Finland One Day University

Eilen oli vapaapäivä. Tai muilla oli, Suomalaiset oli kutsuttu Yksipäiväinen Suomi-yliopisto -tapahtumaan, joka kesti aamusta iltaan. Niinku oon varmaan jo sanonut, Japanilaiset on äärimmäisen kiinnostuneita Suomen koulujärjestelmästä ja se tuli eilen viimestää selväksi. Päivä piti sisällään paljon puheita, seminaareja ja keskustelutilaisuuskia ja teema oli kokoajan Finnish Education. Puhujia oli nii Japanista ja Suomesta aina isoista herroista lukioikäsiin vaihtareihin. Keynote -puheen piti entinen opetusministeri Olli-Pekka Heinonen. Suurin osa puheenvuoroista oli Japaniksi, mutta onneksi iso osa tulkattiin myös lontoon murteelle. Tarjolla oli myös workshoppeja kuten kantelen soittoa, suomenkielen opettelemista muumien kanssa ja muuta kivvaa.

Päivä oli tosi mielenkiintonen vaikkakin välillä meininki yltyi melkoiseksi paatokseksi ja Suomen koulujärjestelmän ylistämiseksi. Tottakai pitää olla ylpeä ja kyllä sitä on kaikkien näiden täällä samaan aikaan olevien kansallisuuksien kanssa juteltua tajunnut, että meillä asiat todella ovat hyvin, mutta silti..  Välillä kommentaattorina saattoi olla joku isokin suomalainen pamppu, joka ei oikeasti tiennyt mitään suomen opettajakoulutuksesta, mutta vastaili silti kysymyksiin ylisanoin ja otti kaiken kunnian itselleen. Tiesittekö, että Suomessa luokanopettajakoulutus pitää sisällään vuoden kestävän harjoittelun ja suuri osa opetuksesta on englanniksi? En minäkään.

Pääosin kuitenkin keskustelu oli rakentavaa ja sillä pyrittiin parantamaan niin Japanin kuin Suomenkin koulutuksen tasoa. Ja pakko sanoa, että nämä kaksi maata lähestyvät oppimista aika eri näkökulmista ja sain paljon virikkeitä tulevaa kandiani varten.

Ehottomasti päivän kohokohta oli kuitenkin (suomalaisille) ilmanen buffetti. Tarjolla oli paljon niin Suomalaista ku Japanilaistakin todella korkealaatuista perinneruokaa, eikä kurkkuakaan kuivannut. Yks hassuimmista Japanilaisista tavoista on tähän mennessä kyllä tuo juomalasin täyttäminen. Sitä ei ole tapana täyttää itse vaan kanssaihmiset pitävät huolen siitä, ettei lasi pääse tyhjenemään. Lasia pidetään kädessä kaatamisen ajan hokien: "maa, maa, maa, maa, maa.." kun taas kaataja hokee: "to, to, to, to, to..." Ja lasi tulee aina täyteen. :D

:~(

Jep..

Eva soitti kannelta, enkä aiemmin tajunnut kuin kaunis soitin se voi olla.

Notkuvat pöydät.

Oon viimepäivinä tutustunut useaan Japanilaiseen ja puhelinluettelo on alkanyt täyttymään nimillä, joita en osaa lukea. Ehkä se johtuu siitä, että kieliopintoja on nyt kohta kuukausi takana ja keskustelun aloittaminen paikallisten kanssa on helpompaa. Usein he ensin väittävät, etteivät puhu englantia, mutta kun ensin on nolannut itsensä huonolla japanillaan, uskaltautuvat hekin puhumaan hieman englantia. Jää murtuu, kielioppi unohtuu ja tärkeintä on vain tulla ymmärretyksi - kielestä riippumatta.

Loppuun vielä parit fiilistelykuvat viimeisistä syksynlehdistä ja todella laimea regina-lainus, joka nyt vaan sopii hetkeen. Tänään on paras aika vuodesta.

"Siihen oloon melkein pakahtuu,
kun tuntuu että voisi vain itkeä
Vaikka ei ole suruja,
vaikka kaikki on kunnossa"

Noboribetsu - autumn trip

Joo elikkä eilen osallistuin HUISAn (hokkaido university international students association) järjestämälle päivän kestävälle syysretkelle Hokkaidon saaren eteläosaan, joka piti sisällään useita pysähdyksiä hienoissa paikoissa kuten helvetin laaksossa, omenan poimintaa omenakylässä ja sun muuta sellasta. Meitä oli iso porukka ja suurin osa oli aivan uusia naamoja, mikä oli aivan hyvää vaihtelua. Ei sillä, että muistais kaikkia niitä "vanhojakaan" vielä. Iteasiassa joka päivä ku kampuksella kävelee tulee vastaan sen pari ihmistä huutaen "Hi Aki!" ja ite on sillai "Oh, hi there!! ... you..hm and how are you!!" Mutta siis ihan parhaita ihmisiä ja kivaa on tutustua kaikkiin. Ottaa vaan aikansa erottaa kaikki ne vaikeat nimet toisistaan. 

Anyways, annan taas kuvien puhua puolestaan ku en kuitenkaa osaa kuvailla sanoin noita paikkoja. Iteasiassa kuvatkaan ei riitä, sillä tälläkertaa mukana oli myös haju. Äiti maa voi nimittäin päästellä ilmoille melko voimakkaan hajusia rikkipäästöjä. Eka pysäkki oli siis Noboribetsussa sijaitseva Jukogudani, joka tunnetaan paremmin nimellä Hell Valley.

Laaksossa oli paljon upeita luontopolkuja, joita somistivat sen varrella olevat pienet patsaat.

Seuraava pysähdys tehtiin sitten Sobetsu fruit villageen, jossa meitä ootti loputon määrä omenapuita ja all-you-can-eat-applehodai! Parhaita omppuja mitä oon koskaa syöny. Sekosin laskuissa, mutta en tiennyt, että omenoilla voi saada niin pahan olon aikaan.

Kaiken syömisen jälkeen sai mukaan ottaa vielä pari omenaa evääksi.

Paluumatkalla pysähdyttiin vielä Toya -järvellä, joka on hauskan mallinen kartalla ja maisemat oli taas kerran aika hienoja. Järvi on lähes ympyrän muotoinen ja sen keskellä on saman mallinen iso saari. Tuota paikkaa ois tehny mieli tutkia tarkemminki vaikkapa veneellä, mutta aika ei antanu myöten.

Kotimatkalla törmäsin vieä kampuksen puistossa vellovaan kynttilämereen. Syksy on ehottomasti paras aika vuodesta.

Kaikenkaikkiaan iha älyttömän mukava retki ja nyt alkaa tajuaan, että mitä enemmän täällä reissaa ja oppii paikkoja tuntemaan, sitä enemmän on nähtävää. Pelkästään täällä Hokkaidon saarella on niin paljon paikkoja, joissa haluaisin käydä. Puhumattakaan niistä joissa oon jo käynyt, sillä eri vuodenajat antavat ihan eri ulottuvuudet mille tahansa paikalle. Puhumattakaan sitten niistä muista saarista. Hokkaido on vaan pieni osa Japania, joka on vaan pieni osa maailmaa. Ja mulla on vaan niin vähän aikaa (rahaa). Täytyy vaan ottaa kaikki irti mitä voi =)