Huh huh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset! Fujirock siis takana ja varsin ikimuistonen viikko kaikinpuolin.
Otettiin ton elämäni iitan kans siis lautta aikasin torstaiaamuna Otarusta Niigataan ja jo junamatkalla tavattiin eräs kanssarokkaaja, Misa-san, jonka kans hengaillessa 20 tuntia kestävä matka meni oikeen reippaasti. Ehittiin siinä kylpeä, illastaa ja nukkuakin. Aamulla ku lautasta ulostauduttiin ni se sitten iski. Nimittäin tuo etelän lämpö. Jo aamukuudelta oli semmonen pöhinä päällä, että ties ettei tästä tuu hengissä selviämään mitenkään. Kyllä siitä 32-34 asteesta vielä jotenkin juomalla ja suojaamalla selviää, mutta se kosteus. Ilma on kesäsin tuolla Tokion seudulla niin kosteaa, että melkeen uimalla pitää edetä. Oli muutenkin historiallinen fujirock -viikonloppu, sillä aina tähän mennessä on tuolla vuorten keskellä satanut vähintään sen yhen kaks päivää. Nyt tais tulla sen kaks pisaraa ja nekin viimesen esiintyjän jälkeen. Hikipisaroita virtasikin sitten koko viikonlopun ajan. Tällaselle valkonaamalle aivan liian kuuma ja mieluummin ois ehkä ottanut sen sateen. Vaan meidän minimaalinen teltta toimitti oikeen hyvin saunan virkaa eli sinänsä ihan kotosat fiilikset.
lähtö otarun harmaista satamista
misan kans koiteltiin kamppailla tuulta vastaan
shakotanin rantaviivaa (kamui misaki)
Ite festari oli ihan järettömän hieno. Keskellä hienointa vuoristoa ja metsää 40 minuutin ajomatkan päästä pienestä Yuzawa -kylästä. Yli 100.000 kävijää EIKÄ roskan roskaa! Eikä yhtään ylilyöntiä tai rähinää senpuoleen. Kyllä tuli niin suuri myötähäpeä eurooppalaisen festarikansan puolesta. Ne on näitä kulttuurieroja vissiin ku suomessa viiden hengen piknik-seurue saa enemmän sotkua aikaan ku sata tuhatta japanilaista. Alue oli jokatapauksessa ihan jäätävän iso ja lavojen välillä siirtymiseen sai varata ihan rutkasti aikaa. Mutta mikäs siinä kauniisti valaistuja luontopolkuja ja pitkospuita pitkin kävellessä. Toisaalta sitä populaa oli sen verran, ettei edes noin iso alue tahtonut riittää ainakaan pääesiintyjien aikana. Tosta vähän osviittaa:
Oli siellä metsän keskellä sitten pienempiäkin telttoja, jossa pysty ihan rennosti hengaileen sen kummempia väestöryntäyksiä. Ihmisiä oli joka lähtöön ja ehkä hauskin poikkeus länsimaisiin festareihin oli nimenomaan nuo festarikävijät. Siinä missä meilläpäin porukka tulee festareille näyttäytyyn mitä epäkäytännöllisimmissä rytkyissä, japanilaiset ottaa enemmän sen välineurheilun kannalta. Varmaan se 80% prosenttia kävijöistä oli varautunut vaihteleviin sääoloihin ja rientoihin ihan retkeilytamineilla; Vaelluskengät, reput sun muut ja varmaan alusvaatteetkin oli coretexiä. Lisäki kaikilla oli mukana oma tuoli. Eikä mikään pieni jakkara vaan semmonen hillitön taitettava nojatuoli, jollai sai varattua paikan jostai päälavan tuntumasta heti aamutuimaan. Sitte oli tietenki lisäksi se pienempi retkijakkara, jolla pysty reissaan pienemmillä lavoilla. Vähä meinas välillä naurattaa ku katteli niitä leirejä mitä niillä oli, mutta sitte toisaalta oli vähä ulkopuolinen olo tennarit jalassa ja 700yenin käytetyssä teltassa. Jokainen tavallaan ja pääasia, että kaikilla oli kivvaa!
teltta pystysä
tää oli siis perjantaiaamuna, sunnuntaina ei ollu jälellä yhtään tyhjää spottia
välillä piti vilvotella
valaistuja polkuja lavojen välissä
mikä sen piristävämpää kuumana päivänä ku keltanen lume
Bändit oli iha huikeita, enkä ees kehtaa alottaa ku sille hehkutukselle ei tulis loppua. Mutta näinpähän vihdoin Radioheadin, joka on ollu must see -listan kärjessä viimeset kymmenen vuotta ja Oasiksen veljekset omine bändeineen. Kerrassaan hienoa.
Festareiden jälkeen herättiin aamuviiden tuntumaan ja päästiin suht näppärästi bussilla Yuzawaan ja sieltä Shinkansenilla Tokioon. Ei toki ensimmäisiä oltu vaan melkosta jonottamista oli niinku koko viikonloppu. Mutta ihan ymmärrettävää, ettei tommonen väkimäärä ihan hetkessä heittokuljetuksilla liiku vaikka ois miten monta bussia (ja niitä oli ainakin toista sataa). Mutta eniveis, päästiin tokioon ja luulin, ettei se ollu enää mahollista mutta siellä oli vielä kuumempi, vielä kosteampi ja vielä enemmän ihmisiä. Pari päivää meni sillai hitaasti vaellellessa ja sitä menoa ihmetellen. Ehkä hämmentävintä oli taa ku yks ilta istahettiin ihan random katu-izakayan pöytään Asakusan kaduilla ja ruuat ja juomat tilattua eräs herrasmies naapuripöydästä päätti maksaa meidän laskun. Ei auttanut kieltäytyä. Sitte lähtiessään jätti vielä juomarahaa kaiken varalta.. Ei helvetti mitä tommosessa tilanteessakaan voi tehä muuta ku suu auki kattoa. No siellä se ilta sitten vierähtikin ja tutustuttiin moniin ihmisiin ympäri maailmaa. Hauskaa miten kaikella tapaa eri ikäset ja eri puolelta maailmaa olevat ihmiset voi vaan sattua samaan perheravintolaan ja viettää ihan sikahauskan illan yhessä ja sitten vaan jatkaa kaikki omille teilleen. Tulipa hyvä fiilis tommosesta kohtaamisesta. Vähä semmonen Lost In Translation ilman sen suurempaa rakkaustarinaa. Seuraava päivä menikin sitten ympäriinsä kävellessä ja kaiken tekemisen ykkösvaatimus oli ilmastointi. Käytii leffassa ja syömässä ja semmottis. Eile Kiira lens takas suomeen ja meikäpoika tuli vielä viimesen viikon viettoon tänne Hokkaidoon. Ei oo ikinä ennen ollu tämmöstä oloa. Haikeus, kaipuu ja onni.
Nyt suuntaan tästä raw lifeen ja kaikesta salamyhkäisyydestä päätellen siellä on jonkinlaita läksiäisjuhlaa tiedossa. Tuskin selviää ilman kyyneliä, vaan millonpa elämästä selviäis. Moikka, kohta nähää! :)
Pahottelut, mutta eihän tässä kaiken hulinan keskellä ees muista, että tämmöstä blogiaki on joskus ollut tapana kirjottaa! Paljon, paljon on tapahtunut. Enimmäkseen kouluhommia ja viimestä kertaa ihmisten näkemistä. Kaikki raportit sain kunnialla tehtyä, mutta tämän ihmismäärän hyvästeleminen ei ookkaa se helpoin juttu. Viimeset pari viikkoa on ollut ihan älytöntä vilskettä ja valehtelematta joka päivä ja ilta on tullut käytyä jossain ja nähtyä joitain ihmisiä. Sitä mukaa kun vanhoille tutuille sanoo heipat ni tutustuu uusiin ja harmittaa ku ei oo tavannut heitä aiemmin. No mutta äärettömän hauskaa ja samalla kuitenkin melkosta haikeeta on ollut viimeaikoina.
Nii ja sitte suomesta tuli yks tyttö tänne kans. Kiira tuli viime perjantaina ja siitä se kiire vasta alkoikin. Heti tulopäivän jälkeen on kaikki päivät ollu täynnä ohjelmaa, vaikka en oo ite koittanut mitään järjestää. Viikonloppuna ehdittiin ainakin käydä onsenissa ja ainu -kylässä, moikkaan kavereita Tomakomaissa ja grillattu professorien ja koulukavereiden kanssa, istuttu iltaa opettajien kanssa, lounastettu ja hengailtu Sapporon olut -festivaaleilla kavereiden kanssa ja juhlittu jäähyväisiä suomenkielen opiskelijoiden kanssa. Huomenna startataan lautalla kohti Niigataa ja Fujirokkia. Molemmat ihan innossaan vaikka pitkän päivän jälkeen vähän väsyttääkin.
Nyt oon siis taas viikon tuolle Niigatassa ja Tokiossa, mutta ehkä sitä vielä ehtii jotain päivitellä siltäkin reissulta. Tasan kaks viikkoa Japania jäljellä, josta Sapporossa neljä päivää. Aika sanattomaksi vetää. Kuitenki kaikki nämä läksiäiset sun muut pitää varmaan huolen siitä, ettei sitä tajua lähtevänsä kotiin vasta ku hyvästi Suomen puolella. Huh huh.
Jojoup. Alkaapa oleen sosiaalisuuskiintiö tältä viikolta täynnä! Ilma on ollut mitä mainioin koko viikon ja joka päivä on ollu monenmoista ohjelmaa tiedossa, joiden seasta on pitänyt arpoa, että minnekkä sitä.
Tapasin viime viikolla erään suomalaisen viulistin ja keskiviikkona hänellä sattu olemaan keikka tossa Raw Lifessa ni kävin sitä katteleen. Tulipa taas vähän hetkinen -fiilis siinä ku kuunteli suomalaisia klassikoita viululla soitettuna afrikkalaistyylisessä baarissa japanissa. Ei niinkään perussettiä.
Torstaina oli sitten erään vihannestukun omistajan synttäritkemut ja bändejä oli moneen lähtöön ja tunnelma kerrassaan mahtava. On niin mukava ku on alkanu huomaan, ettei ihmiset pidä enää ollenkaan ulkomaalaisena vaan on ihan samallain osa porukkaa ku kuka tahansa muukin. Voi kuulostaa tyhmältä, mutta aina se alussa on vähän sillai ulkopuolinen olo ku on ainoana ulkomaalaisena liikenteessä, varsinki japanissa.
Perjantaina kävin syömässä ja vähä juomassaki erään ens syksynä Ouluun vaihtoon tulevan tyypin kans. Oon tuntenu jo aiemminkin, mutta eka kertaa tuli juteltua ja hengailtua vähän enemmän. Tullaan kyllä hyvin juttuun ja ens vuodesta tulee varmasti huippu! Sapporosta on yhteensä neljä poikaa tulossa. Saapahan japaniaki reenata siinä sivussa. Ens viikolla nään kans yhtä professoria joka on tulossa vierailevaksi luennoitsijaksi kand Ouluun ja lupasin perehdyttää vähän suomalaiseen kulttuuriin ja järjestellä kouluvierailuita sun muita. Ainii ja aivan randomina just ennen ku oltiin izakayaan menossa ni pariin tyyppiin joista toinen näytti kovin suomalaiselta. Ja niihä se oliki. Mutta hetken juttelun jälkeen selvis, että ihan kiimingistä ja samasta lukiosta peräti. Toinen kaveri oli ollu just Oulussa vuodenpäivät vaihdossa. Pieni maailma. Semmosta jees.
Lauantai oli kuitenki eniten omituinen. Sain kutsun illanviettoon japanilaisten opettajien kans ja paikalla oli melko korkeissa viroissa (hokkaidon opetusminsteriöstä sun muissa) olevia ihmisiä. Vähän meinas arveluttaa, että miten ne ottaa tämmösen kolmannen vuoden opiskelijan vastaan, mutta turhaan jännitin. En oo ehkä tähän mennessä koskaan tuntenut oloani niin tervetulleeksi. Mua reilusti vanhempia ihmisiä, mutta silti tultiin toimeen ja kakki tuntu enemmänki hyviltä ystäviltä ku iseiltä ja äideiltä. Oltiin erään mun luennolla olleen opettajan kotona ja koko illan oli niin lämmin ja vapaa tunnelma. Mun käsitys japanilaisista opettajista muuttu kertaheitolla. Ei ollut ollenkaan semmosta pönötystä mitä koulussa on nähnyt. Ja voi pojat, nyt on muuten luotu niitä kontakteja!
Tänään piti mennä leffaan isolla porukalla, mutta en löytäny sitä leffateatteria ni jäi menemättä. Enkä tuntenut porukkaa nii hyvi, että ois ollu puhelinnumeroita. No näitä sattuu. Kävin kuitenki moikkaamassa yhen skeittikaupan myyjää ja muutenvaa rullailin ympäri kyliä hymy naamalla. On ollu koko viikon semmonen elämä on parasta just nyt -fiilis. Joka aamu on heränny ilosena ja tehny vaa mieli halata koko maailmaa. Pöljänähän ne varmaa kattoo, mutta eipä kiinnosta. En tiiä onko se tämä kesä vai ihmiset, mutta jotenki sitä vaan onnipallona pyörii ympäriinsä eikä ees jaksa ressata mistään. Näin se pitäs aina mennä.
Ne ois juhannukset juhlittu. Ja varsin suomalaiseen tapaan vieläpä! Lähettiin eilen aamulla aikasin Ohtakiin (samainen paikka, jossa ski marathon järkättiin talvella) viettelemään suomalaisjapanilaista juhannusta. Oli varsin ohjelmarikas viikonloppu, mutta ilman kuvia jää kyllä fiilikset välittämättä.
No mutta ennen ite mökille menoa käytiin muutaman ihmisen kans kumivenekanooteilla soutelemassa maisemistaan kuuluisalla shikotsu-järvellä. Kraaterin synnyttämä järvi on syvimmillää 360m ja vesi oli niin kirkasta, että pohja näky melko moneen metriin asti. Isossa järvessä, rantaviivassa ja siihen laskevissa joissa ois kyllä riittänyt tutkimista pitemmäksikin aikaan. Tänään oli toisaalta kädet niin kipeinä melomisesta, että kyllä se muutama tunti sittenki riitti.
Melontahommien ja Ohtakin sienikeiton jälkeen suunnattiin hirsimökille, jossa olikin jo täys tohina käynnissä. Maantieteellisestä sijainnista huolimatta juhannustunnelma oli taattu ja luvassa oli mm livemusiikkia, rosvopaistia, savustettua villipeuraa, muurikkalättyjä, mölkkyä, usiampi nuotio ja tärkeimpänä suomalainen sauna! Eihän nämä japanilaiset silti oikeen olleet sisäistäneet sitä juhannustaikaa, mutta suomalaisten kesken tuli istuttua iltaa melko myöhään.
Seuraavan päivän ohjelman pääpaino olikin sitten hokkaidon maisemissa. Pyörittiin toya -järven ympärillä ja käytiin ihmettelemässä kauempaa ja vähän lähempääkin yhtä hokkaidon aktiivisimmista tulivuorista. Puoli vuosisataa sitten oli erään peltoläntin tilalle noussut vuori poikineen, eikä edellisestä purkauksestakaan oo ku kymmenkunta vuotta. Kyllä se vieläkin melko paljon savua tuprutti. Luonto on kyllä aivan huikee, eikä ihmisillä oo paljon vara muuta ku kunnioittaa. Maisemamatkailun jälkeen käytiin vielä yhen autoseurueen kanssa onsenissa ja siinäpä se päivä alko oleen paketissa. Nyt oon niin käsittämättömän väsynyt ja koko kehoon sattuu kaikki se melominen, mochin takominen, tanssiminen ja muu kohellus. Vaa mieli on rentoutunut ja se on pääasia! Eikä kukkaa ees hukkunut.
Mulla ei tosiaan sitä kameraa enää ole, mutta koitan jos saisin joltain muutaman kuvan lainattua tänne myöhemmin.
Eilen alko oleen viimeset mahollisuudet nähdä sateen ja tuulen pudottamat hanamin rippeet. Mentiin siis about 40-50 opiskelijan kanssa puistoon viettämään lauantaipäivää barbequen ja seurustelun merkeissä. Sattu oleen just viikon kylmin päivä ja lämpöä sai hakea auringon sijaan sieltä grillin uumenista. Vaa ei se menoa haitannut vaan Maruyama-puisto oli täyttynyt pienistä ja suurista juhlivista seurueista.
Tuo grillaaminen on täällä melkosta urheilua, enkä osaa selittää sen tarkemmin. Tommosen hiiligrillin ku lyö täyteen lihaa ni ei siinä montaa sekuntia mee ku palava rasva on kypsentänyt paitsi ruuan myös allekirjoittaneen näpit. Yakisoban eli nuudeleitten kypsentäminen on kans oma taiteenlajinsa. Vihreä tee ja jääpalat osoittautuvat tehokkaiksi paloeristeiksi ja välistä liekkejä piti yllyttää useammankin viuhkan avulla. Hyvä tuli jokatapauksessa!
Illasta vielä yks kanadalainen kaveri soitti ja pyys seuraksi johonki random kuppilaan. Päätin edellispäivän lätkämatsin tuloksesta huolimatta käydä moikkaamassa. Kyseinen paikka osottautukin sitten mitä parhaimmaksi ajanviettopaikaksi. Parhaalla näköalapaikalla kahdennaksessa kerroksessa oli Flare niminen baari, josta löyty sohvat ja supernintendot! Voi sitä nostalgian määrää. Ruoka oli hyvää ja baarimikot jonglööras palavilla pulloilla. Sattu oleen myös erään hääseurueen jatkot ja paikalta löyty monta tuttua. Sapporossa on varsinkin iltasin vaikee löytää ei-juottoloihin liittyvää tekemistä, mutta mitä tulee baareihin ja yökerhoihin, on tää varsinainen teemapuisto.
matkalla törmäsin myös vähän luovemmin nimettyyn kuppilaan, höhöhö..
No eihä se aivan nappiin mennyt se Sendain vallotus, mutta muuten kyllä onnistunut viikko takana. Lähin muka kesämiehenä liikenteeseen shortseissa ja t-paidassa, reppu pakattuna ja seikkailumielin. Iha hienosti pääsin Tomakomain satamaan ku sain kuulla, ettei laivat liiku tänään minnekkään ku aallot on niin korkeita. Ja siitä alkoki sitte semmonen nelisen päivää kesänyt sade ja tuuli.
En kuitenkaan samoilla tulilla viittinyt palata Sapporoon ni päätin piipahtaa jo entuudestaan tutussa bar Oldissa. Siellä oli Kuro-chan kaminaan tulta virittelemässä, joka toivotti mut oikeen tervetulleeksi ja tarjos yöpaikkaa. Eipä sieltä sitten kiire poissa ollukkaan. Lautat peruttiin koko loppuviikolta, mutta Tomakomaissa vierähti lepposasti seuraavat kolme päivää!
Eka ilta istuttiin uusien tuttavuuksien kanssa Oldissa ja oli mukava tavata vaihteeksi uusia tyyppejä. Seuraavana päivänä muutama tyyppi oli päättänyt putsata roskat tien varsilta oldin ja juna-aseman välistä ja päätin mennä auttamaan ku ei ollut muutakaan. Ja mikä sen hienompaa ku yhessä hengailu ja kaupungin puhtaanapito hoituu samalla kertaa. Aika tehokkaasti sitä kuitenki keräs katseita ku ulkomaaneläjänä putsas muiden jätteitä. Muutamat uskalsi käydä jopa sanomassa kiitos ja anteeksi! :D Eipä kestä. Melko monta säkillistä saatiin roskia näinki puhtaasta maasta. Päivän päätteeksi mentiin kattelemaan jonkun tyypin soolokeikkaa puistoon, joka oli kaikkea muuta ku keväinen, mutta hyvä meno silti. Sitte oliki aika laittaa talkooporukalla grilli tulille!
Old
Täällä on kesäsin kova juttu tuo Japanese Barbeque tai
tuttavallisemmin Yakiniku. Niinku Suomessaki, vaa silti vähä eri
meininki ainaki raaka-aineiden osalta. Kaupassa kori täytty äkkiä kaikesta mahollisesta ja mielenkiintosesta, enkä taas osannu nimetä suurintakaan osaa. Atrian hiillosmakkaran tilalta löyty ainaki lihaa ja muita lihaan verrattavia ainesosia, kokonaisia kaloja, eläviä simpukoita ja paljon epämääräisiä kasvikunnan tuotteita. Ei vaa, ei tässä vaiheessa reissua enää mitään kovinkaan häkellyttävää eli niinsanotusti perussettiä. Keli oli kaikkia muuta ku morsian, mutta ku nyt kerran päätettiin, että grillataan ni sittenhän grillataan! Mahuttiin just pienen sateensuojan alle grillin lämpöön ja oli kyllä mitä mainioin "kesän" avaus! Pari kolme tuntia grillillä paistu mitä maistuvampia herkkuja ja siitä vaan kukanenki oman maun mukaan puikoilla ääntä kohti. Voin tai muun marinadin virkaa toimittaa mikäpä muukaan ku soijakastike tai lihalle jingisukan -kastike, joka tekee vikkapa lampaasta ihan käsittämättömän hyvää. Eri kalat, tofut ja grillatessa auki poksahtelevat simpukat toi kyllä paljon uusia ideoita suomalaiseenkin grillipöytään. Jos jotain oon täällä oppinut ni sen, että oikeesti kaikkea voi ja kannattaa syödä.
ostoskorista löyty muunmuassa lihaa, lihaa ja lihaa
katos pystyyn ja rilli tulille
Seuraavana päivänä piipahdin Sapporossa, mutta päätin aika nopeesti palata takas Tomakomaihin ku ei isolla kylällä ollu tarjota vaihtaribileitä kummempaa. Ei vaa jaksa enää. En tiiä onko se ihmiset vai mikä, mutta aina sama kaava, eikä oikeestaa mitää siistiä tapahu. Otettiin muutaman japanilaisen luottokaverin kanssa auto alle ja suunnattiin takas tomakomaihin parille keikalle. Taas oli talo täynnä porukkaa, enkä oo pitkää aikaa nähny noin ilosta swengijengiä. (Jep, käytin just sanaa swengijengi.) Meinas katto lähtee irti ku porukalla oli niin kesänen ja hikinen fiilis kaiken sumun keskellä. Osasyynä saatto olla myös se, ku päätin ennen keikkaa näyttää miten kaminaa lämmitetään.. Yövyttiin tutussa ja turvallisessa mummonmökissä ja käytiin aamukylvyssä onsenissa. Oli muuten yks allas täynnä jotain vihreetä vettä, jonkun kasvin lehtiä ja kumiankkoja! Sitten vielä lounaalle Raw Lifeen ja kavereiden kanssa jutusteleen. Nyt ku mietiin ni kyllä tääki jotain tuttua kaavaa noudattaa, muttei silti oo hetkeäkään tylsää. Niin paljon hienoja ihmisiä. Aina välillä sitä miettii päivä päivältä lähenevää kotiinpaluuta ristiriitasin tuntein. Tottakai sitä kaipaa jo kotiin, mutta ajatus siitä, ettei voi ottaa näitä ihmisiä mukaan on hirvittävän haikea. Nautitaampa vielä ku voidaan!
Sitä aina joskus miettii, että mitähän helvettiä. Niinku esimerkiksi sillon ku herää aamulla hirsimökistä, starttailee kohti hiihtomaratoonia ja sit muistaa olevansa Japanin kauimmaisessa kolkassa, jonne edes bussit ei kulje.
Lauantai-illan ratoksi reissattiin siis itsemme Annan kanssa bussilla Sapporosta johonkin random kylään, jossa meitä odotti japanilainen herrasmies autossaan. Hän vei meidät Otakin pieneen, tuhannenkolmensadan asukkaan, kylään. Ihmetys oli melkonen ku kaarrettiin ihkaoikeen hirsimökin pihaan. Ulkosaunasta mökin sisustukseen asti talo noudatti suomalaista kaavaa. Eipä ollu koti-ikävästä tietoakaan.
Isännät teki mm. savujuustoa.
Kaua ei ehtiny fiilistellä ku jatkettiin samoilla tulilla paikalliseen hotelliin hiihtomaratoonin avajais-iltajuhlaan. Keskeltä yhen kyläkaupan kyläpahasta nousiki sitten ihan kohtuu pramea motelli. Vieraita mahtu saman verran ku koko kylässä oli asukkaita eli sen 1300. En tosiaa tiiä mistä moiset kävijämäärät meinaavat hommata, mutta ainaki on puitteet kohillaan sitten ku alkaa turismi virtaamaan!
Perillä selvis, että luvassa on taas semmonen perus muutama-puhe-ja-buffetti-tilaisuus. Ei mitään turhia tärkeilyitä kuitenkaan. Paikalla oli paljon Japanilaisia, me kaks Oulun vaihtaria ja Suomen Japanin suurlähettiläs. Ruoka- ja juomapuolta oli taas sen verran tarjolla, ettei varmasti loppunut kesken. Täällä on kumma tapa pitää ne juhlat aina _ennen_ urheilusuoritusta. Jotenki se palkintojenjakotilaisuus tuntuis loogisemmalta, mutta maassa maan tavalla.
Erityisesti erinäisten nilviäisten syöminen oli otettava haasteena! Oma taiteenlajinsa.
Ja sitte hiihettiin. Seuraavana päivänä herättiin lumipyryyn ja suunnattiin kohti hiihtoaluetta. Tapahtuma oli taas kerran viimesen päälle organisoitu ja kaikki saivat jo edellisenä iltana kirjekuoret, josta löyty kaikki tarvittava info, ruoka- ja onsen-liput, numerolaput ja mun lemppari, jalkaan kiinnitettävä jäljityslaite. :D Lupaus seikkailusta? Osallistujia oli varmasti usiampi sata ja kaikenikästä porukkaa. Lainamonojen ja suksien sopivuudesta ei ollut mitään tietoa, joten ilmottauduin 8 kilometrin matkalle ja ajattelin, ettei voi kovin paha setti olla. Eipä. Lähin liikkeelle jonon hänniltä ja nousin muka nopiasti kärkeen, mutta sitte alko ne ylämäet. Otaki ei oo sieltä tasasimmasta päästä. Kohta alko papat hengittää niskaa ja iha tosissaa sai tapella niitten kans. Luulin kuitenkin olleeni käressä kokoajan vaa eiköhä ollu pariki teräspappaa oottamassa mua maaliviivan paremmalla puolella! Voittajafiilis jäi kuitenki.
Hiihon jälkeen syötiin Ootakin kuuluista sienikeittoa ja käytiin kylpemässä onsenissa. Saatin sieniä myös kotipakettiin! (Ei sieltä kylpylästä kuitenkaa..) Oikeestaan koko viikonloppu oltiin ihanien mummojen ja pappojen seurassa. Ne kuskas meitä ympäriinsä ja pitivät muutenki huolen kaikesta. Ei tarvinut liikoja stressailla. Niin ystävällisiä ihmisiä. Jonkinlainen ystävyyskylä tuo vissiin myös oli kun kaikilla tuntu olevan jonkinlainen käsitys Suomesta. Paikkojen nimistä ja suomikrääsästä puhumattakaan. Keskeltä Hokkaidon metsiä löytyi pala kotimaata. :)
Lähtöalue vaikutti lupaavalta vaan heti hyvänmielen suoran jälkeen reitti kaarsi ja lähti nouseen, eikä koskaan laskenut..
