sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Hokudaisai

Joopasejoo.

Tulee sitten melko tylsiä päivityksiä tästä eteenpäin ku vitamiinivesipullo aiheutti tulvan laukussa, jossa mm. kamera myös oli. Eipä se, että uus kamera meni, mutta ois ollu kiva saada tallennettua jotain muistoja kesältäki..

Jokatapauksessa tapahtumarikas viikonloppu takana näin sanallisestikkin. Torstaista sunnuntaihin on ollut kampuksella jokavuotinen hokudaisai-festivaali. Pitkää pääkatua koristaa kojuja vierivieressä ja ruokaa on myynnissä varmaan maailman jokaisesta kolkasta. Paitsi suomesta, höhö. Mutta mieluummi nautin festivaalista ku oon neljä päivää kiinni jossain teltassa. Ja mitä tuota meininkiä on kattonun ni melkeen kellonympäri ne häärää. Anyways, lisäksi rakennusten sisällä on kaikennäkösiä konsertteja ja muuta hauskaa. Varsin megalomaaninen festivaali kyseessä ja siellä on oikeesti kaikki. Oppilaat, opettajat ja muutkin tallaajat. Ja ohjelmaa on enemmän ku kukaan ehtii katsoa.

Tuolla odori-puistossa on kans ollu neljä päivää tanssiesityksiä ja torstaina oli samanmoista settiä kampuksella. Yleisö pääs kanssa osallistumaan ja oli oikeen hyvät meiningit. Eilen olin koko illan Ainu -tapahtumassa, jossa oli monta esiintyjää ja artistia. Oli aivan huippu tunnelma ja tuolla saamelaistyyppisellä alkuperäiskansalla on kyllä kaikista ongelmistaan huolimatta aivan mahtava yhteisö. Ulkomaaneläjäkin toivotettiin hyvin tervetulleeksi. 

Neljä päivää on siis mennyt tanssiessa, laulaessa, syömingeissä ja juomingeissa. Kavereiden kanssa hengaillessa ja longboardilla huristellessa. Kaikista sääennusteista huolimatta ei sadekkaan päässyt varjostamaan viikonloppua. Huomenna koittaa taas perus arki kaikkine kiireineen.

Tässä kuitenki pari videoo, jotka ehin näpätä ennen kosteusvaurioita. Opiskelijoiden yosakoi -esitys. Jälkimmäisessä puoliskossa enemmän paljasta pintaa!




Tapasin ihan huipun elääkkeelle jääneen opettajan! Kaikki kasvatukselliset näkemykset kohtas kyllä yks yhteen, vaikka välissä oliki sukupolvi tai kaks.

Erehyin myös tyhjentään lompakon käyntikorteista.. Ihan vaa vinkkinä, jos meinaatte viettää japanissa pitemmän aikaa ni kannattee teettää iso nippu näitä mukaan. Itehän en tajunnu ku aattelin, ettei niitä jollekki opiskelijalle kukaan anna. Eipä nii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti