FUJIROCK

Huh huh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset! Fujirock siis takana ja varsin ikimuistonen viikko kaikinpuolin.

Otettiin ton elämäni iitan kans siis lautta aikasin torstaiaamuna Otarusta Niigataan ja jo junamatkalla tavattiin eräs kanssarokkaaja, Misa-san, jonka kans hengaillessa 20 tuntia kestävä matka meni oikeen reippaasti. Ehittiin siinä kylpeä, illastaa ja nukkuakin. Aamulla ku lautasta ulostauduttiin ni se sitten iski. Nimittäin tuo etelän lämpö. Jo aamukuudelta oli semmonen pöhinä päällä, että ties ettei tästä tuu hengissä selviämään mitenkään. Kyllä siitä 32-34 asteesta vielä jotenkin juomalla ja suojaamalla selviää, mutta se kosteus. Ilma on kesäsin tuolla Tokion seudulla niin kosteaa, että melkeen uimalla pitää edetä. Oli muutenkin historiallinen fujirock -viikonloppu, sillä aina tähän mennessä on tuolla vuorten keskellä satanut vähintään sen yhen kaks päivää.  Nyt tais tulla sen kaks pisaraa ja nekin viimesen esiintyjän jälkeen. Hikipisaroita virtasikin sitten koko viikonlopun ajan. Tällaselle valkonaamalle aivan liian kuuma ja mieluummin ois ehkä ottanut sen sateen. Vaan meidän minimaalinen teltta toimitti oikeen hyvin saunan virkaa eli sinänsä ihan kotosat fiilikset.

lähtö otarun harmaista satamista

misan kans koiteltiin kamppailla tuulta vastaan

shakotanin rantaviivaa (kamui misaki)

Ite festari oli ihan järettömän hieno. Keskellä hienointa vuoristoa ja metsää 40 minuutin ajomatkan päästä pienestä Yuzawa -kylästä. Yli 100.000 kävijää EIKÄ roskan roskaa! Eikä yhtään ylilyöntiä tai rähinää senpuoleen. Kyllä tuli niin suuri myötähäpeä eurooppalaisen festarikansan puolesta. Ne on näitä kulttuurieroja vissiin ku suomessa viiden hengen piknik-seurue saa enemmän sotkua aikaan ku sata tuhatta japanilaista. Alue oli jokatapauksessa ihan jäätävän iso ja lavojen välillä siirtymiseen sai varata ihan rutkasti aikaa. Mutta mikäs siinä kauniisti valaistuja luontopolkuja ja pitkospuita pitkin kävellessä. Toisaalta sitä populaa oli sen verran, ettei edes noin iso alue tahtonut riittää ainakaan pääesiintyjien aikana. Tosta vähän osviittaa:

Oli siellä metsän keskellä sitten pienempiäkin telttoja, jossa pysty ihan rennosti hengaileen sen kummempia väestöryntäyksiä. Ihmisiä oli joka lähtöön ja ehkä hauskin poikkeus länsimaisiin festareihin oli nimenomaan nuo festarikävijät. Siinä missä meilläpäin porukka tulee festareille näyttäytyyn mitä epäkäytännöllisimmissä rytkyissä, japanilaiset ottaa enemmän sen välineurheilun kannalta. Varmaan se 80% prosenttia kävijöistä oli varautunut vaihteleviin sääoloihin ja rientoihin ihan retkeilytamineilla; Vaelluskengät, reput sun muut ja varmaan alusvaatteetkin oli coretexiä. Lisäki kaikilla oli mukana oma tuoli. Eikä mikään pieni jakkara vaan semmonen hillitön taitettava nojatuoli, jollai sai varattua paikan jostai päälavan tuntumasta heti aamutuimaan. Sitte oli tietenki lisäksi se pienempi retkijakkara, jolla pysty reissaan pienemmillä lavoilla. Vähä meinas välillä naurattaa ku katteli niitä leirejä mitä niillä oli, mutta sitte toisaalta oli vähä ulkopuolinen olo tennarit jalassa ja 700yenin käytetyssä teltassa. Jokainen tavallaan ja pääasia, että kaikilla oli kivvaa!

teltta pystysä

tää oli siis perjantaiaamuna, sunnuntaina ei ollu jälellä yhtään tyhjää spottia

välillä piti vilvotella

valaistuja polkuja lavojen välissä

mikä sen piristävämpää kuumana päivänä ku keltanen lume

Bändit oli iha huikeita, enkä ees kehtaa alottaa ku sille hehkutukselle ei tulis loppua. Mutta näinpähän vihdoin Radioheadin, joka on ollu must see -listan kärjessä viimeset kymmenen vuotta ja Oasiksen veljekset omine bändeineen. Kerrassaan hienoa. 

Festareiden jälkeen herättiin aamuviiden tuntumaan ja päästiin suht näppärästi bussilla Yuzawaan ja sieltä Shinkansenilla Tokioon. Ei toki ensimmäisiä oltu vaan melkosta jonottamista oli niinku koko viikonloppu. Mutta ihan ymmärrettävää, ettei tommonen väkimäärä ihan hetkessä heittokuljetuksilla liiku vaikka ois miten monta bussia (ja niitä oli ainakin toista sataa). Mutta eniveis, päästiin tokioon ja luulin, ettei se ollu enää mahollista mutta siellä oli vielä kuumempi, vielä kosteampi ja vielä enemmän ihmisiä. Pari päivää meni sillai hitaasti vaellellessa ja sitä menoa ihmetellen. Ehkä hämmentävintä oli taa ku yks ilta istahettiin ihan random katu-izakayan pöytään Asakusan kaduilla ja ruuat ja juomat tilattua eräs herrasmies naapuripöydästä päätti maksaa meidän laskun. Ei auttanut kieltäytyä. Sitte lähtiessään jätti vielä juomarahaa kaiken varalta.. Ei helvetti mitä tommosessa tilanteessakaan voi tehä muuta ku suu auki kattoa. No siellä se ilta sitten vierähtikin ja tutustuttiin moniin ihmisiin ympäri maailmaa. Hauskaa miten kaikella tapaa eri ikäset ja eri puolelta maailmaa olevat ihmiset voi vaan sattua samaan perheravintolaan ja viettää ihan sikahauskan illan yhessä ja sitten vaan jatkaa kaikki omille teilleen. Tulipa hyvä fiilis tommosesta kohtaamisesta. Vähä semmonen Lost In Translation ilman sen suurempaa rakkaustarinaa. Seuraava päivä menikin sitten ympäriinsä kävellessä ja kaiken tekemisen ykkösvaatimus oli ilmastointi. Käytii leffassa ja syömässä ja semmottis. Eile Kiira lens takas suomeen ja meikäpoika tuli vielä viimesen viikon viettoon tänne Hokkaidoon. Ei oo ikinä ennen ollu tämmöstä oloa. Haikeus, kaipuu ja onni. 

Nyt suuntaan tästä raw lifeen ja kaikesta salamyhkäisyydestä päätellen siellä on jonkinlaita läksiäisjuhlaa tiedossa. Tuskin selviää ilman kyyneliä, vaan millonpa elämästä selviäis. Moikka, kohta nähää! :)

Talvi takana, elämä edessä!

Varsin hämmentävä viikko takana! Koitin alottaa koulun ja jatkaa lomailua samanaikaisesti. Tapahtu paljon, muttei kuitenkaa mitään erikoisempaa. Tuli otettua haltuun niin Sapporoa ku lähipitäjiäkin. Alottas vaikka alusta..

Elikkä maanantaina alko koulu. Eka viikko meni lähinnä kursseilla surffatessa ja miettiessä, et mitä sitä kesäksi ottas. Päätin valkata viitisen hustep-kurssia ja kolme japaninkielen kurssia. Tällä kertaa valikoimasta löyty parikin kurssia, jotka liippaa aika hyvin mun omaa alaa esim Education and Society in Japan ja Early Childhood Language Acquisition tjsp. Sitte pari täytekurssia kuten vaikkapa Career Planning, tästä se ura urkenee! Japanin tunnit on perus grammar-communication-kanji-linjaa ja melkosta haipakkaa mennään jo. Tuntityöskentelyä haittaa vähä myös se, että oon mun kommunikaatio -ryhmässä ainoo länsimaalainen ja nuo aasialaiset aksentit tahtoo olla aika hämmentäviä välistä. Lisäksi kaikki on jotain tutkijoita ja ne oottaa kurssilta vähän erinlaista kielenkäyttöä ku minä. Itehän oon lähinnä kiinnostunut perus arkiseen kanssakäymiseen vaadittavasta kielenkäytöstä ja kavereiden kanssa jutustelusta. No vaan kaikki on eteenpäin. Ja ainii hyviäki uutisia! Ainaki yks tuttu kaveri tulee täältä päästä Ouluun vaihtoon ens syksynä! Eli on joku jonka kans reenata Japania ens vuonnakin. Lisäksi snoukkamiehiä ni eiköhän tuota jotain tekemistä keksitä. Oulusta oli vissii tänä vuonna päässy peräti neljä vaihtaria Hokkaidoon. Huikeeta. Eli ei täällä vissiin ihan totaalisesti oo tullu perseiltyä ku otanta senkun kasvaa ;)

Nii tosiaa koulu alko, mutta tuli alkuviikosta tehtyä paljon muutakin. Viimesteltii tequilabussin kalusto ja muutettiin Sugurun kamat ympäri pitäjää. Vaihdettiin kesärenkaat alle ja semmosta. Paras oli ku vielä viime hetkellä mentiin purkaan sen vanhan kauan sitten lasahtaneen pakettiauton sisältöä. Sieltä löyty jonkun Sugurun "tuttavan" koko omaisuus, josta piti hankkiutua eroon, sillä tyyppiä ei ollut pariin vuoteen näkynyt. Sisältö oli ehkä vieläkin mielenkiintosempaa. Satoja kirjoja ja cd-levyjä maailmalta, erityisesti scandinaviasta. Löyty Alvar Aallot ja Värttinät. Siinä sitten divareita kierteleen ja kyseleen et paljonko näistä sais. Loppupeleissä suurin osa kirjoista osottautu melko arvokkaiksi ja aika hyvä matkakassa niistä kerty. Oli taas semmonen mysteeri, ettei enää jaksa ees yllättyä. Yhtäkkiä jossain laitakaupungin parkkipaikalla on pakettiauto täynnä suomalaista kirjallisuutta, josta pitäs päästä eroon.

Muutto ruljanssin jälkeen mentiin sitten pariksi päivää Tomakomaihin, josta lautta kulkee Sendaihin. Nähtiin paljon ihmisiä. Käytiin yhen kaverin maailman siisteimmässä baarissa, joka oli rakennettu isoisän vanhaan taloon perinteikästä ja rouheaa ulkomuotoa kunnioittaen (meen sinne varmaan ens viikolla moikkaa tuttuja taas ni pitää muistaa ottaa kuvia). Oltiin yötä taas yhen mummon luona, joka sillon tällön käy raw lifessa. Mummo syötti meidät kipeiksi ja nukku meidän kans siskonpedissä :D Hauskaa miten täällä tyypit on ystäviä ihan kaikenikästen ihmisten kans ja vanhuksetki pystyy hengaileen nuorison kans yömyöhään ihan normaalisti.  Seuraavana iltana käytiin sitten viemässä nämä yhet sankarit satamaan ja aika iso porukka sinne loppujenlopuksi keräänty. Tulihan tuo vähän haikeusfiilis ku ei taas tiiä millon nähään, mutta miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä. Tosi outoa miten hyviä ja läheisiä ystäviä voi saada näinki lyhyessä ajassa kulttuuriin ja kieleen katsomatta. Oon tosi kiitollinen.

viimehetken nikkarointia

pöytä oli liian pieni kaikelle sille ruokamäärälle

"otatteko lissää?"

siskonpeti<3

harmaat satamat

No ei se elämä siihen loppunut vaikka varmasti osa jokapäiväsestä yllätys-faktorista hävisikin. Loppuviikosta koitin vähän tutkiskella Sapporoa josko löytys jotain mielenkiintosta. Lähinnä kahviloita ja pieniä putiikkeja laitakaupungilla. Ehoton kohokohta oli kuitenki Hammock -niminen paikka, johon eksyin eilen. Tainno en eksyny ku menin kattoon ku yks kaveri oli siellä tekemässä livetaidetta seinään. Pariinkin tommoseen "live-maalaajaan" oon täällä tutustunut, en tiiä onko se yleistä vai onko vaan sattunut kohdalle. Käytännössä tyypit kiertää eri eventtejä ja tekee siellä maalauksia/piirustuksia seiniin tai huonekaluihin. Meikästä tosi kiva konsepti ja vois joskus harkita itekkin. Eniveis.. Hammock oli nimensämukaan semmonen hippikahvila kellarissa, jonka katosta roikku riipputuoleja. Paljon käsitöitä ja muuta taidetta myytävänä. Olin tavannut tämänkin paikan pitäjän aiemmin ja tuntuu, ettei nää piirit ihan älyttömän isot oo täälläkään. Melkeen mihin tahansa vähän erilaisempaan putiikkiin menee, on paikan omistajan tavannu aiemmin jossain toisessa samankaltasessa paikassa.

Eile oli kaikin puolin hieno ilta. Paikalla oli monta artistia, jotka soitteli mitä kummallisempia settejä; oli tietokonehäröilyä, djembeä, didgeridoota, thereminiä(!) ja kaikkea muuta mielenkiintosta. Monessa setissä oli tosi paljon Ainu-vaikutteita ja lopussa oliki varmaan kymmenen ihmisen ihan hillittömät jamit eri ainu-instrumenteilla. Oli muuten posketon meno! Koitan saada jonku videonpätkän ladattua myöhemmin. Näitä paikkoja ei ilmeisesti länkkärit löydä ku taas sai yksin edustaa ulkomaailmaa. Vaa ei kyllä tosiaan haittaa ja ihan älyttömän mukaviin ihmisiin tuli taas tutustuttua. Meikä tykkää.

hipit..

theremin! vähänkö haluan

paikka oli valaistu taas kaverin tekemillä kynttilöillä

taiteilijat työssä

ja valmista taidetta

Sapporossa ei oo enää lunta! Hähhähää. Aurinko paistelee. Piti ihan aamulla siivota parvekkeelta syksyn lehdet ja hämähäkit pois, että mahtu juomaan aamukahvit ulkona. Ihan parasta. Myöhemmin vois käydä pienen dyykkauskierroksen jos vaikka löytys jonkinlaista jakkaraa tonne kahen neliön patiolle. Ihmisten pitäs muutenki matkustaa enemmän. Joku lenkillä käyntiki on vaa nii paljon hienompaa ku voi ajatella: "Hitto, oon lenkillä Japanissa.." Uus ympäristö tekee ihan arkisista asioistaki huomattavasti mielenkiintosempia. Oon taas niin mielissään tulevasta kesästä, ettei tiiä mitenpäin olisi. Talvi takana, elämä eessä!

Kevätloma sinetöitiin livemusiikilla

Olipa vallan loistava lopetus kevätlomalle. Tämä viikonloppu nimittäin. Näin pitkästä aikaa muita vaihtarityyppejä ja käytii izakayassa syömässä ja kaikki on ennallaan. Sain kutsun taas erään japanilaisen kotiin ja vietettiin siellä ilta, yö ja aamu. Laitettiin ruokaa, juteltiin ja pöljäiltiin. Meikä arvostaa tommosta kotona hengailua paljon enemmän ku johonki baariin menoa. Voi olla iha rauhassa ja on paljon kivempaa. Autoin myös Sugurua tequilabussin rakentamisessa ku sillä ei tahtonu tuo porakone oikeen pysyä kädessä. Saatiin aikalailla kaikki tarpeelliset "huonekalut" rakennettua, joten ei muuta ku reissuun. Kruisailtiin ympäriinsä ja heitettiin jonkinsortin hyvästit ku ei taas tiiä millon nähdään seuraavan kerran. Hö. 

Ehoton kohokohta oli kuitenki eilen ku kävin tsekkaamassa sen livepaikan, jonka aiemmin mainittin. Counter Action oli just sitä, mitä ootin ja enemmän. Nyt ei voi voimasanoja säästellä. Ihan saatanan kova meininki. Hulluja kaikki. Just semmonen niinku keikkapaikan pitääkin olla; vanha ja kuppanen tila, jonka seiniä koristi likaset bänditarrat. Harmittaa iha sikana, että löysin ton paikan vasta nyt. Eilen oli seittemän toistaan kovempaa bändiä ja japanilaiset ne vetää vaan aina niin överiksi. Välillä oli lavalla kahet rummut, kolme kitaraa ja niin paljon meteliä, että vieläkin piippaa korvissa. Ja missään muualla ei voi soittaa punkkia nahkahousut jalassa, ilman paitaa ja stetsoni päässä ku japanissa. Ainakaa uskottavasti. Tapasin iha huippuja tyyppejä ja kaikki artistit tuntu olevan kovin mielissään ku paikan ainoa länkkäri kävi kiittelemässä. Aina ku koitin ostaa levyä tai vastaavaa ni ne tyrkytti sitä ilmaseksi. Koita siinä sitten tukia artistia. Tänne uudestaan.

semmosta tarttu mukaan

Ja sitte muihin aiheisiin. Ostin hankon! Japanissa ei käytetä allekirjotuksia vaan kaikilla on oma leimasin (hanko, inkan), jolla asiakirjat sinetöidään. Yleensä niihin on kaiverrettu omistajan nimi tai muita myyttisiä koukeroita. Japanilainen ei voi esim avata pankkitiliä tai rekisteröityä yliopiston kursseille ilman omaa leimasinta. Oli se näin länsimaalaisenakin omituista ku ensimmäisiä virallisia lappuja täytellessä allekirjotuksille oli varattu tilaa sillai [   ] ton verran. Joku viisas on kerran sanonukki, että japanissa ei voi olla osa yhteiskuntaa ilman hankoa.

No kuitenki kävin semmosen ostaan, mutten mitään virallista. Mun nimestä ois saanut taivutettua jonkinlaisia kanji-yhdistelmiä, mutta halusin ihan vaan tulijaismielessä hankon, jossa lukee pelkkä Aki (秋) eli syksy. Semmonen löytyki valmiina hyllystä eli ei muuta ku koteloon ja leimaamaan! Ehin jo läpällä käyttääkki sitä ku heräsin seuraavana aamuna sieltä kaverin kotibileistä ovikellon sointiin ja siellä oli joku kirjattu lähetys. Oli siinä postinkantaja vähän ihmeissään kysyessään "ootko herra (japanilainen sukunimi)?" ku vastasin, että "Hai, hai" ja tempasin hankon taskusta. Naurattaa vieläki.