Niseko

HEI ÄITI TÄÄLLÄ OLLAAN.

Ei oo siis viikkoon joutanut päivittämään blogia ni heti on poistettu elävien kirjoista. No, mutta elossa ollaan eikä taas tiiä mistä alottas. Talviloma jäi vähän lyhyeksi, joten otin tuossa viikon ommaa lommaa ja jatkoin reissuhommia. Opiskelun kannaltakaan viikko ei hukkaan mennyt sillä toimin neljä päivää englannin opettajana lasten leirillä ja sain kerättyä paljon materiaalia tutkimusta (...), harjottelua sun muuta varten. Päivittelen siitä kuitenki enemmän kohtapuolin. Viikko lähti kuitenki käyntiin kolmen päivän reissulla Hokkaidon suosituimpaan laskettelukeskukseen Nisekoon, josta vuokrattiin porukalla mökki/talo pidennetyksi viikonlopuksi. Nisekosta löytyy monta eri pienempää nyppylää, jossa laskea ja sitte yks isompi keskus. Oikeastaan koko kolme päivää sato taukoamatta lunta, mikä oli pelkästään hyvä asia, mutta onneksi aina välillä pilvet väisty ja raotti vähän hienoja maisemiakin.

Vamos!

Välillä kirkastu.

Ja välillä ei. Rinteen poikki virtas vettä kuumasta lähteestä, jossa käytiin myöhemmin kylpemässä.

Parhaimpien paikkojen päälle piti tarpoa jalan, mutta koskematon lumi ja jyrkät rinteet palkitti vaivan.

Eka päivän päätteeksi löydettiin majapaikkakin.

Jan-ken-pon eli KPS:n hävittyämme mulle ja Sugurulle napsahti ruuanlaittonakki, mutta pääsipähän opettelemaan kunnolla miten tehdään Nabea. Lopputulos oli enemmänkin semmonen misokeiton ja kalakeiton välinen nabe-fuusio, mutta hyvää oli!

Otin tatskan.

Kivvaaki oli.

Fridge-barin jääkaappiovi oli just japanilaisille sopiva.

..Ice-bar jäi välistä ku oli muutenki kylymä.

Yön aikana oli taas tullu lunta enemmän ku tarpeeksi.

Löydettii kaveri. Melkee sieppasin valjakoksi.

Now we're talkin' !!

Päivän päätteeksi sitä oli taas melko puhki.

Muttei nii puhki, etteikö ois jaksanu vielä yörinteeseen.

Opin tekee myös Japanilaista Currya ja voi että! Toivon vaan, että löydän kaikki ainekset myös Suomesta.

En ees muista missä viimesenä päivänä käytiin, mutta laskijamäärä oli vähentyny kolmestatoista kolmeen. Itelläki alko jo vähä jalat painaan.

Löydätkö kuvasta seitsemän peuraa? Siellä ne kuitenki on. Hyppivät auton alle ku porot konsanaan.

Yksi kaveri jatkoi lentämällä kotiinsa Nagoyaan, joten päädyimme vielä Chitosen lentokentälle jäähyväisiä juhlimaan.

Sushia ja heräteostoksia.

Ihan älyttömän kiva reissu taas alusta loppuun. Yheltä kaverilta lähti käsi sijoiltaan, mutta ilman sen kummempia vahinkoja säilyttiin. Näitä lisää! Ja nyt ku on oppinut tuntemaan vähän porukkaa niin vähän joka viikonlopulle ois kyllä jotain tiedossa. Mutta ehkä sitä pitää taas vähän aikaa keskittyä kouluhommiin ku on nuo loppukokeet ja muut deadlinet tulossa tässä kuukauden sisään. Sitte oiski pitempi loma.

Niseko

Kävästiin taasen mäkiä laskemassa tuossa. Tässä joulun kynnyksellä alkaa useimmat Hokkaidon saaren laskettelukeskuksista aueta ja avajaispäivinä on monesti hyviä tarjouksia. Eilen suunnattiin Nisekon Moiwaan, joka on reilun parin tunnin ajomatkan päässä Sapporosta. Avajaispäivänä lipun sai tuhannella yenillä normaalin 3,800 sijaan. Kannatti siis herätä viideltä ja ajella auringon noustessa läpi Hokkaidon hienojen maisemien.

Ite nyppylä ei ollut mikään älyttömän iso, mutta Moiwa on tunnettu hienosta puuterilumestaan ja suurin osa rinteistä oli jätetty tarkotuksella auraamatta. Voi että oli makiaa menoa. Oltiin liikenteessä normaalilla kokoonpanolla kolmestaan, mutta perillä tavattiin Sugurun pari tuttavaa. Englanninkielen opettajia, jotka työskentelevät eri puolilla Hokkaidoa. Laskemisen jälkeen he halusivat viedä meidät kuulemma maailman parhaaseen udon -ravintolaan. Pienen ajomatkan päästä, keskeltä ei-mitään, löytikin aivan ihastuttava perheravintola ja pakko sanoa, että ruoka oli kehujen arvosta. Tilaamani aivan jäätävän kokosen soppakulhon lisäksi pöytään tuotiin jatkuvalla syötöllä lisää ruokaa vaikkemme edes tilanneet. Kävikin ilmi, että ravintolan pitäjät olivat erään seurueemme jäsenen perhetuttavia ja sen vuoksi meidät yritettiin syöttää hengiltä. Tuommosta paikkaa ei vois kyllä ikinä ite löytää tai edes osata etsiä. Keskellä aavaa erämaata vuorien saartamana seisoo yksinäinen tönö, josta sattuu saamaan maailman parasta udonia.

Näkymä ravintolan ulko-ovelta.

Udon on paksuja nuudeleita ja käytännössä niiden kanssa voidaan tarjota mitä vaan kylmänä tai kuumana.

Suoraan rinteestä riensin suomalaisten pikkujoulujen viettoon. Paikalla oli suurin osa japanilaisita suomenkielen opiskelijoista kaikilta kursseilta ja sitte meitä suomalaisia vaihtareita ja muita japanineläjiä. Luvassa oli mielin määrin syötävää, juotavaa, jutustelua ja muuta ohjelmaa. Joulupukin nakki napsahti kelleppä muullekkaan ku mulle... Onneksi illan suomiteeman varjolla pukki pystyi kommunikoimaan omalla äidinkielellään. Saapa nähä miten sitä sitten joulunalla selviää.