Tutkimus vapaa, mutta rajoitettu.

Se ois tätämyöten tasan kuukausi vaihtoa jäljellä. Ei pysty taas käsittään miten nopeesti se vuosi voikaan vierähtää. Tajusin vasta siinä vaiheessa ku aloin sovittamaan uusia tapaamisia ja häppeningejä kalenteriin, ja huomasin ettei siellä ole enää  juurikaan vapaita päiviä. Siitä synty pieni paniikki, että eihän se näin voi mennä, ja että vielä pitää nähä ties kuinka montaa ihmistä ja sen lumivyöryn jälkeen on kalenteri se näkönen, ettei sitä uskalla ihan perheen pienimmille näyttääkkään. Kiirettä pukkaa nimittäin. Päätin raivata tältä viikonlopulta kaiken pois ja tekasta ne kymmenet raportit, kurssityöt ja presentaatiot, jotka tässä kuitenki seuraavien viikkojen aikana odottaa. Ehtiipähän sitten nauttia loppuajasta edes vähän rennoimmin fiiliksin. Eli ei.

(seuraa tutkimukseen liittyvää jargonia eli ei tarvi välttis lukee)

Jos tässä jotain on vuoden aikana oppinut ni lautaileen.. no ei vaa sitä akateemista vastuuta. On ihan ikävä niitä paria ekaa vuotta ku lukujärjestykset oli tehty valmiiski ja kokoajan oli tiedossa miten pitää edetä; "tänään liikkaa, kässää ja kuvista.. no vöö en jaksa~". Samallain ne on aikataulut täälläkin valmiina, mutta se itsenäisen opiskelun määrä on tullut vähän yllätyksenä. Hustep-kurssit ja japaninkielen kurssit nyt vielä menee ku on ihan selkeesti tiedossa mitä pitää tehdä ja mihin mennessä, mutta tuo mun independent studies -prokkis tuolla kasvatustieteiden puolella on vaatinut aika paljon skarppailuja.

Tällä viikolla kävin esimerkiksi eräässä alakoulussa vierailemassa ja tarkotuksena oli haastatella opettajia. Kuulostaa helpolta, mutta täällä se kouluympäristö ei oo mikään semmonen rento olohuone, johon voi mennä kahvittelemaan opettajien kans ja seuraamaan oppitunteja, ei. Yks haastattelu vaati varmaan pari viikkoa pohjustusta. Ensin kävin pariin otteeseen seurailemassa vähän mitä siellä tehdään ja sillon kaikki oli ihan normaalia ja opettajilta pysty vaivihkaa kyseleen niitänäitä. Iteasiassa sain noista seurailuista paljon enemmän tietoa ku ite haastattelusta. Mutta heti ku haluaa tehä jotain vähän virallisempaa tai ns. paperille, pyörähtää japanin byrokratia-rattaat käyntiin. Ajan sopiminen oli oma luku sinänsä, kaikki opettajat ovat jostain syystä ihan älyttömän kiireisiä. Kaikki tekevät vähintään sitä 12 tunnin päivää ja säntäilevät ympäriinsä. Emmää oikeesti tiiä mitä ne tekee. Kysyin ihan epävirallisesti ohimennen, että jos haluaisin seurata yhden päivän opettajan mukana, millaien aikataulu se olisi. Vastaus oli aamuviidestä iltaseitsemään-yhdeksään. Virallisessa haastattelussa rehtorilta saamani vastaus oli 7 tuntia 45 minuuttia. Olin valmistellut 15 kysymystä, mikä ei ollu niinkää helppo homma sillä haastattelu oli japaniksi. Ensin mun piti hyväksyttää ne omalla ohjaavalla opettajallani ja sitten faxata vielä koululle hyvissä ajoin ennen haastattelua. Erilaisiin kulttuurieroihin ja ajattelutapoihin vedoten mulle jäi 3-5 kysymystä. Se siitä.

Elkääkä ymmärtäkö väärin, kaikki toimi päällisin puolin japanilaiseen tapaan erittäin hyvin, ei jouhevasti, mutta hyvin. Kaikki oli erittäin ystävällisiä ja avuliaita, mulle tarjottiin ruokaa, sain osallistua englanninkielen opetukseen, mut toivotettiin millon vaan tervetulleeksi ja niin edelleen. Millon vaan tervetullut paitsi että koulujen ovet ovat aina lukossa ja luokkahuoneet järestään suljettuja. Aina ku oppituntia menee seuraamaan ajanvarauksen kanssa, herää kysymys, onko tää nyt sitä luonnollista opetusta vai mua varten järjestettyä esitystä. Tämmönen sensuuri ja ohjailu tapahtuu vaan täällä niin luonnollisesti, että se jää varmasti monella huomaamatta. Opettajaopiskeliat ei puhu näistä asioista, mutta onneks mulla on monta opettaja-ystävää, jotka on, ei nyt kapinoimassa, mutta sanotaanko valmiita muutokseen. Hedän kanssa keskustellessa on silmät avautunut moneen kertaan ja ongelmista voi puhua ihan avoimesti. Toisaalta en oo saanu näistä itsenäisistä opinnoista irti sitä mitä ootin eli dataa, vaan paljo enemmän. Oon saanu ihan uusia näkökulmia ja tutkimuskohteita ja huomannut miten monitasonen tää opetusmaailma voi olla.

Iso osa opettajista on ollu silti ihan huippuja tyyppejä. Viime viikolla muhun otti yhteyttä eräs kasvatuspsykologian professori, joka oli tulossa Ouluun syksyllä. Hänellä oli viikko vapaata omilta luennoilta ja kyseli voisinko auttaa häntä koulu/päiväkoti/yliopisto-vierailuiden kanssa. Tultiin tosi hyvin juttuun ja tommosia avoimia ihmisiä on pelkästään ilo auttaa. Ei muuta ku sauna lämpiään! Mutta niin.. nyt hairahduin vähä aiheesta. Pointti oli se, että aikamoinen kasvun paikka on ollut tämä akateeminen puoli elämästä kaiken sen hauskanpidon lomassa. Eikä vähiten kielimuurin takia. En ois kyllä koskaan uskonut tänne tullessa, että loppuvuodesta istun haastattelemassa jotain koulun rehtoria (jotka ei oo täällä mitään pieniä herroja) ja vieläpä yksin japaniksi. Eipähän tarvi ihan pienistä ymmärrysvaikeuksista valittaa sitten kotosalla. Sitäpaitsi ens vuonna kuviksen sivuaine <3, ootan.

Levottomat jalat

Joo ei täsä mitää ihmeempiä. Vaikka tämmönen hyvän tuulen päivitys. Sapporo puhkes kukkaan ja on ihan mahtava pyöräillä kouluun, ku ei oo näpit jäässä ja matkaa koristaa kaikki maailman värit. Viimepäivien vallitseva väri on ollut vaaleanpunainen, jee.

Huomasin kans tossa yks päivä, että aamujuna on ohittanut jo reippaasit sadan rajapyykin ja että tosiaan, enää on vaan kesä aikaa nauttia. Siitä huomaa ku on ruvennut enemmän ja vähemmän alitajusesti suunnittelemmaan elämää Suomessakin. Varailee lippuja keikoille ja ressaa valmiiksi koulu- ja työ- ja rahajuttuja. Sama oravanpyörä se sielläki raksuttaa -- kieli vaa vaihtuu. Tuli myös tuon junalla paluumatkan realiteetit vastaan ja tajusin, ettei siihen välttämättä riitä raha saati aika, sillä suomessakin alkaa painaan jo koulu päälle. Pelkästään matkustamiseen täältä asti menis se pari viikkoa. Jos matkalla haluais pysähdellä mitä hienoimmissa paikoissa, pitäs aikaa varata vähintään se kolmisen viikkoa. Varasuunnitelmana on lentää Flowhun, jossa on äyttömän hyvät bändit taas tänävuonna mikäli sikäli halpoja lentoja vielä löytyy. Tuskimpa, mutta katellaan! Eiköhän se elämä jotenki mut kotiin kuljeta. Onneks se ei oo vielä tän ajan ongelma!

Mullon levottomat jalat. Mielessä pyörii kaikki kesän tarjoamat mahdollisuudet, eikä millää jaksas istua kolunpenkillä tai koulukirjoja lueskellessa. Mitä tää tämmönen kesäopiskelu on? En rupia. Onneksi on kuitenkin huomannut, että kielitaidon karttuessa on kaikkien uusien kielioppiasioiden ja kanjien sisäistäminen paljon helpompaa. Tunnit ei mee enää suu auki taululle tuijottaen ja opiskelusta voi jopa salaisesti nauttia. Mutta monenmoista ois suunnitteilla, miten vaan aika antaa periksi. Meditointia temppeleissä, koskenlaskua, leireilyä, kiipeilyä, surffausta(!!!), festareita ja muuta mukavata!

Ainii yli kymmenentuhatta kävijää on ollu täällä. Rajotappa äiti vähä. Ei vaa kiitti kaikille, jokka jaksaa lukee näitä jonninjoutavuuksia. Palkkioksi saatte kirsikkapuun!

Kotiinpaluu, jotenkin..

Mummot on mummoja missäpäi maailmaa niitä tapaakin. Käytiin eilen siis Sugurun kanssa päiväreissu laskemassa Shokanbetsussa, mikä oli oikee mainio vuori. Paljon mettää, eikä mitään naruja rajottamassa kulkua. Ei lähetty ajaan takas Sapporoon iltaa vasten vaan mentiin yöksi Kahorun mummolle, joka asu matkan varrella Hamamasun kylässä. Kaho ei ite päässyt paikalle vasta ku yöllä, mutta hänen mummu toivotti meidät kyllä avosylin vastaan. Kohta kaheksankymppinen muori asusteli pikkukylässä lumen saartamana, eikä talossa ollut edes vesiklosettia! Ihan sama meininki ku mummoilla suomessaki; eli ruokaa tuputetaan jatkuvasti vaikka raja on tullu vastaa jo tunteja sitten. Välissä nukuttiin ja aamulla sama meno jatkuu. Tuli taas syötyä kaikkea mahdollista minkä olemassaolosta ei oo ollut ennen tietoakaan, pääosin kalaa. Mummolla oli hauska tapa ilahduttaa myös paikalla olleita henkiä sytyttämällä esimerkiksi tupakka edesmenneen vaarin muistoalttarille tai tarjota kuppi kahvia myös iskelmä-artistille.

Aamulla jatkettiin matkaa hyvin ravittuna ja laukut täynnä ruokaa kotiinkin vietäväksi. Siinä vaiheessa kaikki alko mennä pieleen ja viidenkymmenen kilometrin matkaan tuhrautu semmoset puoli päivää. Menomatkalla naureskelin ja ihmettelin, että tarvitaanko itärannikolla kulkevan tien viereen noin paljon aitoja pitämään tuulta ja lumipyryä loitolla, mutta enään niiden tarkotus ei mietitytä. Kyllä tarvitaan..

America, fuck yeah.

Jos sitä väliin sitten vähän negatiivissävytteisempi postaus.

Kuherruskuukausi alkaa oleen ohi ja sitä osaa jo suhtautua ihmisiin jokseenkin neutraalisti. Toisinaan osaan olla melko äkkipikanen luonne, mutta yleensä tuun toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Oon elämäni aikana työskennellyt monenlaisissa paikoissa, eikä mulla oo ollu minkäänlaisia ongelmia sopeutua olipa kyse sitten puolustusvoimista, leipomosta, ala-koulusta tai purkufirmasta. 

Täällä on aikalailla paikalla läpileikkaus koko maailmasta ja eri kulttuureista. Vois kuitenki luulla, että vaihtoon päätyvät ihmiset saattais olla aavistuksen avarakatseisempia kun joku toinen kansanosa, mutta aina se ei mee niin.

Oon törmännyt täällä ihmisiin, jotka eivät usko evoluutioon tai kasvihuoneilmiöön - mielipidekysymyksiä. Ihmisiin, jotka pitävät koiria saastaisina eläiminä ja joiden mielestä possun syöminen on saatanasta - edelleen milipidekysymyksiä. Minua ei haittaa se, että herään joka aamu auringon noustessa siihen kun naapurihuoneessa aloitetaan aamurukoukset tai se, että opettajia kutsutaan Senseiksi.

Mutta yks asia mua ärsyttää ja se on ku jotkut ihmiset eivät ymmärrä, että he ovat vieraassa kulttuurissa ja käyttäytyvät todella röyhkeästi paikallisia kohtaan. Suurin osa ihmisistä osaa kyllä kunnioittaa paikallisia tapoja ja kulttuuria, mutta aina porukkaan eksyy ne pari yksilöä.. sanotaan nyt suoraan, pari jenkkiä, jotka eivät ymmärrä olevansa vieraassa kulttuurissa. Melkeimpä missä vaan ollaan syömässä, jossain vaiheessa keskustelu kääntyy jenkkiläisiin pikaruokaketjuihin ja kuinka paljon parempaa ruokaa sieltä saa. Voi nyt helvetti. Kyllähän sitä itekki juo mielellään suomalaista kahvia ja syö salmiakkia, mutta jos reissun päätavoite on roskaruuan ja halvimman kokakolan metsästäminen, ois syytä miettiä miks sitä ylipäänsä lähtee vaihtoon tuolta unelmien maasta.

Erityisesti veren saa kiehumaan itsestään liikoja luulevat, kotimaassaan luultavasti koulukiusatut pikkunörtit, jotka käyttävät estottomasti hyväksi japanilaisten tyttöjen kiltteyttä ja ujoutta. Mulle on oikeasti ihan sama, miten he käyttäytyvät kotimaassaan, mutta aasialaisessa kulttuurissa ei oo tapana mennä lääppimään tuikituntemattomia tai ylipäänsä ketään. Onhan se hienoa, että kerrankin saa huomiota osakseen, mutta silti aika hyvä sääntö on pysyä käsimitan päässä. Välillä käy niin sääliksi kun nämä sankarit haalivat yhteiskuvaan selvästi vaivaantuneita tyttörukkia, lataavat kuvat facebookkiin ja kertovat deittailevansa vain aasialaisia naisia. Ja kurssipresentaation aiheena on se, mikseivät japanilaiset tytöt halua harrastaa seksiä. Jotain rajaa. Pahinta on se, että ihmiset on täällä niin kohteliaita, etteivät he uskalla sanoa mitään. Eihän tää mullekkaan kuulu, mutta mulla on onneksi pokkaa olla se mulkku, joka asiasta nätisti mainitsee.

Puuh, tulipa avauduttua. Mutta ihan realistisuuden vuoksi on hyvä välillä kertoa siitä nurjastakin puolesta, ettei tuu annettua liian ruusuista kuvaa elämästä täällä. Pääsääntösesti kuitenki 95% ihmisistä ymmärtää missä mennään ja osaa olla maassa maan tavalla. Onneksi aina voi valita kenen kanssa sitä aikaansa viettää.

Juu, ei.

Suomen kansalainen saa vierailla Japanissa ilman viisumia 90 päivän ajan, sitä pitemmälle ajalle pitää olla viisumi. Mulla on opiskelijaviisumi vuodeksi, joka ei oikeuta työntekoon. Noh, tässä on kuitenki viimeaikoina tullut erinäisiä työtarjouksia, jotka vaikuttaa enemmän tai vähemmän mielenkiintosilta. 

Toinen nyt on, mikäpä muukaan, ku ite Joulupukin rooli keskellä kiireisintä Sapporoa julkisella paikalla. 1000yeniä (~10€) tunnilta, tuota pitää vielä miettiä.. Mutta toinen oli vähä mielenkiintosempi! Eripuolilla Hokkaidoa järjestetään sellanen English Camp Hokkaido ja pääsisin tuonne saaren etelä-osaan kertomaan vähän oman maan kulttuurista. Vähintään nelipäivänen retki ja vähän samanlainen kun se Shakotan -reissu, johon oon tässä kuussa menossa, paitsi että tästä maksetaan 20.000yeniä (~200€). Tein vähän taustatutkimusta ja käsittääkseni tuon opiskelijaviisumin työssäkäyntikielto on helppo kiertää yhellä lupalappusella, jonka voi hyvin perustein saada yliopistolta. En oo mitään vakiduunia ottamassa, joten tuskimpa oon mitään estettä sen saamiselle. Eriasia sitten miten ite oppitunnit antaa periksi, ku täällä on hyvin tiukka läsnäolopakko. Katellaan.

Oon muutenkin aika huono sanomaa "Ei" niinku jotku saattaa tietää. Mulla oli aikasemmin tarkotus pyhittää tämä viikonloppu ihan vaan itselleni ja vähän levähtää, mutta kas kummaa viikonlopun lähetessä kalenteri onki täynnä mitä lie. Paljon ruuan laittamista, leipomista (karjalanpiirakoita!!), kitaransoiton opettamista.. Joo, lupaudun eräälle mongolialaiselle tytölle opettaan kitaran perusteet, vaikka hädintuskin itellä pysyy kitara kädessä. Hän oli ostanut kitaran ja oli se verran raasu, että ehkä mää jotain osaan kertoa. Mutta yleensäkkin koko tilanne on absurdi; minä opettamassa kitaraa mongolialaiselle. Ja just nytte oon lähössä tän asuntolan managerin kanssa syömään ku se halus kovasti viedä mut kuulemma Sapporon parhaaseen ramen-ravintolaan. Mikäs siinä!

Oon kuitenki tullu siihen tulokseen jo kauan ennen tänne tulemista, että kaikkeen kannattee lähteä mukaan, jos se ei tunnu yhtään vastenmieliseltä. Tilanteista oppii ja ihmiset on jees. Miksi siis itkeä yksin kotona kun on niin tosi tylsä päivä taas.

"Sotilaat tappaa lapsia maailman toisella puolella. 

Kun me baarissa istutaan ja tuijotetaan kelloa ja huokaistaan.

Tosi tylsä päivä, tosi tylsä päivä, 

tosi tylsä päivä kun on niin tosi tylsä päivä taas.

Afrikassa kuollaan malariaan, Suomessa anoreksiaan. 

Kiinassa vapaudesta taisellaan kun me liimaa haistellaan. 

Tosi tylsä päivä, tosi tylsä päivä, 

tosi tylsä päivä kun on niin tosi tylsä päivä taas." -Kakka-hätä-77

Arjen pulmatilanteet top-3

Oon ollu täällä vasta kolmisen viikkoa ja kaikki tuntuu vieläki tosi hienolta, uudelta ja jännittävältä. Kaveri kuitenkin kysy tuossa yks päivä, että onko tässä kulttuurissa mitään mikä oikeasti rassaa tai aiheuttaa ongelmia. Lyhyt vastaus: Ei. Mutta toki on joitain sellasia asioita, jotka vaatii enemmän ja vähemmän totuttelua. Päätinkin listata arjen pulmatilanteet top-3:

1. Suunnistaminen.

On oikeasti tosi helppoa varsinkin keskusta-alueella, mutta todellakin erilaista kun mihin on Eurooppaa matkanneena tottunut. Ehkä isoin ero on se, että kaduilla ei ole nimiä. Et siis voi kävellä ympäriinsä ja katsoa välillä millä kadulla olet ja sitten seurata sitä määränpäähän. Sen sijaan kaikilla rakennuksilla on nimet. Tai ainakin suurimmalla osalla. En toistaiseksi tiedä muita kun tämän Sapporon systeemin, mutta siihen totuttua on suunnistaminen aika helppoa. Sapporo on erityisesti keskusta-alueeltaan selkeä ruudukko, joka on halkaistu neljään osaan kahdella ristiin kulkevalla tiellä (north-south ja east-west). Risteyksissä kerrotaan usein etäisyys tähän pisteeseen. Eli jos tietää missä pohjoinen on, ei eksymisen vaaraa pitäisi olla. Toisaalta laitakaupungilla ruudukko hieman hajoaa ja.. niin. En tiiä onko tämä systeemi parempi vai huonompi, mutta erilainen se on ja vaatii totuttelua.

2. Kierrätys.

Elkää ymmärtäkö väärin. Kierrätys on pelkästään hyvä asia. Mutta.. täällä se on viety niin pitkälle, että vasta nyt kolmen viikon jälkeen alan ymmärtämään miten kaikki tapahtuu. Jälleen erilaista, mutta kaikki käy järkeen kun miettii tarkemmin. Kuten olen aiemmin kertonut, roskien viemiselle on oma kalenteri ja joka päivä saa viedä vain tietynlaisia roskia. Tämä ei aiheuta ongelmia. Mitä nyt lukuisten eri roskalajikkeiden varastoiminen tänne 11,5 neliön huoneeseen vaatii vähän luovuutta. Vaan sitten se lajittelu. Mitä oikesti voikaan viedä minäkin päivänä? Yhdessä pakkauksessa saattaa olla kolmea eri lajiketta ja kanjeja heikosti lukevana vie lajittelu aina vähän aikaa. Esimerkiksi pullot ja tölkit palautetaan yhdessä, mutta ne pitää huuhdella ja korkki palautetaan muovin kanssa ja etiketit myös erikseen. Kaupassa myydään ainakin kahdenlaisia roskapusseja, palavalle jätteelle ja palamattomalle, luulen että noilla pärjää. Roskat tulee viedä joka päivä ennen puolta yhdeksää ja haluaisin kyllä nähdä mitä niille tapahtuu sen jälkeen.

3. Kieli.

No, koska en puhu sitä ja se on mun oma vika. Se mikä tuli kuitenkin eniten järkytyksenä on, että ihimset ei oikeasti puhu englantia. Osa opettajista ja oppilaista yliopistossa kyllä, mutta kampuksen ulkopuolella tahtoo olla usein aika orpo olo. Vaikeinta on ehkä kaupoissa ja ravintoloissa. Onneksi minussa on sen verran seikkailuluonnetta, ettei aina tarvitse tietää, mitä tilaa. Toisaalta vaikkapa apteekista jonkin tietyn lääkeaineen löytäminen on minulle mahdotonta. Otan tämän haasteena ja aion puhua japania vuoden kuluttua. Tai ainakin tulla toimeen sillä arjen tilanteissa. Tärkeintä on vaan mennä tilanteisiin, vaikkei aina tietäiskään mitä tulee tapahtuun.

Off-topic,

Meinasin tipahtaa penkiltä ku kattelin tilastoja ja täällä blogissa on käyny pelkästää viime kuussa melkee 2000 kävijää. Tuhannet kiitokset kaikille tutuille ja tuntemattomille, jotka on kiinnostunu joko Japanista, matkailusta tai tän suomalaisen idiootin elämästä. Lämmittää mukavasti sydäntä näin sateisena aamuna pallon toisella puolen. Tosiaan jos on jotain kysymyksiä mihin tahansa asiaan liittyen ni vastailen mielelläni tai sitte postaan ajatukseni tänne. Take care!

-Aki

This isn't real life - this is Dorm Life.

Heräsin tänä aamuna siihen ku mun huonepuhelin soi ja sieltä kuului pelkkää japania. Ymmärsin tokkurassa sen verran, että se oli tän asuntolan manager-ojisan ja että mulle oli saapunut joku tärkeä lappu. Ei se sitten ollutkaan ku mun toisen pankin pankkivihko, mutta se tuli kirjatussa kirjeessä. Tärkeä sekin, muttei ehkä herättämisen arvoinen! >_<

Löysin tänään HUSTEP-ohjelmaan kuuluvien vaihdareiden ryhmän internetin syövereistä ja moikattuani ihmisiä siellä, päätimme kokoontua tänä iltana isommalla porukalla jossainpäin sapporoa. Ootan innolla! Tässä ois nyt päivä aikaa pistää vihdoin tää huone järjestykseen ja kamat suunnilleen järjestykseen. Tilaa on vähän, joten tämä vaatii soveltamista.

Asustelen siis seuraavan vuoden tällasessa pääasiassa vaihtareille tarkoitetussa asuntolassa, jossa kaikki tilat ovat yhteiset, mutta jokaisella oma huone. Mun huone on 11,5 neliötä ja tässä on parveke(<3). Tää sijaitsee myös eka kerroksessa ja tajusin just, että sen kauttahan tänne voi salakuljettaa pienen suomalaisen vaimon aivan helposti! Respassa on nimittäin 24h päivystys, mikä on hieman ahdistavaa, mutta myös ihan turvallista sillä aina on joku jolta kysyä apua ongelmatilanteissa.

Room 111

Kalustoon kuuluu uudehko jääkaappipakastin -setti, iso hyllypöytä-asia, vaatekaappi, lavuaari, sänky, ilmanraikastin(tjsp), ja kaasulämmitin kylmien päivien varalta. Ihan kattava poikamiesboksi vuoden ajaksi siis.

Petivaatteet piti vuokrata ja ne ovatkin hieman omituiset. Tyyny on sellanen verkkosäkki, joka on täytetty pienistä muoviputken pätkistä. En oikeesti ymmärrä.. Helppo puhdistaa, mutta koko tyynyn käyttötarkoitus jääkin sitten toissijaiseksi. Pussilakana on niinku kaks lakanaa, jotka pitää sitoa yhteen tavalla, jota en vieläkään oikeen ymmärrä. Anyways patja on hyvä ja hyvin tuossa saa nukuttua.

Partsilla paistaa aurinko!

Mitään irtaimistoa tähän ei kuulunut, joten eilen käytiinkin vähän ostoksilla ja löysin tarpeellisia astioita sun muuta. Japanissa on paljon käteviä Hyaku en shoppuja (100 yenin kauppa), jotka nimensä veroisesti ovat mitä lupaavat. Toisin kuin suomen "markantalossa", hyakyenissa kaikki tavarat maksavat sen 100 yeniä eli noin yhden euron. Löysin sieltä kaikki astiat, kattilat, leikkuulaudat, veitset, hengarit ja hashit(syömäpuikot), kaikki siis euron kappale. Tavaraa siellä oli ihan laidasta laitaan, enkä usko että mun enää ikinä tarvii käydä missään muualla! :)

Käytännönjärjestelyt on täällä vähän eri luokkaa kun suomessa. Esimerkiksi roskia ei voi viedä milloin tahtoo vaan kaikki pitää kierrättää ja erotella. Jokaiselle materiaalille on myös oma roskanvientipäivä, joka on merkattu eräänlaiseen jätekalenteriin. Kalenterissa on siis joka päivälle oma roskalajinsa, joka tuona päivänä viedään esim. palava jäte, ei-palava jäte, pullot, tölkit ja PET-pullot(??), puutarhajäte, erilaiset paperit, patterit, isommat jätteet ja niin edelleen.. Näiden kerääminen erilleen tähän pieneen huoneeseen tuleekin siis olemaan haastavaa.

Jätekalenteri, menee vielä tovi hahmottaessa et mistä nyt olikaan kysymys..

Kaikkia niin paljon kiinnostavat vessat on nyt sitten nähty ja osassa paikkaa ne on kyllä aika haitekkiä! Meidän asuntolassa ne on onneksi näitä länsimaisia, eikä niitä perinteisiä japanilaisia lattiamalleja. En oo uskaltanu koskea muihin nappuloihin ku vetovipuun, koska sieltä nyt saattaa tulla ihan mitä vaan. Mutta pisteet istuinlämmittimestä ja käsienpesualtaasta eli siis kun vedät vessan, täyttyy säiliö uudestaan käsienpesuataan kautta, jottei vettä mene hukkaan. Eko, eko!

Pakollinen vessakuva

Sumimasen, sumimasen..

Viime yönä sain ainaki jonkin verran nukuttua vaikka heräsinki keskellä yötä valvomaan muutamaksi tunniksi. Aikaeroa, hämmennystä, jotain.. Keskellä yötä täällä tarkottaa, että kaikki suomalaiset on onlinessa, joten ainakin on juttuseuraa!

Tää päivä meni pelkästään asioita hoidellessa, mikä tarkottaa kaavakkeiden täyttämistä ja niitä täällä riittää. Joka ikisessä paikassa, olipa se mikä tahansa, joutuu täyttämään yhden tai useamman kaavakkeen. Yleensä useamman. Kaikki ohjeet on japaniksi ja suurin osa täyttämisestäkin tapahtuu milläpä muulla kun japanilla. Tuli hoidettua ainakin vakuutusasiat, osoiteen ilmoitukset, alien registration (whatever that is..) ja avattua kaksi pankkitiliä eri pankeissa, koska japanissa ei yksi riitä. Toiseen saan Japanin stipendirahat ja toiseen voin siirtää rahaa suomen tililtä. Vaikeimman kautta. Välillä täytin lappuja enkä edes tiennyt mitä asia koskee. Meille ois ihan hyvin voitu myydä lentoliput kanadaan, eikä kukaan ois koskaan saanu tietää mitään. Oma tuutori oli todellakin korvaamaton. Ilman Leetä olisin luultavasti itkenyt yksin 11,5neliön kopissani mussuttaen onigiriä, (Levään käärittyjä riisipalloja) joita muuten ostin eilen ku se oli ainoa ruoka, jonka ainesosat tunnistin heti syötäväksi.

Jatkuva auttaminen saikin minut potemaan huonoa omatuntoa koko päivän. Sillä koko päivän Lee auttoi meitä täyttämään kaavakkeita toisensa perään ja kyseli virkailijoilta meidän esittämiä tyhmiä kysymyksiä. Välillä hän piipahti kaupassa hakemassa kaikille juotavaa ja maksoi taksin jonka jouduimma hätäpäissämme ottamaan. Puhelinostoksilla hän tarjoutui antamaan meille kaksi ylimääräistä puhelintaan, kun epäröimme niiden hintoja. Oon kuullu, että täällä päin ollaan älyttömän ystävällisiä, mutta tulee siinä silti vähän pöljä olo ku toinen tekee kaikkensa meidän hyvinvoinnin eteen. Cheers mate!

Välillä kaavakkeita sai täytellä useammankin kerran, ennen kun virkailija oli tyytyväinen

Muut valitsi semmoset viralliset pankkikorttivihkoset, mutta itehän oli pakko ottaa tämmönen.. no koska.. se oli saatavilla! :D

Muutenkin Japanilaiset ovat ihan ylikohteliaita. Oikeasti. Vaikka vika olisi selkeästi minussa kun oon täyttäny jonkun kaavakkeen väärin tai en vaan ymmärrä mitä sanotaan, ihmiset kumartelevat lähes 90° kulmassa ja hokevat "sumimasen, sumimasen, sumimasen.." ja ottavat syyt niskoilleen. Ei siinä voi tehdä muuta kun samoin ja se jos mikä näyttää typerältä. Kaks ihmistä pyytämässä toisiltaan anteeksi kerta toisensa perään ilman mitään syytä.

Käytiin myös syömässä pienessä perheravintolassa, enkä valitettavasti ehtiny ottaa kuvia ku oli niin hyvää ruokaa. Miso-ramen-keitto tuli ihan valtavassa kupissa enkä tienny, että nuudeleista voi tehä jotain niin hyvää. Ravintolaa piti maailman söpöin vanha pariskunta ja he olivat kovin innoissaan siitä, että heillä vieraili ulkomaalaisia. Pitää ehottomasti käydä uudestaan, mutta noita paikkoja täällä taitaa riittää melkeen vuoden jokaiselle päivälle.

Lee, Jeff ja Kyoko kameraostoksilla

Huomenna on taas vaihteeksi kansallinen vapaapäivä, joten pitäis olla koko pidennetty viikonloppu katella ympäriinsä ja oikeasti tutustua tähän paikkaan. Tänään ehdin vaan juosta paikasta toiseen laput silmillä. Rankka päivä - nyt unille.