Reissuja, part 4321

Äänestitte sitte presidentin sinne. No en jaksa alkaa täällä lässyttään mitään poliittista jargonia, mutta iha aiheeseen liittyen sanon, että oli iha jännä seurata vaaleja näin vähä kaukasemmasta perspektiivistä. Median ja kavereiden välityksellä. Loppujenlopuksi aika mitätön asia joku suomen presidentti, mutta melkosen haloon siitäki saa näemmä aikaan. Sitä huomaa olevansa kiinnostuneempi kotimaan asioista heti ku ei ite asu siellä. Jännä homma. Vaa muute meni viikolloppu iha rattosissa merkeissä!

Perjantaina istuttii iltaa pikkuporukalla ja tehtiin nabea. Jätettiin liemen maustaminen muuan kiinalaisten huoleksi ja keitto oli nimensä mukaan hot pot. Voiko puhua enää ruokakulttuurista jos kaikki mitä syöt saa hien virtaamaan ja tukan tippumaan päästä? Kyllä, ehottomasti parasta settiä vähään aikaan!

Lauantaina vahasin laudan ja suunnattiin jälleen kerran viikonlopuksi rinteeseen. Tälläkertaa keräännyttiin jo tutuksi tulleeseen Asahikawan Kamui -vuorelle ja paikalle saapuiki varsinainen gaijin-armeija. Olikoha meitä about kaheksantoista parhaimmillaan. Suurin osa englanninopettajia ympäri Hokkaidoa. Oli pikkukylän asukit kummissaan.

Käytiin porukalla onsenissa ja taas kerran pitää jaksaa hehkuttaa noita kylpyläelämyksiä. Muutaman kerran on tullut nyt käytyä ja varmasti on se japanilaisin juttu mitä voi tehdä. Lumivallien ympäröimänä katella kuuta ja tähtiä höyryävästä luonnon altaasta. Sielu leppää vaikkei semmosta omistaiskaan. Opetin myös miten pyörähettää lumihangessa oikeaoppisesti. Loppuilta vierähti izakayassa ja karaokenki merkeissä. Oli sen verran kivaa, että kumma jos ei seuraavana päivänä ollut paikallislehdessä mainintaa. Vaa eipä siitä sen enempää. Yhellä opettajalla oli vähän isompi kämppä ni hyvin mahuttiin kaikki lattialle. Seuraavana päivänä mentiin vielä suurimman osan kans Ashibetsuun. Pieni kylä, mutta vuoren päältä katottuna tosi mielenkiintosen näkönen paikka täynnä erikoisennäkösiä rakennuksia, patsaita ja temppeleitä.

Matkan varrella pysähdyttiin en-ees-tiiä-minkä-hotelli-kulttuuri-rakennuksen pihaan, mutta nimi vähän yllätti!

Vahataa välissä.

Mäen juurella meidät toivotti tervetulleeksi 90m korkea Buddha -patsas, Dai Kannon.

Tänää pitiki sitte herätä laittoman aikasin takasin arkeen ja tekemään vielä tekemättömiä läksyjä. Vaa ei voi masennella ku postiluukusta oli tipahtanut maailman söpöin kirje yheltä English Camppiin osallistuneelta lapselta. Oli nähnyt tosi paljon vaivaa, kirjottanut englanniksi ja teettänyt mukaan ottamiaan kuviaan. Miten voiki tulla hyvälle tuulelle tommosesta :~) Aika monelta oon saanut iha sähkömailiaki ja tosi kiva on kuulla kuulumisia. Ei vieläkää oo sydäntä sanoo, etten oo täällä enää ens vuonna, mutta kuulin että seuraava leiri saattais olla jo ens heinä-elokuussa mikä ois kyllä mahtava lopetus tälle vuodelle.

Tällä viikolla on luvassa pari randomreissua kans, eikä oo vielä täysin käsitystä mihi kaikkialle oon menossa. Viikonloppuna on jonkunsortin hiihtomaratooni Otakissa, johon osallistun ja ainakin hirsimökki on mainittu. Huomenna taas laskeen ja lyhyehkö retki jonnekkipäin hokkaidoa moikkaamaan kaverin mummoa! Tulipa ikävä omaa mummoa =') Terkkuja!

Hokkaido travellin' ja napa ruskaa!

Väsynyt, mutta onnellinen.

Viime vuoden loppu ja uuden vuoden alku meni siis aivan mahtavissa merkeissä. Hyvin syöden kavereiden kanssa. Aaton aattona kokkasin taas vaihteeksi vähän suomalaisempaa ruokaa Raw Lifessa (käyn mää oikeesti muuallaki, vaikkei varmaa käy näistä päivityksistä ilmi..) Pyttipannut, nakit, perunasalaatit sun muut cocktailtikut ois ruokkinu vähä isommankin porukan. Lisäksi syötiin japanilaisempaan tyyliin nabea, joka on maukkaassa liemessä keitettyä mitä vaan. Toimii hapankorppujen kans!

Aattona käytiin sit syömässä Genghis Khania. Mongolian barbaarilta nimen saanut ruoka on käytännössä all-you-can-eat lihaa ja kasviksia. Ite kuumalla valurautapannulla paistettuna. Kyllä siinä parissa tunnissa saa sen mahan ihan hyvin täyteen.

Pahimpia roiskeita suojaamaan annettiin ihan hyvän kokonen esiliina. Käryn tarttumisen estämiseksi oli myös mahdollista laittaa vaatteet muovipussiin, mutta mikä sen parempaa ku paistetun lihan esanssi. Tulee ihan koti ja kymppikioski mieleen!

Setit pannulle ja paistelemaan

Lihat ja kastikkeet oli sen verran laatua, talon omasta pippurisekotuksesta puhumattakaan, että täällä pitää käydä uudempaan kertaankin. Toisaalta kupu täyteen lihaa ei oo sieltä keveimmästä päästä, hyvä että käveleen pysty jälkeenpäin.

Kevyen iltapalan jälkeen suunnattiin vielä countdown -partyihin odottelemaan vuoden vaihtumista ja syömään (jep..) sobaa japanilaiseen tapaan.

Olueeni ilmaantui itse jeesus.

Uus vuosi starttaskin sitten heti aamulla aikasin. Otettiin Sugurun kanssa auto alle ja lähdettiin etsimään tuoretta lunta.

Uuden vuoden aurinko.

Suuntana itä ja pohjoinen.

Random..

Uuden vuoden ensimmäisen kolmen päivän aikana taloja ja liikkeitä koristaa uudenvuoden toivotukset. Yleensä jokin pieni koriste tai pelkkä lappu, jossa toivotetaan hyvää uutta vuotta. Itehän ripustettiin kaali kepin nokkaan uutta vuotta julistamaan.

Eka päivänä suunnattiin Asahikawan Kamui -vuorelle, jossa tavattiin pari japanilaista kaveria ja yks jenkkivahvistus. 

Melko laakeat oli maisemat

Lumivyöryvaara, sinne siis!

Päivän päätyttyä muut lähti kotia kohti, mutta me jatkettiin matkaa vielä pohjosemmas kohti meren rannalla sijaitsevaan Okoppen kylää. Matkaa venäjälle se reilu sata kilometriä. Siellä meidät otti vastaan Taiki perheineen enkä oo koskaan tuntenut oloani yhtä tervetulleeksi. Heillä oli iso talo, jonka alakerrassa oli isän valokuvaus -studio ja äidin juuri avaama kahvila. Pöytä oli käytännössä kokoajan täynnä ruokaa eikä nälkä kyllä päässyt yllättämään. Tarjolla oli paljon japanilaista perinneruokaa, enkä edes muista mitä kaikkea tuli syötyä. Ainakin nabea, sushia, miso -keittoa, hokkea ja muuta kalaa eri muodoissa, kanaa, kasviksia, sobaa, mustekalaa, mochia, kakkua ja paikallisia juustoja, jotka ei hävinnyt metriäkään eurooppalaisille kavereilleen. Oltiin siellä kaks yötä ja käytiin vallottaan enemmän ja vähemmän lähistöllä olevia vuoria. Illat menikin sitten siellä suljetun kahvilan puolella hengaillessa. Kateltiin isolta kankaalta lumilautaleffoja, syötiin, juotiin ja valvottiin yömyöhään.

Kahvila oli iltasin varsin tunnelmallinen.

Koko kahvila keittiöineen oli käytössämme.

Lumipyry aamulla on aina hyvä merkki. Säätiedotuksen perusteella katottiin mihin seuraavaksi suunnataan.

Meh..

Seuraavana päivänä käytiin Nayoron Piyashirissä, jossa reiteiltä poikkeamista ei katottukkaan kovin hyvällä. Onneksi tyhmä turisti saa aina anteeksi ;)

Pitkän rinnepäivän ja viiman jälkeen käytiin meren rannalla sijaitsevassa Onsenissa ja nyt se pääs eka kertaa kunnolla oikeuksiinsa. Jäisenä ja väsyneenä ku pulahtaa tulikuumaan lähteeseen ni eipä siitä paljon rentouttavampaa kokemusta voi hakea. Jos pitäs päättää päiväohjelma koko loppu elämälle ni se ehkä noudattais tämän viikonlopun kaavaa.

Ja taas syötiin..

Ja taas juhlittiin..

Unet jäi vähän vähemmälle, mutta ehtiihän sitä sitten... sitten joskus!

Mun peti oli tehty tommosen vaatimattoman rukousminitemppelin viereen. Vähemmästäki alkaa kummittelemaan.

Aamupalalla.

Ja taas mentiin..

Vikana päivänä käytiin Okoppen omalla pienemmällä nyppylällä testaileen eri lautoja ja harjotteleen hyppyjä.

Pienempi mäki sijaitsi keskellä maatiloja ja hissin vieressä oli lehmät rivissä kattelemassa menoa. Haju oli kans se suomesta tuttu.

Kiitos tästä.

Eli ihan mahtava reissu takana ja aina vaan jaksaa hämmentää tämä Japanilainen vieraanvaraisuus. Jatkuvasti joku pitää huolen, että on maha ja lasi täynnä ja että kaikki on muutenkin hyvin. Varsinkin äitimuori jaksoi olla kovin huolissaan mun koti-ikävästä ja sain juoda teetä nuuskamuikkus-kupista samalla ku katottiin telkkariohjelmaa suomesta :D Erehdyin sanomaan, että pidän pehmeässä lumessa laskemisesta ja Taiki antoi minulle todella laadukkaan puuterilumilautansa käyttöön loppuvuodeksi. Oikeesti.. En aina tiiä miten pitäs suhtautua, mutta kieltäytyminen ei täällä tuu kysymykseenkään, joten ei kait se auta ku ottaa ilo irti.

 

Yks parhaista reissuista takana so far ja lisää on tulossa. Kiitos tuhannesti ja varmasti käyn vielä moikkaamassa ihmisiä tuolla ennen ku kotiin lähtö koittaa.

.

.

.

Jotenki sitä pääsee ihan eri tavalla sisälle Japanilaiseen kulttuuriin ku hengailee pelkästään japanilaisten kanssa muutaman päivän. Kielimuuri ei oo enää este, vaan ehkä hidaste. Oikeestaan kukaan ei puhunut koko reissun aikana englantia, joten piti yrittää tulla japanilla toimeen. Yks kaveri tuli juuri Sendaista ja yhtenä iltana katottiin hänen kuvaamia videoita tsunamialueelta ja se oli ehkä hetki joka jäi eniten mieleen tältä reissulta. Kun näki minkälainen tilanne siellä oikeasti oli vielä pari päivää sitten ja oli samassa huoneessa ihmisten kanssa, joita tilanne oikeasti koskettaa. Tilanne on paljon pahempi mitä uutiset antaa ymmärtää, eikä jälleenrakennus oo oikeasti mikään parin päivän juttu. Maailma on jo ehkä unohtanu ja siirtynyt eteenpäin, mutta kaikki on vielä hyvin tuoreessa muistissa täällä. Ihmiset on saanut apua, mutta suuri avustuksista on mennyt paikallisen uhkapelikartellin pussiin ja niin edelleen.

Vaan jos sitä jotain ilosempaa loppukevennykseksi! Tuolla maaseudulla ajellessa kiinnitty huomi väkisinkin hotellehin. Hotelleihin, jotka sijaitsivat aina himan syrjässä ja oli valaistettu melko kummallisella tavalla. Kysyttyäni sain oppia, että iso osa Japanilaista kulttuuria on Rabuhoterut ei Love Hotellit. Meni hetki ennen ku tajusin niiden perimmäisen olemassaolon tarkoituksen. Japanissa nuoriso ei yleensä muuta poissa kotoaan vaan saattavat asustella vanhempian kanssa pitkästi yli kolmikymppisiksi. Seinät on tehty paperista, joten ihmiset tarvivat jonkin paikan jossa, noh.. rakastaa toisiaan. Tää on jotenki niin absurdi käsitys taas, että ympäri pitäjää on vartavasten rakennettu paikkoja, jonne ihmiset voi vetäytyä muutamaksi tunniksi tekemään tuhmuuksia. Neonvaloja ja virikemateriaalia. Respasta voi tilata kondomeja. Musta siinä on romantiikka aika kaukana :D Mutta ilmeisesti normaalia bisneshotellia halvempi eli siitä vaan matkavinkkiä japaninmatkaajille!

Onsen and the beat that my heart skipped.

Eka kuukausi ja taas yks viikonloppu takana. Tuli koettua taas niin monta ihmeellistä ja japanilaista asiaa, etten tiiä mistä alottasin.

No, alotan perjantaista. Täällä on siis paljon uusia tuttavuuksia ja näköjään se on mennyt siihen, että kaikkien syntymäpäiviä juhlitaan vuorollaan. Tähän mennessä se on tarkottanu sitä, että joka viikko on ollut vähintää parit isommat tai pienimuotosemmat kemut. Viime viikonloppuna oli neljät, mutta onneks suurinta osaa juhlittiin samana iltana samassa paikassa eli täällä meidän asuntolassa. Paikalla oli aikalailla koko hustep ja iso liuta muita tuttavuuksia japanista ja ympäri maailmaa. Oliha se kivvaa taas nii.

Lauantaina Brooklyn, joka kävi täällä myös viime kesänä, pyys mut illalliselle hänen entisen host-perheen/siskon ja kavereiden kanssa. He olivat menossa ilmeisesti aika suosittuun ravintolaan, johon piti olla pöytävaraukset etukäteen, joten eihän tuosta voinut kieltäytyä. Paikka oliki semmonen, etten ois sitä ite varmaan koskaan löytänyt. Tupa täynnä ja älyttömän kiva tunnelma. Puolisen tuntia kaatosateessa poljettuamme löydettiin paikalle ja läpimärkänä kylmissään kuuma sake lämmitti mukavasti. Tytöt innostu tilaammaan kaikkea sitä madventures-kamaa mitä japanista löytyy eli pääasiassa kalan sisälmyksiä, maitia, mustekalaa ties missä wasabikastikkeissa marinoituina. Söin urheasti kaikkea ja maussa ei yleensäkkään ole mitään vikaa, mutta se tekstuuri.. Loppuillasta päätin jättää suosiolla kysymättä mitä juuri pistin suuhuni.

Ehdottomastit tähän astisen reissun parasta antia oli kuitenkin sunnuntai. Meidän suomenkielen opettaja Aki-sensei järjesti meille suomalaisille vaihtareille ikimuistosen päivän. Hän haki meidät aamulla metroasemalta ja menimme katsomaan hänen harrastamaa perinteistä Kobudota, joka viittaa hyvin perinteisiin Japanilaisiin asetaitoihin. He käyttävät kaikenlaisia aseita maru-bosta(keppi), bokkeniin(puumiekka) ja paljaisiin käsiin (mm. jujutsu) ja harjoittelevat liikesarjoja ja kamppailua laidasta laitaan.

Opettaja oli niin stereotyyppinen Japanilainen Sensei, joka oli valoa nopeampi ja pisti kaikkia nekkuun kirjaimellisesti 100-0. Hän ei tehnyt yhtään turhaa liikettä ja sai isoimmankin miehen polvilleen sekunnin murto-osissa. Respect.

Väistöharjotus.

Kobudo -reenien jälkeen Aki vei meidät Shikotsu -järvellä sijaitsevaan perinteiseen onseniin(kuuma lähde). Sapporossa on paljon onseneita, mutta tämä kyseinen oli vähän vaikeammin saavutettavissa ja sinne pääsee vain autolla ja ajomatkaa oli noin 40km. Paikka oli sanalla sanoen kaunis. Etenkin näin syksyllä. Tie kulki kaiken kirjavien vuorten lomassa, jotka tupruttivat maanalaista lämpöä savuna ilmaan. Ja ne tiet, mutkaiset tiet, joiden ylle kaartuneet puut muodostiva aivan uskomattoman tunnelin kaikista syksyn väreistä. Ite onseni olikin sitten jotain vielä ihmeellisempää. Anteeksi tämä ylistävä kirjoitusasu, mutta en vaan usko että voin kuvailla koko kokemusta tarpeeksi hyvin.

Maisemia järven rannalta:

Vuori ja kalastaja.

Pienempi järvi lähistöllä.

Lake Shikotsu oli ~300metriä syvä.

Marukoma onsen oli siis yks Hokkaidon tunnetuimmista kylpylöistä, jossa kuulemma ite Kaarle Kustaakin oli kylpeny. Hinta ei kuitenkaa ollu liian kallis vaan jotain alle 10€ kieppeillä. Ensin siis mennään sisälle ja miehille ja naisille on pukuhuoneineen ja altaineen omat puolet. Kylvyssä ollaan nimitäin ilikosillaa. Peseytyminen ennen altaisiin menoa on todella tärkeää ja sitä korostettiin moneen kertaan. Varmaan ulkomaalaiset on vielä saastasempia ku japanilaiset. Peseytyminen tapahtuu matalalta jakkaralta oman suihkun ja suuren saippuashampoo-kokoelman kans. Tatuointeja ei yleensä katota hyvällä ja monesti niiden kanssa ei voi mennä kylpyyn ollenkaan. Hiusten tulee myös olla kiinni.

Heti aulassa ilmotettiin tämän hetkinen vedenpinnan korkeus.

Maisemaa kylpylärakennuksesta.

Tässä onsenissa oli sisä- ja ulkoaltaita, joihin virtasi jatkuvasti sakeahko tulikuuma luonnon mineraalivesi ja heti altaan jälkeen avautu näkymä yhteen japanin suurimmista järvistä ja sen takana olevaan vuorijonoon. Eeppistä etten sanos. Parasta oli kuitenki vähä syrjempänä sijainnut ihan luonnon kallioiden ja puiden keskellä oleva, aikalailla muokkaamaton, luonnon oma kuuma lähde. Vesi oli kirjasta ja sen pinta vaihtelee järven vedenpinnan mukaan. Joskus se saattaa olla vain 70-80cm, mutta eilen se lähenteli parhaimmillaan puoltatoista metriä. En luonnollisestikkaan voinut ottaa kameraa mukaan, mutta tuo kokemus jäi todella mieleen. Valtavan järven rannalla, kallioiden keskellä kuulaana syyspäivänä höyryävässä lähteessä ja päälle kaartuvien puiden syksynlehtisateessa. My heart skipped a beat. Jälkeenpäin olo oli fyysisesti aikalailla sama ku saunasta tullessa, mutta jotain mystiikkaa noissa paikoissa on. Maan sisältä pulppuavan mineraalipitoisen veden kerrotaan olevan myös hyvin terveellistä.

Kuvia kylpylästä (ei ollut kameraa, mutta löysin netistä. Syksyn väriloisto tosin puuttuu):

Kylpemisen jälkeen taisimme kaikki nukahtaa raukeina autoon. Aki-sensei kutsui meidät vielä kotiinsa syömään ja jutustelemaan. Tarjolla oli taas semmoset määrät ruokaa, ettei sitä voinut mitenkään kaikkea syödä. Söimme mm. nabea, joka on käytännössä kuumalla kaasuhellalla oleva iso pata, jossa on kiehuva liemi ja ja sekaan voi heittää mitä vaan tuoreita raaka-aineita kypsymään. Tarjolla oli lihaa, kanaa, tofua, nuudeleita, sieniä, monenlaisia kasviksia jne. Vieraiden lautaset ja lasit pidettiin täynnä niin kauan kun tavaraa riitti, eikä se koskaan loppunut. Saimme osan mukana kotipakettiin :) Kokonaisuudessaan hienoin päivä täällä ja yks hienoimmista ikinä. Tämä paikka ja nämä ihmiset..

Posket punasina kylpemisen jälkee :D