FUJIROCK

Huh huh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset! Fujirock siis takana ja varsin ikimuistonen viikko kaikinpuolin.

Otettiin ton elämäni iitan kans siis lautta aikasin torstaiaamuna Otarusta Niigataan ja jo junamatkalla tavattiin eräs kanssarokkaaja, Misa-san, jonka kans hengaillessa 20 tuntia kestävä matka meni oikeen reippaasti. Ehittiin siinä kylpeä, illastaa ja nukkuakin. Aamulla ku lautasta ulostauduttiin ni se sitten iski. Nimittäin tuo etelän lämpö. Jo aamukuudelta oli semmonen pöhinä päällä, että ties ettei tästä tuu hengissä selviämään mitenkään. Kyllä siitä 32-34 asteesta vielä jotenkin juomalla ja suojaamalla selviää, mutta se kosteus. Ilma on kesäsin tuolla Tokion seudulla niin kosteaa, että melkeen uimalla pitää edetä. Oli muutenkin historiallinen fujirock -viikonloppu, sillä aina tähän mennessä on tuolla vuorten keskellä satanut vähintään sen yhen kaks päivää.  Nyt tais tulla sen kaks pisaraa ja nekin viimesen esiintyjän jälkeen. Hikipisaroita virtasikin sitten koko viikonlopun ajan. Tällaselle valkonaamalle aivan liian kuuma ja mieluummin ois ehkä ottanut sen sateen. Vaan meidän minimaalinen teltta toimitti oikeen hyvin saunan virkaa eli sinänsä ihan kotosat fiilikset.

lähtö otarun harmaista satamista

misan kans koiteltiin kamppailla tuulta vastaan

shakotanin rantaviivaa (kamui misaki)

Ite festari oli ihan järettömän hieno. Keskellä hienointa vuoristoa ja metsää 40 minuutin ajomatkan päästä pienestä Yuzawa -kylästä. Yli 100.000 kävijää EIKÄ roskan roskaa! Eikä yhtään ylilyöntiä tai rähinää senpuoleen. Kyllä tuli niin suuri myötähäpeä eurooppalaisen festarikansan puolesta. Ne on näitä kulttuurieroja vissiin ku suomessa viiden hengen piknik-seurue saa enemmän sotkua aikaan ku sata tuhatta japanilaista. Alue oli jokatapauksessa ihan jäätävän iso ja lavojen välillä siirtymiseen sai varata ihan rutkasti aikaa. Mutta mikäs siinä kauniisti valaistuja luontopolkuja ja pitkospuita pitkin kävellessä. Toisaalta sitä populaa oli sen verran, ettei edes noin iso alue tahtonut riittää ainakaan pääesiintyjien aikana. Tosta vähän osviittaa:

Oli siellä metsän keskellä sitten pienempiäkin telttoja, jossa pysty ihan rennosti hengaileen sen kummempia väestöryntäyksiä. Ihmisiä oli joka lähtöön ja ehkä hauskin poikkeus länsimaisiin festareihin oli nimenomaan nuo festarikävijät. Siinä missä meilläpäin porukka tulee festareille näyttäytyyn mitä epäkäytännöllisimmissä rytkyissä, japanilaiset ottaa enemmän sen välineurheilun kannalta. Varmaan se 80% prosenttia kävijöistä oli varautunut vaihteleviin sääoloihin ja rientoihin ihan retkeilytamineilla; Vaelluskengät, reput sun muut ja varmaan alusvaatteetkin oli coretexiä. Lisäki kaikilla oli mukana oma tuoli. Eikä mikään pieni jakkara vaan semmonen hillitön taitettava nojatuoli, jollai sai varattua paikan jostai päälavan tuntumasta heti aamutuimaan. Sitte oli tietenki lisäksi se pienempi retkijakkara, jolla pysty reissaan pienemmillä lavoilla. Vähä meinas välillä naurattaa ku katteli niitä leirejä mitä niillä oli, mutta sitte toisaalta oli vähä ulkopuolinen olo tennarit jalassa ja 700yenin käytetyssä teltassa. Jokainen tavallaan ja pääasia, että kaikilla oli kivvaa!

teltta pystysä

tää oli siis perjantaiaamuna, sunnuntaina ei ollu jälellä yhtään tyhjää spottia

välillä piti vilvotella

valaistuja polkuja lavojen välissä

mikä sen piristävämpää kuumana päivänä ku keltanen lume

Bändit oli iha huikeita, enkä ees kehtaa alottaa ku sille hehkutukselle ei tulis loppua. Mutta näinpähän vihdoin Radioheadin, joka on ollu must see -listan kärjessä viimeset kymmenen vuotta ja Oasiksen veljekset omine bändeineen. Kerrassaan hienoa. 

Festareiden jälkeen herättiin aamuviiden tuntumaan ja päästiin suht näppärästi bussilla Yuzawaan ja sieltä Shinkansenilla Tokioon. Ei toki ensimmäisiä oltu vaan melkosta jonottamista oli niinku koko viikonloppu. Mutta ihan ymmärrettävää, ettei tommonen väkimäärä ihan hetkessä heittokuljetuksilla liiku vaikka ois miten monta bussia (ja niitä oli ainakin toista sataa). Mutta eniveis, päästiin tokioon ja luulin, ettei se ollu enää mahollista mutta siellä oli vielä kuumempi, vielä kosteampi ja vielä enemmän ihmisiä. Pari päivää meni sillai hitaasti vaellellessa ja sitä menoa ihmetellen. Ehkä hämmentävintä oli taa ku yks ilta istahettiin ihan random katu-izakayan pöytään Asakusan kaduilla ja ruuat ja juomat tilattua eräs herrasmies naapuripöydästä päätti maksaa meidän laskun. Ei auttanut kieltäytyä. Sitte lähtiessään jätti vielä juomarahaa kaiken varalta.. Ei helvetti mitä tommosessa tilanteessakaan voi tehä muuta ku suu auki kattoa. No siellä se ilta sitten vierähtikin ja tutustuttiin moniin ihmisiin ympäri maailmaa. Hauskaa miten kaikella tapaa eri ikäset ja eri puolelta maailmaa olevat ihmiset voi vaan sattua samaan perheravintolaan ja viettää ihan sikahauskan illan yhessä ja sitten vaan jatkaa kaikki omille teilleen. Tulipa hyvä fiilis tommosesta kohtaamisesta. Vähä semmonen Lost In Translation ilman sen suurempaa rakkaustarinaa. Seuraava päivä menikin sitten ympäriinsä kävellessä ja kaiken tekemisen ykkösvaatimus oli ilmastointi. Käytii leffassa ja syömässä ja semmottis. Eile Kiira lens takas suomeen ja meikäpoika tuli vielä viimesen viikon viettoon tänne Hokkaidoon. Ei oo ikinä ennen ollu tämmöstä oloa. Haikeus, kaipuu ja onni. 

Nyt suuntaan tästä raw lifeen ja kaikesta salamyhkäisyydestä päätellen siellä on jonkinlaita läksiäisjuhlaa tiedossa. Tuskin selviää ilman kyyneliä, vaan millonpa elämästä selviäis. Moikka, kohta nähää! :)

Uusia tuttuja

Diudiu.

Kaikennäköstä ois taas tapahtunu ja taas ois yks viikko takana. Sain perjantaina kutsun erään kaverin perheen luo viettämään viikonloppua ja tuli taas koettua sitä kuuluisaa vieraanvaraisuutta. Pari päivää meni oikeen rattosasti perheen ja lähipiirin kanssa oleskellessa. Perheen lapset oli opiskelijoita niinku minäki ja molemmat vanhemmat opettajia. Perheen isä oli vararehtorina varsin erilaisessa koulussa ja käytiin sielläkin vierailemassa. Koululla oli oma poni, kasvimaa ja katolla observatorio. Semmone iha kunnon iso liikutettaava kupoli ja jumalaton teleskooppi. Oli kyllä erilainen koulu mitä on tähän mennessä tullu vastaan. Lauantaina käytii kans vieraileen Sapporon historiallisessa kylässä. Käytännössä iso puisto ja ulkoilma -museo täynnä historiallisia rakennuksia. Pääs mukavasti sisälle vähän japanin historiaanki.

Tuli ihan älyttömän hyvä fiilis koko viikonlopusta. Oli vaa tosi mukava olla "osana perhettä" pari päivää, pelata pelejä, laittaa ruokaa ja touhuilla niitänäitä. Harmittaa ku ei oo enää aikaa vierailla toiseen otteeseen. Pitää kattoo jos sit sais jostain myöhemmin pari kuvaa haalittua.

Eilen käväsin vielä kaupungilla pyörimässä ja oli taas tosi erikoinen ilta vaihteeksi. Tapasin ihan sikana uusia tyyppejä ulkomaalaisista paikallisiin ja seurue vaihtu matkan aikana usiampaankin otteeseen. Jännä miten ihan tutemattomienki ihmisten kans voi keskustella kaikki maailma politiikat ja ongelmat läpi. Sain taas kutsuja niin moneen paikkaan, että kokoajan tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että aika loppuu kesken. Luvassa ois mm. grillibileet muusikon renttujen kans, pokeri-iltaa ja autoretki hakodateen jenkkiläisen jonglöörin kans.. Saapa nähä mihin se aika riittää. Kiira tulee ens viikolla ja sitä ennen pitäs saada loputkin kouluhommat pois alta, mutta ne ei vaan taho tekemällä loppua!

Nyt ois taas melkosen väsynyt ja raihnanen olo. Osasyynä saattaa olla myös eilisissä skeittisessioissa tehty lähempi tuttavuus ystäväni asfaltin kassa. Käsi paskana ja silmäkulma auki vaan maistuupahan elämältä! Huomenna on onneksi vielä meren päivä eli ylimääränen vapaapäivä. Kiitos Meri.

Juhannus Suomalais-Japanilaisittain

Ne ois juhannukset juhlittu. Ja varsin suomalaiseen tapaan vieläpä! Lähettiin eilen aamulla aikasin Ohtakiin (samainen paikka, jossa ski marathon järkättiin talvella) viettelemään suomalaisjapanilaista juhannusta. Oli varsin ohjelmarikas viikonloppu, mutta ilman kuvia jää kyllä fiilikset välittämättä.

No mutta ennen ite mökille menoa käytiin muutaman ihmisen kans kumivenekanooteilla soutelemassa maisemistaan kuuluisalla shikotsu-järvellä. Kraaterin synnyttämä järvi on syvimmillää 360m ja vesi oli niin kirkasta, että pohja näky melko moneen metriin asti. Isossa järvessä, rantaviivassa ja siihen laskevissa joissa ois kyllä riittänyt tutkimista pitemmäksikin aikaan. Tänään oli toisaalta kädet niin kipeinä melomisesta, että kyllä se muutama tunti sittenki riitti.

Melontahommien ja Ohtakin sienikeiton jälkeen suunnattiin hirsimökille, jossa olikin jo täys tohina käynnissä. Maantieteellisestä sijainnista huolimatta juhannustunnelma oli taattu ja luvassa oli mm livemusiikkia, rosvopaistia, savustettua villipeuraa, muurikkalättyjä, mölkkyä, usiampi nuotio ja tärkeimpänä suomalainen sauna! Eihän nämä japanilaiset silti oikeen olleet sisäistäneet sitä juhannustaikaa, mutta suomalaisten kesken tuli istuttua iltaa melko myöhään. 

Seuraavan päivän ohjelman pääpaino olikin sitten hokkaidon maisemissa. Pyörittiin toya -järven ympärillä ja käytiin ihmettelemässä kauempaa ja vähän lähempääkin yhtä hokkaidon aktiivisimmista tulivuorista. Puoli vuosisataa sitten oli erään peltoläntin tilalle noussut vuori poikineen, eikä edellisestä purkauksestakaan oo ku kymmenkunta vuotta. Kyllä se vieläkin melko paljon savua tuprutti. Luonto on kyllä aivan huikee, eikä ihmisillä oo paljon vara muuta ku kunnioittaa. Maisemamatkailun jälkeen käytiin vielä yhen autoseurueen kanssa onsenissa ja siinäpä se päivä alko oleen paketissa. Nyt oon niin käsittämättömän väsynyt ja koko kehoon sattuu kaikki se melominen, mochin takominen, tanssiminen ja muu kohellus. Vaa mieli on rentoutunut ja se on pääasia! Eikä kukkaa ees hukkunut.

Mulla ei tosiaan sitä kameraa enää ole, mutta koitan jos saisin joltain muutaman kuvan lainattua tänne myöhemmin.

Zen

Halipatsuippa. Viikonloppuna pakkasin laukun, suljin puhelimen ja pakenin temppeliin. Viikon kaks kestänyt pääkipu loppu ku seinään eli ei oo turhan vaikeeta päätellä mistä se oli mahollisesti aiheutunut. Kyseessä oli siis Zen-seminaari, jonka tapahtumapaikkana toimi Takikawan pienen kylän suuri buddha-temppeli. Kolmisenkymmentä ilmottautunutta japanilaista ja muukalaista pääs mukaan tälle parin päivän retkelle. Itellä ei niinkään sen zenin löytäminen tuota ongelmia vaan oman haasteensa toi kielipolitiikka, sillä ohjelma oli alusta loppuun japaninkielellä. 

Ennen ite temppeliin saapumista pyörittiin aamupäivä bussilla ympäri maita ja mantuja ku vanhat herrat kerto meille rypsipelloista. Kyseinen maalaiskunta oli siis tunnettu keltaisista pelloistaan. Nuita on kyllä tullut nähtyä aiemminkin, joten ei nyt liikaa jaksanut innostua, mutta mukava oli nähdä noita maalaismaisemia näin kesälläkin. Koko Hokkaido on herännyt eloon ja lumen alta on paljastunut mitä hienoimpia maisemia. Välillä on vuorta ja metsää ja välillä tuntuu niinku ois jossain englannin alangoilla. Ei oo pelkästään mummojen hommaa tuo bussimaakuntamatkailu!

Saavuttiin me sitten sinne oteraanki. En oo pahemmin temppeleissä viettänyt aikaa ni en oikeen tiennyt, mitä oottaa. Sijainti oli ainakin yllätys, sillä temppeli oli keskellä kylää ja asutusta. Se oli myös koti eräälle aivan ihanalle perheelle, joka sitä ylläpiti. Perheeseen kuulu vaimo, poika, tyttö ja meidän isäntä Gen-san, joka oli aivan huippu tyyppi! Rikko kaikki stereotypiat munkeista, noista hiljasista mieliskelijöistä. Tottakai hän otti homman tosissaan ja paneutu elämäntapaansa, mutta suurimman osan ajasta hän heitti läppää ja hassutteli siinä missä muutkin. Ollaan myös facebook-kavereita. :'D

Ite seminaari piti sisällään kaikenmoista. Mikään rauhottumisen paikka se ei sinäänsä miljööstä huolimatta ollut vaan aika tiivis ohjelma ja tohellus oli päällä. Suurin osa tyypeistä oli ihan uusia tuttavuuksia, joten iso osa ajasta meni tutustumiseen ja yhdessä tuumailuun. Oli paljon erilaisia harjotuksia, jossa opittiin tuntemaan toisia ihmisiä, kulttuuria ja erityisesti omaa itseään. Itellä jäi mieleen erityisesti erään harjotuksen oma rooli, jossa toimin 60 vuotiaana kylän päällikkönä. Mikäs siinä muita pompotellessa! Ei vaan ihan mielenkiintosta oli. Lisäksi ohjelmassa oli ryhmätöitä, onsenia, kukkien istutusta ja teeseremonian lyhyt oppimäärä, jossa päästiin itekkin harjotteleen tuon vihreän liemen valmistamista oikeaoppiseksi. Ei oo muuten helppoa se.

Eniten arvostin kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan mietiskelyhetkeä ihan siihen tarkotukseen rakennetussa tilassa. Kaikilla oli oma pieni korotettua alue, jolle nouseminen oli myös monen mutkan takana kaikkine kumarruksineen ja tyynyn kääntelemisineen. Siinä sitten suitsukkeen tuoksussa, jalat ristissä tuijotettiin puuseinää ja mietittiin.. Niin mitä? Mitä vaan! Sain varmasti enemmän irti tuosta hetkestä ku ois pitänyt! Aivan mahtavaa puuhaa, olla tekemättä mitään ja ajatella. Rauhottua. Suurimman osan ajasta taisin miettiä sitä edessä olevaa puuseinää, mutta en arvannut, että siitäkin löytyis niin monta ulottuvuutta! Jotenki huippua, että voi kirjaimellisesti vaan pysähtyä ajattelemaan. Ihan varmasti rakennan tommosen mietiskelyhuoneen mun tulevaan taloon.

Puhelin oli poissa päältä ja kamerakin pysytteli suurimman osan ajasta laukussa, mutta muutaman kuvan ehdin räpsästä. Laitan myöhemmin lisään, jotain kollektiivikameralla otettuja otoksia ni pääsette paremmin fiilikseen.

täällä majotuttiin

kokoustila, ruokasali ja poikien makkari

aamupala

piti hoitaa parit kuolemanjälkeiset bisnekset kuntoon

yksityiskohtia riitti

ryhmäpresentaatio

kukkia istuttamassa

keittäs kupposen kuumaa. en tiennyt, että teen valmistamiseen voi liittää niin monta perinnettä ja sääntöä.

kaiken sen kumartelun ja kääntelyn ja vääntelyn jälkeen vatkattiin

ja voilà!

eikä vielä. ensin kumarrellaan ja käännellään vähän lisää!

ehin tiskatessani näpätä kuvan ikkunasta avautuvasta takikawasta

buddha-temppelin vierestä löyty myös pienempi shinto-temppeli

Niinku jo mainitsin ni laitan lisää kuvia sitten ku pääsen niihin käsiksi. Mulla on jo pitempään pitänyt tehä postaus noista uskontoon liittyvistä asioista ku täällä on hommat niinku niiden pitääkin olla, mutta jätän sen syvällisen pohdinnan ens kertaan.  Tässä tämmönen pintaraapasu viikonlopun tapahtumista. Nyt on pakko saada unta vielä ku se on mahdollista ennen ens viikon koettelemuksia. Osu jotenki melko hyvään saumaan tämä viikonloppu keskellä pahinta kiirettä. Mulla oli tarkotus vuodattaa seuraaville riveille kaikki se stressi, mitä ens viikko tuo tullessaan, mutta nyt ku tarkemmin aattelen ni empä tuota viitti pilata hyvää zeniä murehtimalla semmosia. Asiat rullaa!

Plan B

No eihä se aivan nappiin mennyt se Sendain vallotus, mutta muuten kyllä onnistunut viikko takana. Lähin muka kesämiehenä liikenteeseen shortseissa ja t-paidassa, reppu pakattuna ja seikkailumielin. Iha hienosti pääsin Tomakomain satamaan ku sain kuulla, ettei laivat liiku tänään minnekkään ku aallot on niin korkeita. Ja siitä alkoki sitte semmonen nelisen päivää kesänyt sade ja tuuli.

En kuitenkaan samoilla tulilla viittinyt palata Sapporoon ni päätin piipahtaa jo entuudestaan tutussa bar Oldissa. Siellä oli Kuro-chan kaminaan tulta virittelemässä, joka toivotti mut oikeen tervetulleeksi ja tarjos yöpaikkaa. Eipä sieltä sitten kiire poissa ollukkaan. Lautat peruttiin koko loppuviikolta, mutta Tomakomaissa vierähti lepposasti seuraavat kolme päivää!

Eka ilta istuttiin uusien tuttavuuksien kanssa Oldissa ja oli mukava tavata vaihteeksi uusia tyyppejä. Seuraavana päivänä muutama tyyppi oli päättänyt putsata roskat tien varsilta oldin ja juna-aseman välistä ja päätin mennä auttamaan ku ei ollut muutakaan. Ja mikä sen hienompaa ku yhessä hengailu ja kaupungin puhtaanapito hoituu samalla kertaa. Aika tehokkaasti sitä kuitenki keräs katseita ku ulkomaaneläjänä putsas muiden jätteitä. Muutamat uskalsi käydä jopa sanomassa kiitos ja anteeksi! :D Eipä kestä. Melko monta säkillistä saatiin roskia näinki puhtaasta maasta. Päivän päätteeksi mentiin kattelemaan jonkun tyypin soolokeikkaa puistoon, joka oli kaikkea muuta ku keväinen, mutta hyvä meno silti. Sitte oliki aika laittaa talkooporukalla grilli tulille!

Old

Täällä on kesäsin kova juttu tuo Japanese Barbeque tai tuttavallisemmin Yakiniku. Niinku Suomessaki, vaa silti vähä eri meininki ainaki raaka-aineiden osalta. Kaupassa kori täytty äkkiä kaikesta mahollisesta ja mielenkiintosesta, enkä taas osannu nimetä suurintakaan osaa. Atrian hiillosmakkaran tilalta löyty ainaki lihaa ja muita lihaan verrattavia ainesosia, kokonaisia kaloja, eläviä simpukoita ja paljon epämääräisiä kasvikunnan tuotteita. Ei vaa, ei tässä vaiheessa reissua enää mitään kovinkaan häkellyttävää eli niinsanotusti perussettiä. Keli oli kaikkia muuta ku morsian, mutta ku nyt kerran päätettiin, että grillataan ni sittenhän grillataan! Mahuttiin just pienen sateensuojan alle grillin lämpöön ja oli kyllä mitä mainioin "kesän" avaus! Pari kolme tuntia grillillä paistu mitä maistuvampia herkkuja ja siitä vaan kukanenki oman maun mukaan puikoilla ääntä kohti. Voin tai muun marinadin virkaa toimittaa mikäpä muukaan ku soijakastike tai lihalle jingisukan -kastike, joka tekee vikkapa lampaasta ihan käsittämättömän hyvää. Eri kalat, tofut ja grillatessa auki poksahtelevat simpukat toi kyllä paljon uusia ideoita suomalaiseenkin grillipöytään. Jos jotain oon täällä oppinut ni sen, että oikeesti kaikkea voi ja kannattaa syödä.

ostoskorista löyty muunmuassa lihaa, lihaa ja lihaa

katos pystyyn ja rilli tulille

Seuraavana päivänä piipahdin Sapporossa, mutta päätin aika nopeesti palata takas Tomakomaihin ku ei isolla kylällä ollu tarjota vaihtaribileitä kummempaa. Ei vaa jaksa enää. En tiiä onko se ihmiset vai mikä, mutta aina sama kaava, eikä oikeestaa mitää siistiä tapahu. Otettiin muutaman japanilaisen luottokaverin kanssa auto alle ja suunnattiin takas tomakomaihin parille keikalle. Taas oli talo täynnä porukkaa, enkä oo pitkää aikaa nähny noin ilosta swengijengiä. (Jep, käytin just sanaa swengijengi.)  Meinas katto lähtee irti ku porukalla oli niin kesänen ja hikinen fiilis kaiken sumun keskellä. Osasyynä saatto olla myös se, ku päätin ennen keikkaa näyttää miten kaminaa lämmitetään.. Yövyttiin tutussa ja turvallisessa mummonmökissä ja käytiin aamukylvyssä onsenissa. Oli muuten yks allas täynnä jotain vihreetä vettä, jonkun kasvin lehtiä ja kumiankkoja! Sitten vielä lounaalle Raw Lifeen ja kavereiden kanssa jutusteleen. Nyt ku mietiin ni kyllä tääki jotain tuttua kaavaa noudattaa, muttei silti oo hetkeäkään tylsää. Niin paljon hienoja ihmisiä. Aina välillä sitä miettii päivä päivältä lähenevää kotiinpaluuta ristiriitasin tuntein. Tottakai sitä kaipaa jo kotiin, mutta ajatus siitä, ettei voi ottaa näitä ihmisiä mukaan on hirvittävän haikea. Nautitaampa vielä ku voidaan!

lavalla oli välistä ahdasta

lounas ala lotta

Golden Week: The Northern Path

Noin se ois pohjosen kiertue pulkassa, golden week puolessa ja välipäivityksen aika. Eipä voi taas muuta sanoo ku, että aivan mahtava reissu takana. Autolla läntistä ja pohjoista rantaviivaa edeten ilman sen kummempia suunnitelmia. Pysähdeltiin mielenkiintosissa paikoissa, nähtiin monet auringon nousut ja laskut, eikä matkaa varjostanu ku pari maanvyörymää. Tuettiin pelkästään paikallisia pienyrityksiä ja tuolla saaren pohjosimmassa kolkassa paljon muuta taida ollakkaan. Kerta toisensa jälkeen saa kummastella kuin puhdasta, tuoretta ja maukasta ruoka täällä hokkaidossa on.

Startattiin siis Kahon kans täältä Sapporosta tarkotuksena mennä Okoppeen moikkaan muutamia kavereita. Otettiin kuitenkin kiertotie ja päätettiin käydä Japanin pohjosimmassa kaupungissa, Wakkanaissa, ja sieltä lauttareissulla Rishirin saarella. Matkalla pysähdeltiin pikkukylien erikoisuuksia ihmettelemään ja vallotettiin pari pienempää nyppylää. Tie kulki melkeen koko matkan meren ja kallioseinän välissä, joten maisemissa riitti ihmettelemistä. Illasta saavuttiin Wakkanaihin, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi maaginen paikka, eikä vähiten sijaintinsa vuoksi. Jotenki siistiä että aivan pohjosimmassa kolkassakin, jossa ei oikeesti vaan oo mitään, voi olla pieni kaupunki, jossa ihmiset elelee elämäänsä.

kevät

matkalla poikettiin moikkaamassa kahon mummoa, eikä se meinannu päästää millään lähtemään :')

jos tarkkaan katot ni näät maailman suurimman lintuparven, joka lensi meidän kans yhtämatkaa montakymmentä kilometriä

wakkanai yöllä..

ja aamulla

mustekala-shabushabua, hokkea ja tofua

Wakkanaista löydettiin vielä paikallista ruokaa ja auki oleva hostelli, jossa ehdittiin muutama tunti nukkua ennen aamun ensimmäistä lauttaa. Saavuttii Rishirin saarelle joskus yheksän seutuun aamulla ja päätettiin jättää auto pääsaarelle, sillä auton vuokraaminen Rishiristä tuli huomattavasti halvemmaksi. Ite saari on ylhäältäpäin melkeen ympyrän muotonen 1700 metrin korkeuteen kohoava vuori. Varsin vakuuttava ilmestys etenkin mereltä katsottuna. Saaren ympäri menee 63km pitkä tie, jonka varrella on pieniä kyliä, putiikkeja ja asutusta. Saari on tunnettu erilaisista merenelävistään erityisesti simpukoista ja maukkaasta merilevästään. Edellisenä päivänä eräs kaveri soitti ja kehotti käymään hänen äitinsä tuttavien kaupassa ja siellä meitä osattiinkin jo oottaa ja saatiin maistella kaikenmoista hyvveetiä. Pari pienempää mäkeä käytiin kiipeämässä, mutta ite päävuoren vallotus ois ollu vähän vaativampi keissi. Kesällä sinne kiipeää varmaan 8-10 tunnissa, mutta tähän aikaan vuori oli kokonaan lumen peitossa, joten ei sinne ilman varusteita ollut asiaa. Lisäksi tuuli oli tuona päivänä ihan käsittämättömän kova ja siitä paikalliset varottelivat useaan otteeseen. Tuo paikka tekisi kyllä mieli nähdä vielä kesän väreissä eli mikäli aikaa on ni taidan käydä toiseen otteeseen ja jos ei ni ompahan taas yks syy tulla takas myöhemmin!

hylätyn temppelin unohdetut toivomukset

käytännössä joka talon pihassa roikku merilevää kuivamassa

välipala

Illasta lautta takas Wakkanaihin ja nokka kohti Okoppea. Illan pimetessä pohjonen rantatie oli jotenki tosi jännittävä. En osaa selittää, mutta kokoajan oli semmonen luonnon armoilla -olo ja että kohta jotain tapahtuu. Parisataa kilometriä pimeää merta ja ohi lipuvia kyliä, joissa ei tuntunut asuvan ristin sielua. Keskellä pimeyttä seisoo valaistu monumentti, joka osoittaa Japanin pohjosimman kärjen. Cape Sōyalta on hyvällä säällä näkymä jopa Venäjän Sakhaliniin asti. Eihän se ole kun yks niemi Japanissa, mutta ite sain jotenkin älyttömänä kicksejä tosta paikasta. Yhtäkkiä kaiken pimeyden keskelläa avautuu nuoruuden manga-sarjoista tuttu monumentti. Sitä seisoo jonkun suuren ja tuntemattoman äärellä ja elää muistoja, joita ei oo oikeesti ees kokenut. Oman sijainnin paikantaminen maapallolla on samalla tosi helppoa, mutta kuitenkin mahdotonta. Semmonen maailman laidalla fiilis! En nyt mitenkään osaa selittää ja kuulostan varmasti idiootilta, mutta so be it. Yksinkertaisuus on kaunista ja tuo hetki jäi kyllä varmasti kaikessa suunnittelemattomuudessaan mieleen.

No sen mysteerimatkan jälkeen saavuttiin kuitenki Okoppeen ilman sen kummempia maailmanmullistuksia. Ystäväni Taikin kotona meitä ootti aina niin ihana perhe ja monta kaveria. Syötiin paljon ja juteltiin. Elän mun elämää Sapporossa, mutta jostain syystä täällä Japanissa tuo paikka tuntuu eniten kodilta. Tunnen oloni aina niin tervetulleeksi noiden ihmisten kanssa. Saan osakseni vähän liikaakin huolenpitoa ja tuntuu niinku ois muodostunut jo semmonen pieni turvaverkko. Tai mikä lie hätälaskuvarjo. Kuitenki kivaa ku ihmiset haluaa, että viihdyn täällä ja kutsuu mut ihan vilpittömästi kaikkiin pienimpiinkin kissan ristiäisiin. Nyt meni pari päivää ihan rennosti hengaillen. Käytiin paikallisella luomutilalla syömässä, jossa kaikki oli valmistettu omista raaka-aineista. Liha- ja maitotuotteet on Okoppessa kyllä omaa luokkaansa. Kylvettiin onsenissa meren rannalla ja tehtiin itse sushia oikean sushi-kokin opastuksella ja voin kertoo, että oon jo aika pro. Maassa oli vielä lunta, mutta parhaimmillaan lämpötila kohos +29°C:een. Ihan käsittämättömän hyvät kelit siis ja sama näyttäs jatkuvan loppuviikon.

Milk Hallista sai parhaat pihvit ja pehmikset, eikä mukaan oo sotkettu mitään esansseja vaan ihan rehelistä maitojäätelöä, namm.

mansikki

ja mansikki

RAAKA-aineet valmiina eli ei muuta ku taputtelemaan

ja vaikka ite teinki ni parasta sushia mitä oon syöny

Semmosta tällä erää. Nautiskelen tässä auringonpaisteesta, aamukahvista ja kotiväeltä saapuneesta ruoka-apu-lähetyksestä <3. Auringon kuivattua pyykit, pakkaan repun ja lähden kohti Sendaita. Tällä kertaa yksin ja ilman harmaintakaan hajua mihin oon menossa ja mitä tekemään. Suunta tuntuu oikeelta ja tuo varmasti seikkailun tullessaan. Nauttikaahan elämästä, se on teidän ainokainen! :) 

 "In the end, it's not going to matter how many breaths you took, but how many moments took your breath away" -Shing Xiong