi, mutta tää nyt ei ainakaa oo sieltä keveimmästä päästä. Olin siinä luulossa, että kaikki asiat oli kutakuinkin hoidossa. Boy, i was wrong..

Kävin ilmottautumassa läsnäolevaksi, mutten maksanut jäsenmaksua tulevalle vuodelle, no, koska en ole ensi vuonna paikalla enkä tarvitse mitään etuuksia. Paitsi YTHS:llä ois ollu kiva käydä verikokeissa joihin en keväällä syystä tai toisesta päässyt. Nyt kuitenkin aurinkoinen (not) vastaanottovirkailija ilmoitti, ettei minulla ole oikeutta käyttää heidän palvelujaan. Ei sid.. Onneksi oma terveysasema oli huomattavasti auttavaisempi. Mutta jos ootte vaihtoon lähdössä ni miettikää tarvitteko noita kuppasia palveluja eniveis..

No sitte oli vähän ongelmia tuon viisumin kans. Hokkaidosta oli tullu certificate of eligibility ja nippu muita lappuja joilla saan tarvittavat viisumit ja stipendit. Aluksi mulla oli tarkotuksena hakea viisumi samalla reissulla lähtöä edelisenä päivänä. Onneksi soittelin ja varmistin miten suurlähetystö on auki, koska se ei ole. Just tuollon Japanissa sattu olemaan Keiro no Hi (vanhusten kunnioittamisen päivä) ja tottakai Japanin Suomen suurlähetystökin on tuolloin kiinni. . . Eli ylimääränen helsingin pyrähdys tuli noinkin pienen asian takia. En saa myöskään alennusta junalipuista ku ei tuota opiskelijatarraa nyt ole, mutta onneksi lennot sai lyhyelläkin varotusajalla halvemmalla ku mihinkään pendoliinoihin. Hyvin menee, VR!

Täältä muuten lisää Japanin kummallisista juhlapyhistä: http://www.japania.org/japanin_juhlapaivat.php

Ainii ja of-the-topic, käytiin viime viikolla Kiiran kans roadtripillä Norjassa. Yhteinen aika Suomessa käy vähiin joten tommonen 24/7 yhdessäolo auton takakontissa teki ihan hyvää ja nyt on läheisyyttä kerätty varastoon ainakin yhden pahan kuukauden varalle. Oli iha kommeita maisemia kans.

Kieli keskellä suuta

Vähän on ruvennut tuo kielipolitiikka mietityttään ja oon tullut siihen tulokseen, että hukassahan sitä ollaan.

Kyllähän meikä ton Lontoon murteen jokseenki handlaan, mutta:

Erinäisten blogien ja forumeiden perusteella japanilaiset ei vaan puhu englantia. Englannin opetuksen taso on siellä kuulemma melko huonolla tasolla ja ns. tavallisen tallaajan kielitaito rajottuu siihen muutamaan sanaan. Pääsääntöisesti Englanti on se saari tuolla jossain, mikä on ihan ymmärrettävää. Emmehän mekään opettele koulussa esim. kanjeja, sillä ne ovat käytössä toisella puolella maailmaa, eikä niille ole täällä käyttöä. Luultavasti kuitenkin siihen voi luottaa, että yliopistossa puhutaan edes jotain englannintapaista.

Entä sitten se japanin kieli?

Jo vaihtokriteereissä painotettiin japanin kieli- ja kulttuuriopintojen merkitystä, joita minulla on kertynyt pyöreät nolla opintopistettä. Syynä luokanopettajakoulutuksen käsittämättömän täydet lukujärjestykset, kontaktiopetus, läsnäolopakot ja kielikeskuksen yleinen jama (lue lama).

Sain kuitenkin kaikkien muiden aktivititettien ja harrastusten pariin sullottua Oulu opiston japanin kielen iltakurssin. Syntyjään Japanilaisen opettajan avulla uuden kielen opetteleminen, tai ainakin sen aloitus, oli huomattavasti helpompaa kuin itsenäisesti. Opin hiraganat, perus sanonnat, vähän kielioppia jne. mutta ennenkaikkea pääsin sisälle japanin kielen äärimmäisen kiehtovaan maailmaan.

Kaikkine kummallisuuksineen japanin kieli tarjoaa loputtaman suon, johon sukeltaa. Kielessä on esimerkiksi käytössä kolmet eri "aakkoset" eli hiraganat, katakanat ja kanjit, joita käytetään eri tilanteissa. Lisäksi puhekieli vaihtelee riippuen siitä kenelle puhutaan ja käytössä on eri kohteliaisuusasteita sekä murteita. Esimerkiksi animea ja mangaa kuuntelemalla/lukemalla on kieltä mahdoton oppia, sillä niissä jokainen roolihahmo saattaa puhua eri murretta omalla tyylillään.

Jokatapauksessa olen alkumetreillä. Osaan lukea ja kirjoittaa hiraganoja. Yritän epätoivoisesti opetella katakanoja (josta tämäkin blogikirjoitus sai alkunsa) ja kanjeihin en ole vielä uskaltanut kajotakkaan, sillä niitä löytyykin heti tuhansia.. Ymmärrän puhetta vähän ja osaan itse puhua vielä vähemmän.

Hokkaidosta tulikin ohje aiempien vaihtareiden kokemuksista; mitä enemmän kieltä osaa jo saapuessaan, sen helpompaa on asettuminen, eläminen ja käytännössä koko vaihto. Tuskin tässä aivan kusessa kuitenkaan ollaan, sillä päättäväisyyttä ja intoa löytyy, eikä pienet vastoinkäymisetkään pelota. Ja jos sitä jossain uimaan oppii niin viimeistään vedenvarassa, right..?

Eikä tässä mitään hätäpaniikkia. Tähänastisissa mielikuvissani tulevasta vuodesta Aki-poika on seikkaillut Japanissa ypöyksin. Eilen kuitenkin eräs elämäni rakkaus muistutti minua siitä, että onhan siellä muitakin. Muita vaihtareita, samassa tilanteessa. Tottakai! Eihän tässä yksin olla. Sen verran sosiaalinen tapaus taidan olla, ettei varmasti mitään ongelmia tarvitse yksin ratkoa, ellei sitten välttämättä halua. Eli ei muuta ku itätuulta päin ja nousevaa aurinkoa kohti!

Välillä on näitä aamuja ku on juonut kaks kuppia liikaa espressoa ja on niin täpinöissään lähdössä reissuun, ettei malttais neljän seinän sisällä istua laisinkaan. Ei tässä mitään pakata tarvi. Kännykkä, lompakko ja puhtaat bokserit - check - ja sit kemintien varteen peukku pystyssä kohtaloaan odottelemaan.

Totuus on kuitenkin toinen. Tää järjestettävien asioiden määrä on ihan kohtuuton. Kaikki nämä matkavakuutus-viisumi-puhelinliittymä-netti-asiat. Emmää mihinkää muukalaislegioonaan ole lädössä (ainaakaan vielä tänä syksynä, ~hoho). Vaikka vuosi lyhyt aika onki, on se just niin pitkä, että kaikki pitää jättää taakse ja hoitaa kuntoon tai irtisanoa.

Oon myös jo alustavasti alkanut miettimään, mitä mun oikeasti tarvii ottaa mukaan. Päätin, että mahdollisimman vähän. Oon alitajusesti alkanut ostamaan vähän siistimpiä vaatteita ja hyvästelemään kaikkia rakkaita tavaroita. En osaa selittää, mutta kun tietää lähtevänsä ja ikävöivänsä niin yrittää ottaa jotenkin kaiken irti kaikesta. Kuuntelenkohan tätä levyä enää ennen lähtöä? Ehdinköhän käydä vielä siellä ja täällä ja varsinkin tuolla? Jos tämä on viimeinen eeppinen lautapeli-ilta vuoteen, en todellakaan halua hävitä. And so on..

Eniten oon kuitenkin jo ruvennut kaipaamaan ihmisiä. Koulusta, kotoa, puistoista, keikoilta ja jopa töistä. Just teitä. Onhan tässä vielä aikaa, mutta kaikki on aina niin kiireisiä ja muuta paskaa. Ite varmasti kiireisimmästä päästä ja siksi ajattelinki järjestää jonkin sortin läksiäiset (lue: crazy-ass-mega-partyt), ennen lähtöä, jotta ehtis nähä mahollisimman monia. Kuttus niinku kaikki ja jos joku ei tuu paikalle ni mökötän koko loppu elämän. Pitäis varmaan vuokrata joku paikka ja oon ruvennut jo kattelemaanki. Arkkitehtien kiltatalo johtaa tällähetkellä. Jos jollain tulee jotain mieleen ni kertokaa ihmeessä! Äiti, ei, talkkunatupa ei tule kysymykseenkään.

Niinku sanoin, syksystä tulee kiireinen. Vielä pari viikkoa töitä, pohjoismaiden roadtrip, kertausharjotukset ja kuukauden verran koulua. Erehdyin tekemään lukujärjestyksen. Kolmannen vuoden tutkimuskurssit ja kaksi sivuainetta menevät kaikki päällekkäin. Teen mitä ehdin ja mitä en ehdi jätän tekemättä, ha. Lähtö jokatapauksessa häämöttää ja vaikuttaa vahvasti kaikkiin tekemisiini.

Dress code crisis!

-Minkä värinen solmio saisi olla?
-Öö, musta..?
-Hautajaisiin, siis?
-Eiku..

Vaatekriisi, vol I.

Kuten jo taisin mainita, Hokkaidosta tuli iso nippu informaatiota, jossa myös mainittiin erityisesti ensimmäisten viikkojen aikana olevat lukuisat vastaanotto-sun-muut-seremoniat. Pukeutumisen näihin tilaisuuksiin odotetaan olevan hyvin konservatiivinen. Tässä kohtaa ystäväni saattavat jopa nauraa, sillä en taida olla pukeutumiseltani tai käyttäytymiseltäni aina sieltä konservatiivisimmasta päästä. Harvassa on ne kerrat kun olen puvun päälleni joutunut laittamaan; lukioperseilyt ja hautajaiset. Kunnioitan Japanilaista kulttuuria suuresti ja tiedän, että he itse kunnioittavat sitä vielä enemmän. Vieraaseen kulttuuriin ei passaa marssia takki auki (kuten suomalaisilla saattaa usein olla tapana.) Jouduin siis taipumaan ja lähdin etsimään sisäistä pukumiestäni..

Päätin valita semi-konservatiivisen linjan. Kenkiä en lähde täältä asti ostamaan/raahaamaan vaan täysmustat converset saavat kelvata. Menevät pieneen tilaan eivätkä hypi silmille. Menin kuitenkin ostamaan suoria housuja, kauluspaitaa ja semmoista kaulaan ripustettavaa kolmiota. Puvun housut ja paita löytyivät vaivattomasti (kallista paskaa, if I may add), mutta myyjän kysyessä kravatin väriä jäädyin täysin. Kraka jäi hyllyyn odottamaan taustaselvitystä.

Aluksi olin miettinyt valkoista, onhan se Suomessa juhlan ja puhtauden väri. Selvisi kuitenkin pian, että Japanissa sitä käyttävät pääasiallisesti tuomari ja muuan yakuza. Vaikka provosoiva luonne olenkin, päätin jättää valkoisen ulos laskuista. Ystäväni kertoi, että valkoisen ja sinisen yhdistäminen symboloi kuolemaa. Eräs bisneshanke oli kuulemma kaatunut siihen, kun suomalaiset olivat antaneet lahjaksi hienon puukon, joka oli kääritty siniseen ja valkoiseen lahjapaperiin. Selkeämpää tappouhkausta on vaikea välittää. Kriisi paisui entisestään. Näyttääkö punainen valkoisella pohjalla liikaa Japanin lipulta? Voiko kevään pinkkiä pitää syksyllä? Mitkä värit ovat kiellettyjä? Onko harmaa liian tylsä? Enhän nyt vain loukkaa ketään? Punainen näyttää minulle punaiselta, mutta Japanissa ihmiset tunnistavat eri merkitykset jopa kymmenen eri punaisen välillä. (Lisää infoa väreistä Japanissa: http://www.coloria.net/kul​ttuurit/japani.htm )

Puuh.. Tästä ei pitänyt tulla muotiblogia ja teen varmasti pienestä asiasta aivan liian suuren ongelman. Mutta jos pienellä taustatyöllä voi välttää vaivaannuttavat tilanteet, kannattaa se vaiva nähdä. Luin vasta Japanin ruokakulttuurista ja sieltä paljastui aivan oma etikettimaailmansa. Olin aiemmin siinä käsityksessä, että ruokaa olisi kohteliasta aina jättää vähän kupin pohjalle. Päinvastoin riisiä pidetään jumalten lahjana ja se on tapana syödä viimeistä jyvää myöten. Huulet eivät saa koskettaa riisiastiaa ja niistämistä ruokapöydssä pidetään todella epäkohteliaana. Puikoilla ei saa osoitella, eikä niillä pidä seivästää ruokaa. Jos siirrät ruokaa toisen lautaselle, käytä puikon paksuja päitä ja niin edelleen.. Näitä on loputtomasti ja Japanissa on tarkat etiketit minkä tahansa asian ympärille. Olipa kyse sitten keskustelusta, ruokailusta tai pukeutumisesta, toivottavasti tyhmä turisti saa anteeksi.

Dozo yoroshiku!

Tunsin tarpeelliseksi aloittaa tämän.

Vaikka lähtö on vasta  parin kuukauden päästä, on elämä (ja siihen liittyvät suunnitelmat) pyörineet viimeisen vuoden enemmän ja vähemmän yhden asian ympärillä: Olen lähdössä vuodeksi Japaniin.

Kirjotan tätä blogia (Ah, niin trendikästä..) ensisijaisesti itselleni, koska kaikki tämä sisäinen kiehunta asian tiimoilta vaatii jonkun tavan purkaa tuntoja ja ajatuksia. Eli siis luvassa paljon vuodatusta, hämmennystä, kulttuurishokkeja ja ajatuksia elämästä. Mutta eiköhän se maailmankatsomus räjähdä myös puhtaasta ilosta, onnellisuudesta, jännityksestä, seikkailuista ja omasta tyhmyydestä. Kaikki jää nähtäväksi, mutta maitojunaa on turha odottaa.

Kirjoitan tätä myös perheelleni, tyttöystävälleni, kavereilleni, tuttavilleni ja kaikille joita nyt sattuuu kiinnostamaan. Kaikille teille, jotka joudun taakseni jättämään. En pyydä anteeksi vaan kiitän kannustuksesta ja siitä ettei minun tarvitse lähteä huonolla omallatunnolla. Kiitos Kiira. Kiitos Äiti. <3

Lisäksi kirjoitan tätä myös teille, jotka haaveilette vaihtoon lähtemisestä. Pyrin kirjoittamaan hakuprosessista ja käytännön asioista, sillä vaihtoon (erityisesti Japaniin) lähteminen ei ole mikään yksinkertaisin prosessi. Toivottavasti tästä on hyötyä myös teille.

En kerro nyt sen enempää itsestäni, sillä kaikki (te kaksi) jotka tätä luette varmasti jo tunnette minut ja te jotka ette, opitte kyllä tuntemaan tämän blogin edetessä. Mut sen verran, että toisin kun Aki-chan nimestä voisi päätellä, olen 24-vuotias poika ja lähden vaihtoon Oulun Yliopiston kautta, jossa opiskelen Taide- ja taitopainotteiseksi luokanopettajaksi kolmatta vuotta.

Hakuprosessista:

Joka todella oli pitkä ja tuskallinen. Jos ette oikeasti halua vaihtoon, älkää hakeko. Itse päätin haluavani Japaniin jo lukiossa, jonka jälkeen olen vain etsinyt mahdollisuutta (lue rahoitusta) siihen.  Päästyäni yliopistoon aloin etsiä mahdollisuuksia vaihtoon lähtemiselle, joita kasvatustieteilijöille oli valitettavan vähän. Ainoat vaihtoehdot olivat Tohokun ja Hokkaidon yliopistot, jotka nekin olivat avoimia kaikille ja ainoastaan Hokkaidoon oli mahdollista hakea toisen vuosikurssin opiskelijana. Lisäksi hakukriteereissä vaadittiin Japanin kielen ja kulttuurin opintoja, joita minun oli ollu mahdoton käydä jo valmiiksi ylibuukatun lukujärjestykseni takia. Hain silti molempiin.

Haku vaihtovuodelle 2011-2012 käynnistyi joulukuussa 2010 ja se tapahtui sähköisesti ja paperilla. Japaniin on joka vuosi suunnatonta ylitarjontaa hakijoiden osalta ja todella suuri osa joutuu pettymään. Sähköisten hakemusten perusteella Oulun yliopisto valitsi osan porukasta haastatteluun, joka käytiin ryhmässä niin suomeksi kun englanniksikin. Meidän ryhmässä olin ainoa poika, joka ei opiskellut tietojenkäsittelyä, joten pidin mahdollisuuksiani joko erittäin huonoina tai todella hyvinä. Ainakin erotuin.. en välttämättä edukseni, mutta joukosta jokatapauksessa.

Haku -aikataulu oli todella kiireinen ja pian haastattelujen jälkeen jatkoon valitut täyttivät paperisen kaavakenipun, joka lähetettiin Hokkaidoon. Hakemuksen liitteenä piti olla lääkärintodistus, röntgenkuvat, verikokeet, opintosuoritusote, hyväksytty opintiosuunnitelma vuodeksi, motivaatiokirje, suosituskirje, passikuvat ja kielitodistus englanninkielen osaamisesta. Opetusharjoittelun aikana näiden kokoon haaliminen oli, sanotaanko, haastavaa.

Parin kuukauden piinaavan odotuksen, muuan maanjäristyksen, tsunamin ja yhden ydinonnettomuuden jälkeen Tohokun yliopisto oli suljettu, mutta vastaukset Hokkaidosta tulivat ja kuulin päässeeni vaihtoon. Minun lisäkseni Oulusta lähtee kaksi tyttöä. Minua oli myös Japanin päästä ehdotettu erään Jasso -stipendin saajaksi, joka olisi 80.000 jeniä (~700€) kuussa ja kattaisi elämisen aika tehokkaasti.

Sen jälkeen se stressi vasta alkoi ja huoli reissun rahoittamisesta. Japani on kallis maa ja lisäksi maksan vuoden ajan vuokraa myös Ouluun, joten kalliiksi tulee. Lähdin etelään miesten töihin päivärahojen ja ylitöiden toivossa, säästöjen ja korotetun opintotuen/lainan avulla olisinkin juuri pärjännyt. Pari viikkoa sitten tuli onneksi tieto Jassosta, joka oli minulle myönnetty. Tuskin olisin edes lottovoitosta yhtä onnellinen. Helpotti.

Rahan menoon täytyy valmistautua jo ennen matkalle lähtöä. Lennot, matkavakuutukset, rokotukset (hepatiitti, japanin aivokuume) ja viisumi tulee ainakin hankkia. Lisäksi sain tiedon, ettei Japanista löydy minulle sopivia kenkiä tai vaatteita yleensäkkään ja joudun raahaamaan suurimman osan täältä Suomesta. En listaa tähän asioita sen tarkemmin, mutta jos olet lädössä Japaniin, voit ilman muuta kysellä minulta lisää budjetista ja valmisteluista.

Lähden ensisijaisesti seikkailemaan, mutta myös opiskelemaan. Kieltä ja kulttuuria, historiaa, traditioita, kendoa, savitöitä, teetä, ruokaa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Aion myös kerätä aineistoa kandiani varten, jossa tarkoitukseni on vertailla lukemaanoppimista japanin ja suomen välillä. Molemmissa maissa opitaan lukemaan samaan tahtiin ja tilastollisesti hyvin. Kielet kuulostavat samalta, mutta meidän länsimaiset aakkoset ja japanin hiraganat/katakanat/kanjit poikkeavat toisistaan suuresti. Miten merkkien visuaalisuus vaikuttaa oppimiseen jne.. Ei siitä sen enempää!

Tässäpä oli aloituksena vähän syitä ja taustaa tulevalle vaihtovuodelle ja tälle blogille. Varmaan lähiaikoina postailen siitä, miltä oikeasti tuntuu lähteä ja jättää kaikki taakse. Monelle tämä ei varmasti olisi edes iso askel, mutta monella voisi jäädä lähtemättäkin. Ehkä putoan jonnekkin väliin. Vielä ei edes jännitä..

Every time I travel far I think about you by my side~