Golden Week: The Northern Path

Noin se ois pohjosen kiertue pulkassa, golden week puolessa ja välipäivityksen aika. Eipä voi taas muuta sanoo ku, että aivan mahtava reissu takana. Autolla läntistä ja pohjoista rantaviivaa edeten ilman sen kummempia suunnitelmia. Pysähdeltiin mielenkiintosissa paikoissa, nähtiin monet auringon nousut ja laskut, eikä matkaa varjostanu ku pari maanvyörymää. Tuettiin pelkästään paikallisia pienyrityksiä ja tuolla saaren pohjosimmassa kolkassa paljon muuta taida ollakkaan. Kerta toisensa jälkeen saa kummastella kuin puhdasta, tuoretta ja maukasta ruoka täällä hokkaidossa on.

Startattiin siis Kahon kans täältä Sapporosta tarkotuksena mennä Okoppeen moikkaan muutamia kavereita. Otettiin kuitenkin kiertotie ja päätettiin käydä Japanin pohjosimmassa kaupungissa, Wakkanaissa, ja sieltä lauttareissulla Rishirin saarella. Matkalla pysähdeltiin pikkukylien erikoisuuksia ihmettelemään ja vallotettiin pari pienempää nyppylää. Tie kulki melkeen koko matkan meren ja kallioseinän välissä, joten maisemissa riitti ihmettelemistä. Illasta saavuttiin Wakkanaihin, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi maaginen paikka, eikä vähiten sijaintinsa vuoksi. Jotenki siistiä että aivan pohjosimmassa kolkassakin, jossa ei oikeesti vaan oo mitään, voi olla pieni kaupunki, jossa ihmiset elelee elämäänsä.

kevät

matkalla poikettiin moikkaamassa kahon mummoa, eikä se meinannu päästää millään lähtemään :')

jos tarkkaan katot ni näät maailman suurimman lintuparven, joka lensi meidän kans yhtämatkaa montakymmentä kilometriä

wakkanai yöllä..

ja aamulla

mustekala-shabushabua, hokkea ja tofua

Wakkanaista löydettiin vielä paikallista ruokaa ja auki oleva hostelli, jossa ehdittiin muutama tunti nukkua ennen aamun ensimmäistä lauttaa. Saavuttii Rishirin saarelle joskus yheksän seutuun aamulla ja päätettiin jättää auto pääsaarelle, sillä auton vuokraaminen Rishiristä tuli huomattavasti halvemmaksi. Ite saari on ylhäältäpäin melkeen ympyrän muotonen 1700 metrin korkeuteen kohoava vuori. Varsin vakuuttava ilmestys etenkin mereltä katsottuna. Saaren ympäri menee 63km pitkä tie, jonka varrella on pieniä kyliä, putiikkeja ja asutusta. Saari on tunnettu erilaisista merenelävistään erityisesti simpukoista ja maukkaasta merilevästään. Edellisenä päivänä eräs kaveri soitti ja kehotti käymään hänen äitinsä tuttavien kaupassa ja siellä meitä osattiinkin jo oottaa ja saatiin maistella kaikenmoista hyvveetiä. Pari pienempää mäkeä käytiin kiipeämässä, mutta ite päävuoren vallotus ois ollu vähän vaativampi keissi. Kesällä sinne kiipeää varmaan 8-10 tunnissa, mutta tähän aikaan vuori oli kokonaan lumen peitossa, joten ei sinne ilman varusteita ollut asiaa. Lisäksi tuuli oli tuona päivänä ihan käsittämättömän kova ja siitä paikalliset varottelivat useaan otteeseen. Tuo paikka tekisi kyllä mieli nähdä vielä kesän väreissä eli mikäli aikaa on ni taidan käydä toiseen otteeseen ja jos ei ni ompahan taas yks syy tulla takas myöhemmin!

hylätyn temppelin unohdetut toivomukset

käytännössä joka talon pihassa roikku merilevää kuivamassa

välipala

Illasta lautta takas Wakkanaihin ja nokka kohti Okoppea. Illan pimetessä pohjonen rantatie oli jotenki tosi jännittävä. En osaa selittää, mutta kokoajan oli semmonen luonnon armoilla -olo ja että kohta jotain tapahtuu. Parisataa kilometriä pimeää merta ja ohi lipuvia kyliä, joissa ei tuntunut asuvan ristin sielua. Keskellä pimeyttä seisoo valaistu monumentti, joka osoittaa Japanin pohjosimman kärjen. Cape Sōyalta on hyvällä säällä näkymä jopa Venäjän Sakhaliniin asti. Eihän se ole kun yks niemi Japanissa, mutta ite sain jotenkin älyttömänä kicksejä tosta paikasta. Yhtäkkiä kaiken pimeyden keskelläa avautuu nuoruuden manga-sarjoista tuttu monumentti. Sitä seisoo jonkun suuren ja tuntemattoman äärellä ja elää muistoja, joita ei oo oikeesti ees kokenut. Oman sijainnin paikantaminen maapallolla on samalla tosi helppoa, mutta kuitenkin mahdotonta. Semmonen maailman laidalla fiilis! En nyt mitenkään osaa selittää ja kuulostan varmasti idiootilta, mutta so be it. Yksinkertaisuus on kaunista ja tuo hetki jäi kyllä varmasti kaikessa suunnittelemattomuudessaan mieleen.

No sen mysteerimatkan jälkeen saavuttiin kuitenki Okoppeen ilman sen kummempia maailmanmullistuksia. Ystäväni Taikin kotona meitä ootti aina niin ihana perhe ja monta kaveria. Syötiin paljon ja juteltiin. Elän mun elämää Sapporossa, mutta jostain syystä täällä Japanissa tuo paikka tuntuu eniten kodilta. Tunnen oloni aina niin tervetulleeksi noiden ihmisten kanssa. Saan osakseni vähän liikaakin huolenpitoa ja tuntuu niinku ois muodostunut jo semmonen pieni turvaverkko. Tai mikä lie hätälaskuvarjo. Kuitenki kivaa ku ihmiset haluaa, että viihdyn täällä ja kutsuu mut ihan vilpittömästi kaikkiin pienimpiinkin kissan ristiäisiin. Nyt meni pari päivää ihan rennosti hengaillen. Käytiin paikallisella luomutilalla syömässä, jossa kaikki oli valmistettu omista raaka-aineista. Liha- ja maitotuotteet on Okoppessa kyllä omaa luokkaansa. Kylvettiin onsenissa meren rannalla ja tehtiin itse sushia oikean sushi-kokin opastuksella ja voin kertoo, että oon jo aika pro. Maassa oli vielä lunta, mutta parhaimmillaan lämpötila kohos +29°C:een. Ihan käsittämättömän hyvät kelit siis ja sama näyttäs jatkuvan loppuviikon.

Milk Hallista sai parhaat pihvit ja pehmikset, eikä mukaan oo sotkettu mitään esansseja vaan ihan rehelistä maitojäätelöä, namm.

mansikki

ja mansikki

RAAKA-aineet valmiina eli ei muuta ku taputtelemaan

ja vaikka ite teinki ni parasta sushia mitä oon syöny

Semmosta tällä erää. Nautiskelen tässä auringonpaisteesta, aamukahvista ja kotiväeltä saapuneesta ruoka-apu-lähetyksestä <3. Auringon kuivattua pyykit, pakkaan repun ja lähden kohti Sendaita. Tällä kertaa yksin ja ilman harmaintakaan hajua mihin oon menossa ja mitä tekemään. Suunta tuntuu oikeelta ja tuo varmasti seikkailun tullessaan. Nauttikaahan elämästä, se on teidän ainokainen! :) 

 "In the end, it's not going to matter how many breaths you took, but how many moments took your breath away" -Shing Xiong