Olipa taasen viikko. Ja viikonloppu!
Ensinnäki takana on koulu osalta väli/loppukokeet, parin raportin palautus, itsenäisten opintojen suunnittelupalaverit, kouluvierailut ja kolme presentaatiota. En jaksa analysoida niitä sen kummemmin, sillä ketään tuskin (mua vähiten) kiinnostaa. Mutta pahin ryysis siis takana. Ja jos joku lukee tätä tulevasta välivuodesta haaveillen ni tiedoksi; täällä joutuu oikeasti opiskelemaan. Yhen presentaatioista pidin koulun ulkopuolella Finland Days -tapahtuman tiimoilta ja meni aivan hyvin. Saatiin ihan mielenkiintonen keskustelu aikaseksi ja tapahtuman jälkeen sain parin opettajan yhteystiedot ja kutsun erinäisiin illanistujaisiin. Sitä ollaan niinsanotusti piireissä nyt!
![]() |
Kyllä yks kukkia istuttava gaijin aina uutiskynnyksen ylittää! |
Opiskelun ohella viikko oli varsin livemusiikki-painotteinen ja piti sisällään kaikkea enemmän ja enemmän siistiä. Keskiviikkona kävin kattoon paikallisia bändejä täällä Sapporossa. Viikonloppu menikin sitten kaikkea muuta ku nukkuessa. Perjantaina päätin lähteä kaverin mukaan jo tutuksi tulleeseen Tomakomaihin ku sinne tuli eräs kolmen miehen livespektaakkeli Tokiosta. Bändi veti semmoset kolmen ja puolen tunnin jamit, eikä käynyt missään vaiheessa tylsäksi. Hepposten yöunien jälkeen tultiin juhlimaan Raw Lifen uuden omistajan synttäreitä ja tein siellä ruokaa. Kummasti se lohikeitto menee ku kuumille kiville ja jossain vaiheessa ihmiset juoksi kauppaan hakemaan lisää lohta. Hyvin toimii näköjään tommosella nabe-periaatteellakin, että jälkeenpäin lisätään raaka-aineita ohennettuun liemeen!
Iltaa vasten suunnattiin metsään. Saatiin vihiä vähän salaperäisemmästä tapahtumasta, että erään Sapporossa olevan taidepuiston metsikössä ois jotain livesoitantaa. Ja niinhän siellä oli. Vuorelle nousevan, pitkän mutkittelevan tien päässä keskellä metsää oli pari ateljeeta, jossa oli pienimuotoset yön yli -festarit. Monta livebändiä ja DJ:tä. Paikka oli aivan mahtava, eikä siellä paria lyhtyä lukuunottamatta nähnyt yhtään mitään. Ite ateljeet oli isoja puutaloja isoilla ikkunoilla, joista kuutamo ja aamuaurinko pääsi sisään. Ihmiset oli aivan mahtavia ja bänditki tähän asti ehottomasti parasta, mitä oon täällä nähnyt. Viimenen bändi lopetteli joskus aamukuuden aikaan, eikä sieltä ennen seittemää ois poissa päässykkään ku varsinaisen puiston portit meni yöksi kiinni. En sitten tiiä kuin laillisesta tapahtumasta oli kyse, mutta aivan älyttömän kova meininki! Näitä lisää.
Mäen päältä ja puiden seasta paisto valo, mutta ääntä seuraamalla paikka oli huomattavasti helpompi löytää. |
viimenen bändi sai esiintyä jo auringonpaisteessa |
Ehti siinä sen puolitoista tuntia ottaa unta palloo ku piti lähteä
viettelemään sunnuntaipäivää japanilaisen barbequen merkeissä.
Keräännyttiin ison porukan kanssa Teine -vuoren läheisyyteen. Helposti
toistasataa ihmistä, montakymmentä grilliä ja mielin määrin ruokaa.
Mikäs siinä päivää paistatellessa. Sain kutsun eräältä
ammattilumilautailijalta ja paikalla oli paljon samanhenkistä, mutta
kaikenlaista ja ikästä porukkaa. Syötiin, juteltiin ja pelattiin pelejä. Just rento sunnuntaipäivä.
polttopallo -turnaus |
Ei oo kyllä aikoihin ollut näin kivaa viikonloppua. Kaiken kiireen jälkeen ois tietenki voinu vähän levätä, mutta toisaalta ei näitä kokemuksia vaan halua missata. Koko viikonloppu tuli taas edustettua yksin ulkomaalaisena, mutta missään vaiheessa olo ei oo ollut ulkopuolinen. Päinvastoin. Ihmiset on niin käsittämättömän ystävällisiä. Toivottavasti saan tuotua pienen palan sitä mukanani. Nyt ois kuitenki eka mahollisuus nukkua kunnon yöunet sitten toissaviikon eli ei muuta ku hyvää yötä! Nauttikaa kesästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti