100.

Aika rientää ja se ois sadas postaus eli sen kunniaksi vähän kesäfiilistelyjä tännekki!

Viikonlopun barbeque-hengailut:

hengailua luentojen välissä

jamit

Ostin lonkkarin! Hyvin kulkee.

Saturday Night Fever

Eilen alko oleen viimeset mahollisuudet nähdä sateen ja tuulen pudottamat hanamin rippeet. Mentiin siis about 40-50 opiskelijan kanssa puistoon viettämään lauantaipäivää barbequen ja seurustelun merkeissä. Sattu oleen just viikon kylmin päivä ja lämpöä sai hakea auringon sijaan sieltä grillin uumenista. Vaa ei se menoa haitannut vaan Maruyama-puisto oli täyttynyt pienistä ja suurista juhlivista seurueista.

Tuo grillaaminen on täällä melkosta urheilua, enkä osaa selittää sen tarkemmin. Tommosen hiiligrillin ku lyö täyteen lihaa ni ei siinä montaa sekuntia mee ku palava rasva on kypsentänyt paitsi ruuan myös allekirjoittaneen näpit. Yakisoban eli nuudeleitten kypsentäminen on kans oma taiteenlajinsa. Vihreä tee ja jääpalat osoittautuvat tehokkaiksi paloeristeiksi ja välistä liekkejä piti yllyttää useammankin viuhkan avulla. Hyvä tuli jokatapauksessa!

Illasta vielä yks kanadalainen kaveri soitti ja pyys seuraksi johonki random kuppilaan. Päätin edellispäivän lätkämatsin tuloksesta huolimatta käydä moikkaamassa. Kyseinen paikka osottautukin sitten mitä parhaimmaksi ajanviettopaikaksi. Parhaalla näköalapaikalla kahdennaksessa kerroksessa oli Flare niminen baari, josta löyty sohvat ja supernintendot! Voi sitä nostalgian määrää. Ruoka oli hyvää ja baarimikot jonglööras palavilla pulloilla. Sattu oleen myös erään hääseurueen jatkot ja paikalta löyty monta tuttua. Sapporossa on varsinkin iltasin vaikee löytää ei-juottoloihin liittyvää tekemistä, mutta mitä tulee baareihin ja yökerhoihin, on tää varsinainen teemapuisto.

matkalla törmäsin myös vähän luovemmin nimettyyn kuppilaan, höhöhö..

retronintendot + susukinon neonvalot

Plan B

No eihä se aivan nappiin mennyt se Sendain vallotus, mutta muuten kyllä onnistunut viikko takana. Lähin muka kesämiehenä liikenteeseen shortseissa ja t-paidassa, reppu pakattuna ja seikkailumielin. Iha hienosti pääsin Tomakomain satamaan ku sain kuulla, ettei laivat liiku tänään minnekkään ku aallot on niin korkeita. Ja siitä alkoki sitte semmonen nelisen päivää kesänyt sade ja tuuli.

En kuitenkaan samoilla tulilla viittinyt palata Sapporoon ni päätin piipahtaa jo entuudestaan tutussa bar Oldissa. Siellä oli Kuro-chan kaminaan tulta virittelemässä, joka toivotti mut oikeen tervetulleeksi ja tarjos yöpaikkaa. Eipä sieltä sitten kiire poissa ollukkaan. Lautat peruttiin koko loppuviikolta, mutta Tomakomaissa vierähti lepposasti seuraavat kolme päivää!

Eka ilta istuttiin uusien tuttavuuksien kanssa Oldissa ja oli mukava tavata vaihteeksi uusia tyyppejä. Seuraavana päivänä muutama tyyppi oli päättänyt putsata roskat tien varsilta oldin ja juna-aseman välistä ja päätin mennä auttamaan ku ei ollut muutakaan. Ja mikä sen hienompaa ku yhessä hengailu ja kaupungin puhtaanapito hoituu samalla kertaa. Aika tehokkaasti sitä kuitenki keräs katseita ku ulkomaaneläjänä putsas muiden jätteitä. Muutamat uskalsi käydä jopa sanomassa kiitos ja anteeksi! :D Eipä kestä. Melko monta säkillistä saatiin roskia näinki puhtaasta maasta. Päivän päätteeksi mentiin kattelemaan jonkun tyypin soolokeikkaa puistoon, joka oli kaikkea muuta ku keväinen, mutta hyvä meno silti. Sitte oliki aika laittaa talkooporukalla grilli tulille!

Old

Täällä on kesäsin kova juttu tuo Japanese Barbeque tai tuttavallisemmin Yakiniku. Niinku Suomessaki, vaa silti vähä eri meininki ainaki raaka-aineiden osalta. Kaupassa kori täytty äkkiä kaikesta mahollisesta ja mielenkiintosesta, enkä taas osannu nimetä suurintakaan osaa. Atrian hiillosmakkaran tilalta löyty ainaki lihaa ja muita lihaan verrattavia ainesosia, kokonaisia kaloja, eläviä simpukoita ja paljon epämääräisiä kasvikunnan tuotteita. Ei vaa, ei tässä vaiheessa reissua enää mitään kovinkaan häkellyttävää eli niinsanotusti perussettiä. Keli oli kaikkia muuta ku morsian, mutta ku nyt kerran päätettiin, että grillataan ni sittenhän grillataan! Mahuttiin just pienen sateensuojan alle grillin lämpöön ja oli kyllä mitä mainioin "kesän" avaus! Pari kolme tuntia grillillä paistu mitä maistuvampia herkkuja ja siitä vaan kukanenki oman maun mukaan puikoilla ääntä kohti. Voin tai muun marinadin virkaa toimittaa mikäpä muukaan ku soijakastike tai lihalle jingisukan -kastike, joka tekee vikkapa lampaasta ihan käsittämättömän hyvää. Eri kalat, tofut ja grillatessa auki poksahtelevat simpukat toi kyllä paljon uusia ideoita suomalaiseenkin grillipöytään. Jos jotain oon täällä oppinut ni sen, että oikeesti kaikkea voi ja kannattaa syödä.

ostoskorista löyty muunmuassa lihaa, lihaa ja lihaa

katos pystyyn ja rilli tulille

Seuraavana päivänä piipahdin Sapporossa, mutta päätin aika nopeesti palata takas Tomakomaihin ku ei isolla kylällä ollu tarjota vaihtaribileitä kummempaa. Ei vaa jaksa enää. En tiiä onko se ihmiset vai mikä, mutta aina sama kaava, eikä oikeestaa mitää siistiä tapahu. Otettiin muutaman japanilaisen luottokaverin kanssa auto alle ja suunnattiin takas tomakomaihin parille keikalle. Taas oli talo täynnä porukkaa, enkä oo pitkää aikaa nähny noin ilosta swengijengiä. (Jep, käytin just sanaa swengijengi.)  Meinas katto lähtee irti ku porukalla oli niin kesänen ja hikinen fiilis kaiken sumun keskellä. Osasyynä saatto olla myös se, ku päätin ennen keikkaa näyttää miten kaminaa lämmitetään.. Yövyttiin tutussa ja turvallisessa mummonmökissä ja käytiin aamukylvyssä onsenissa. Oli muuten yks allas täynnä jotain vihreetä vettä, jonkun kasvin lehtiä ja kumiankkoja! Sitten vielä lounaalle Raw Lifeen ja kavereiden kanssa jutusteleen. Nyt ku mietiin ni kyllä tääki jotain tuttua kaavaa noudattaa, muttei silti oo hetkeäkään tylsää. Niin paljon hienoja ihmisiä. Aina välillä sitä miettii päivä päivältä lähenevää kotiinpaluuta ristiriitasin tuntein. Tottakai sitä kaipaa jo kotiin, mutta ajatus siitä, ettei voi ottaa näitä ihmisiä mukaan on hirvittävän haikea. Nautitaampa vielä ku voidaan!

lavalla oli välistä ahdasta

lounas ala lotta

Golden Week: The Northern Path

Noin se ois pohjosen kiertue pulkassa, golden week puolessa ja välipäivityksen aika. Eipä voi taas muuta sanoo ku, että aivan mahtava reissu takana. Autolla läntistä ja pohjoista rantaviivaa edeten ilman sen kummempia suunnitelmia. Pysähdeltiin mielenkiintosissa paikoissa, nähtiin monet auringon nousut ja laskut, eikä matkaa varjostanu ku pari maanvyörymää. Tuettiin pelkästään paikallisia pienyrityksiä ja tuolla saaren pohjosimmassa kolkassa paljon muuta taida ollakkaan. Kerta toisensa jälkeen saa kummastella kuin puhdasta, tuoretta ja maukasta ruoka täällä hokkaidossa on.

Startattiin siis Kahon kans täältä Sapporosta tarkotuksena mennä Okoppeen moikkaan muutamia kavereita. Otettiin kuitenkin kiertotie ja päätettiin käydä Japanin pohjosimmassa kaupungissa, Wakkanaissa, ja sieltä lauttareissulla Rishirin saarella. Matkalla pysähdeltiin pikkukylien erikoisuuksia ihmettelemään ja vallotettiin pari pienempää nyppylää. Tie kulki melkeen koko matkan meren ja kallioseinän välissä, joten maisemissa riitti ihmettelemistä. Illasta saavuttiin Wakkanaihin, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi maaginen paikka, eikä vähiten sijaintinsa vuoksi. Jotenki siistiä että aivan pohjosimmassa kolkassakin, jossa ei oikeesti vaan oo mitään, voi olla pieni kaupunki, jossa ihmiset elelee elämäänsä.

kevät

matkalla poikettiin moikkaamassa kahon mummoa, eikä se meinannu päästää millään lähtemään :')

jos tarkkaan katot ni näät maailman suurimman lintuparven, joka lensi meidän kans yhtämatkaa montakymmentä kilometriä

wakkanai yöllä..

ja aamulla

mustekala-shabushabua, hokkea ja tofua

Wakkanaista löydettiin vielä paikallista ruokaa ja auki oleva hostelli, jossa ehdittiin muutama tunti nukkua ennen aamun ensimmäistä lauttaa. Saavuttii Rishirin saarelle joskus yheksän seutuun aamulla ja päätettiin jättää auto pääsaarelle, sillä auton vuokraaminen Rishiristä tuli huomattavasti halvemmaksi. Ite saari on ylhäältäpäin melkeen ympyrän muotonen 1700 metrin korkeuteen kohoava vuori. Varsin vakuuttava ilmestys etenkin mereltä katsottuna. Saaren ympäri menee 63km pitkä tie, jonka varrella on pieniä kyliä, putiikkeja ja asutusta. Saari on tunnettu erilaisista merenelävistään erityisesti simpukoista ja maukkaasta merilevästään. Edellisenä päivänä eräs kaveri soitti ja kehotti käymään hänen äitinsä tuttavien kaupassa ja siellä meitä osattiinkin jo oottaa ja saatiin maistella kaikenmoista hyvveetiä. Pari pienempää mäkeä käytiin kiipeämässä, mutta ite päävuoren vallotus ois ollu vähän vaativampi keissi. Kesällä sinne kiipeää varmaan 8-10 tunnissa, mutta tähän aikaan vuori oli kokonaan lumen peitossa, joten ei sinne ilman varusteita ollut asiaa. Lisäksi tuuli oli tuona päivänä ihan käsittämättömän kova ja siitä paikalliset varottelivat useaan otteeseen. Tuo paikka tekisi kyllä mieli nähdä vielä kesän väreissä eli mikäli aikaa on ni taidan käydä toiseen otteeseen ja jos ei ni ompahan taas yks syy tulla takas myöhemmin!

hylätyn temppelin unohdetut toivomukset

käytännössä joka talon pihassa roikku merilevää kuivamassa

välipala

Illasta lautta takas Wakkanaihin ja nokka kohti Okoppea. Illan pimetessä pohjonen rantatie oli jotenki tosi jännittävä. En osaa selittää, mutta kokoajan oli semmonen luonnon armoilla -olo ja että kohta jotain tapahtuu. Parisataa kilometriä pimeää merta ja ohi lipuvia kyliä, joissa ei tuntunut asuvan ristin sielua. Keskellä pimeyttä seisoo valaistu monumentti, joka osoittaa Japanin pohjosimman kärjen. Cape Sōyalta on hyvällä säällä näkymä jopa Venäjän Sakhaliniin asti. Eihän se ole kun yks niemi Japanissa, mutta ite sain jotenkin älyttömänä kicksejä tosta paikasta. Yhtäkkiä kaiken pimeyden keskelläa avautuu nuoruuden manga-sarjoista tuttu monumentti. Sitä seisoo jonkun suuren ja tuntemattoman äärellä ja elää muistoja, joita ei oo oikeesti ees kokenut. Oman sijainnin paikantaminen maapallolla on samalla tosi helppoa, mutta kuitenkin mahdotonta. Semmonen maailman laidalla fiilis! En nyt mitenkään osaa selittää ja kuulostan varmasti idiootilta, mutta so be it. Yksinkertaisuus on kaunista ja tuo hetki jäi kyllä varmasti kaikessa suunnittelemattomuudessaan mieleen.

No sen mysteerimatkan jälkeen saavuttiin kuitenki Okoppeen ilman sen kummempia maailmanmullistuksia. Ystäväni Taikin kotona meitä ootti aina niin ihana perhe ja monta kaveria. Syötiin paljon ja juteltiin. Elän mun elämää Sapporossa, mutta jostain syystä täällä Japanissa tuo paikka tuntuu eniten kodilta. Tunnen oloni aina niin tervetulleeksi noiden ihmisten kanssa. Saan osakseni vähän liikaakin huolenpitoa ja tuntuu niinku ois muodostunut jo semmonen pieni turvaverkko. Tai mikä lie hätälaskuvarjo. Kuitenki kivaa ku ihmiset haluaa, että viihdyn täällä ja kutsuu mut ihan vilpittömästi kaikkiin pienimpiinkin kissan ristiäisiin. Nyt meni pari päivää ihan rennosti hengaillen. Käytiin paikallisella luomutilalla syömässä, jossa kaikki oli valmistettu omista raaka-aineista. Liha- ja maitotuotteet on Okoppessa kyllä omaa luokkaansa. Kylvettiin onsenissa meren rannalla ja tehtiin itse sushia oikean sushi-kokin opastuksella ja voin kertoo, että oon jo aika pro. Maassa oli vielä lunta, mutta parhaimmillaan lämpötila kohos +29°C:een. Ihan käsittämättömän hyvät kelit siis ja sama näyttäs jatkuvan loppuviikon.

Milk Hallista sai parhaat pihvit ja pehmikset, eikä mukaan oo sotkettu mitään esansseja vaan ihan rehelistä maitojäätelöä, namm.

mansikki

ja mansikki

RAAKA-aineet valmiina eli ei muuta ku taputtelemaan

ja vaikka ite teinki ni parasta sushia mitä oon syöny

Semmosta tällä erää. Nautiskelen tässä auringonpaisteesta, aamukahvista ja kotiväeltä saapuneesta ruoka-apu-lähetyksestä <3. Auringon kuivattua pyykit, pakkaan repun ja lähden kohti Sendaita. Tällä kertaa yksin ja ilman harmaintakaan hajua mihin oon menossa ja mitä tekemään. Suunta tuntuu oikeelta ja tuo varmasti seikkailun tullessaan. Nauttikaahan elämästä, se on teidän ainokainen! :) 

 "In the end, it's not going to matter how many breaths you took, but how many moments took your breath away" -Shing Xiong