Kotona ollaan.

Kotona ollaan. Kirjotan omasta kodista, oma kahvikuppi kädessä. Kuuntelen vuoden ajan pölyttyneitä älppäreitä, soitan kitaraa ja yritän päästä jyvälle mukana tuomistani lautapeleistä. Mutta palataampa vielä hetkeksi japaniin.

Palasin siis kotiin eilen, mutta suomeen jo muutaman päivän aiemmin. Sitä edeltävä viikko oli samalla kiireinen, surullinen ja jollain tapaa maaginen. Niinku viime postauksessa aavistelin, oli raw lifessa järjestetty mulle läksiäisbileet. Ilta oli ikimuistoinen. Ajattelemani muutaman kaverin sijaan paikalla oli lähes kaikki ja tupa oli täynnä. Ilta oli kaikkia muuta ku surullinen ja pidettiin ihan kunnolla hauskaa viimestä kertaa. Oon niin ilonen, että oon saanu olla osa noin mahtavaa yhteisöä. Ihmiset on aitoja ja välittää oikeasti toisistaan. Rakastan.

Seuraavana päivänä otettiin vielä osan kanssa muutama auto alle ja suunnattiin pohjoiseen. Viimenen viikonloppu meni Okoppen kylässä kesä-festivaalin merkeissä. Meitä oli jotain 5 autollista ja pidettiin kyläjuhlassa Kikitoki -nimistä telttaa. Myytiin ruokaa, juomaa ja käsitöitä. Soiteltiin djembeä, tanssittiin ja pidettiin hauskaa. Majotuttiin kaikki hyvän ystäväperheen luona ja pari päivää oli jotenki niin ihanata, ettei kotiinpaluuta halunnut miettiä ollenkaan. Vaan eihän niiltä kyyneleiltä voinut välttyä.

Alkuviikosta kävin vielä loppukokeiden lomassa hyvästelemässä lempipaikkojani ja ihmisiä kampuksella ja raw lifessa. Viimesenä iltana kesken pakkailun Suguru soitti ja halus näyttää mulle jotain. Ajettiin vilkkaita katuja pitkin laitakaupungille ja kiivettiin pari tuntia pienten patsaiden reunustamaa luontopolkua pitkin Maruyama -vuoren päälle. Sieltä avautu uskomaton näkymä koko Sapporoon. Istuttiin hiljaa, katottiin auringon laskua ja juotiin tölkkikahvia mun parhaan ystävän kanssa. Koko vuosi vaan vilisi mun silmien eessä. Tähän astisen elämäni yks hienoimmista hetkistä. Kiitos.

En ala tekeen mitään koontia kuluneesta vuodesta, enkä edes tiiä pystysinkö. Niin paljon on tapahtunut. Osa siitä löytyy tätä blogia lukemalla, mutta iso osa jää sanojen ja kuvien ulkopuolelle. Oon kokenut jotain erityistä ja oon siitä tavattoman kiitollinen. Vaihtovuosi on varmasti kaikilla erilainen paikasta ja persoonasta riippuen, mutta mulla loksahti jotenkin kaikki paikoilleen. En edes ajattele viime vuotta minään irrallisena vaihtovuotena vaan jotenkin luonnollisena osana mun elämää, eikä se enää koskaan tuu oleen entisensä. Kiitos siitä kuuluu varmasti aivan erityisille ihmisille, joita tapasin, joihin tutustuin ja joista tuli mun ystäviä. Tämän blogin tulevaisuus on vielä arvuutus itsellenikin, jatkuuko Japani tai matkailu -teemalla vai jatkuuko ollenkaan, mutta nyt ku kerta kiitteleen alettiin ni haluan myös kiittää teitä kaikkia, jotka on jaksanut näitä mun kuulumisia seurata. Kiitos.

At last they rode over the downs and took the East Road , and then Merry and Pippin rode on to Buckland; and already they were singing again as they went. But Sam turned to Bywater, and so came back up the Hill, as day was ending once more. And he went on, and there was yellow light, and fire within; and the evening meal was ready, and he was expected. And Rose drew him in, and set him in his chair, and put little Elanor upon his lap.

He drew a deep breath. "Well, I'm back," he said.