Hokkaido travellin' ja napa ruskaa!

Väsynyt, mutta onnellinen.

Viime vuoden loppu ja uuden vuoden alku meni siis aivan mahtavissa merkeissä. Hyvin syöden kavereiden kanssa. Aaton aattona kokkasin taas vaihteeksi vähän suomalaisempaa ruokaa Raw Lifessa (käyn mää oikeesti muuallaki, vaikkei varmaa käy näistä päivityksistä ilmi..) Pyttipannut, nakit, perunasalaatit sun muut cocktailtikut ois ruokkinu vähä isommankin porukan. Lisäksi syötiin japanilaisempaan tyyliin nabea, joka on maukkaassa liemessä keitettyä mitä vaan. Toimii hapankorppujen kans!

Aattona käytiin sit syömässä Genghis Khania. Mongolian barbaarilta nimen saanut ruoka on käytännössä all-you-can-eat lihaa ja kasviksia. Ite kuumalla valurautapannulla paistettuna. Kyllä siinä parissa tunnissa saa sen mahan ihan hyvin täyteen.

Pahimpia roiskeita suojaamaan annettiin ihan hyvän kokonen esiliina. Käryn tarttumisen estämiseksi oli myös mahdollista laittaa vaatteet muovipussiin, mutta mikä sen parempaa ku paistetun lihan esanssi. Tulee ihan koti ja kymppikioski mieleen!

Setit pannulle ja paistelemaan

Lihat ja kastikkeet oli sen verran laatua, talon omasta pippurisekotuksesta puhumattakaan, että täällä pitää käydä uudempaan kertaankin. Toisaalta kupu täyteen lihaa ei oo sieltä keveimmästä päästä, hyvä että käveleen pysty jälkeenpäin.

Kevyen iltapalan jälkeen suunnattiin vielä countdown -partyihin odottelemaan vuoden vaihtumista ja syömään (jep..) sobaa japanilaiseen tapaan.

Olueeni ilmaantui itse jeesus.

Uus vuosi starttaskin sitten heti aamulla aikasin. Otettiin Sugurun kanssa auto alle ja lähdettiin etsimään tuoretta lunta.

Uuden vuoden aurinko.

Suuntana itä ja pohjoinen.

Random..

Uuden vuoden ensimmäisen kolmen päivän aikana taloja ja liikkeitä koristaa uudenvuoden toivotukset. Yleensä jokin pieni koriste tai pelkkä lappu, jossa toivotetaan hyvää uutta vuotta. Itehän ripustettiin kaali kepin nokkaan uutta vuotta julistamaan.

Eka päivänä suunnattiin Asahikawan Kamui -vuorelle, jossa tavattiin pari japanilaista kaveria ja yks jenkkivahvistus. 

Melko laakeat oli maisemat

Lumivyöryvaara, sinne siis!

Päivän päätyttyä muut lähti kotia kohti, mutta me jatkettiin matkaa vielä pohjosemmas kohti meren rannalla sijaitsevaan Okoppen kylää. Matkaa venäjälle se reilu sata kilometriä. Siellä meidät otti vastaan Taiki perheineen enkä oo koskaan tuntenut oloani yhtä tervetulleeksi. Heillä oli iso talo, jonka alakerrassa oli isän valokuvaus -studio ja äidin juuri avaama kahvila. Pöytä oli käytännössä kokoajan täynnä ruokaa eikä nälkä kyllä päässyt yllättämään. Tarjolla oli paljon japanilaista perinneruokaa, enkä edes muista mitä kaikkea tuli syötyä. Ainakin nabea, sushia, miso -keittoa, hokkea ja muuta kalaa eri muodoissa, kanaa, kasviksia, sobaa, mustekalaa, mochia, kakkua ja paikallisia juustoja, jotka ei hävinnyt metriäkään eurooppalaisille kavereilleen. Oltiin siellä kaks yötä ja käytiin vallottaan enemmän ja vähemmän lähistöllä olevia vuoria. Illat menikin sitten siellä suljetun kahvilan puolella hengaillessa. Kateltiin isolta kankaalta lumilautaleffoja, syötiin, juotiin ja valvottiin yömyöhään.

Kahvila oli iltasin varsin tunnelmallinen.

Koko kahvila keittiöineen oli käytössämme.

Lumipyry aamulla on aina hyvä merkki. Säätiedotuksen perusteella katottiin mihin seuraavaksi suunnataan.

Meh..

Seuraavana päivänä käytiin Nayoron Piyashirissä, jossa reiteiltä poikkeamista ei katottukkaan kovin hyvällä. Onneksi tyhmä turisti saa aina anteeksi ;)

Pitkän rinnepäivän ja viiman jälkeen käytiin meren rannalla sijaitsevassa Onsenissa ja nyt se pääs eka kertaa kunnolla oikeuksiinsa. Jäisenä ja väsyneenä ku pulahtaa tulikuumaan lähteeseen ni eipä siitä paljon rentouttavampaa kokemusta voi hakea. Jos pitäs päättää päiväohjelma koko loppu elämälle ni se ehkä noudattais tämän viikonlopun kaavaa.

Ja taas syötiin..

Ja taas juhlittiin..

Unet jäi vähän vähemmälle, mutta ehtiihän sitä sitten... sitten joskus!

Mun peti oli tehty tommosen vaatimattoman rukousminitemppelin viereen. Vähemmästäki alkaa kummittelemaan.

Aamupalalla.

Ja taas mentiin..

Vikana päivänä käytiin Okoppen omalla pienemmällä nyppylällä testaileen eri lautoja ja harjotteleen hyppyjä.

Pienempi mäki sijaitsi keskellä maatiloja ja hissin vieressä oli lehmät rivissä kattelemassa menoa. Haju oli kans se suomesta tuttu.

Kiitos tästä.

Eli ihan mahtava reissu takana ja aina vaan jaksaa hämmentää tämä Japanilainen vieraanvaraisuus. Jatkuvasti joku pitää huolen, että on maha ja lasi täynnä ja että kaikki on muutenkin hyvin. Varsinkin äitimuori jaksoi olla kovin huolissaan mun koti-ikävästä ja sain juoda teetä nuuskamuikkus-kupista samalla ku katottiin telkkariohjelmaa suomesta :D Erehdyin sanomaan, että pidän pehmeässä lumessa laskemisesta ja Taiki antoi minulle todella laadukkaan puuterilumilautansa käyttöön loppuvuodeksi. Oikeesti.. En aina tiiä miten pitäs suhtautua, mutta kieltäytyminen ei täällä tuu kysymykseenkään, joten ei kait se auta ku ottaa ilo irti.

 

Yks parhaista reissuista takana so far ja lisää on tulossa. Kiitos tuhannesti ja varmasti käyn vielä moikkaamassa ihmisiä tuolla ennen ku kotiin lähtö koittaa.

.

.

.

Jotenki sitä pääsee ihan eri tavalla sisälle Japanilaiseen kulttuuriin ku hengailee pelkästään japanilaisten kanssa muutaman päivän. Kielimuuri ei oo enää este, vaan ehkä hidaste. Oikeestaan kukaan ei puhunut koko reissun aikana englantia, joten piti yrittää tulla japanilla toimeen. Yks kaveri tuli juuri Sendaista ja yhtenä iltana katottiin hänen kuvaamia videoita tsunamialueelta ja se oli ehkä hetki joka jäi eniten mieleen tältä reissulta. Kun näki minkälainen tilanne siellä oikeasti oli vielä pari päivää sitten ja oli samassa huoneessa ihmisten kanssa, joita tilanne oikeasti koskettaa. Tilanne on paljon pahempi mitä uutiset antaa ymmärtää, eikä jälleenrakennus oo oikeasti mikään parin päivän juttu. Maailma on jo ehkä unohtanu ja siirtynyt eteenpäin, mutta kaikki on vielä hyvin tuoreessa muistissa täällä. Ihmiset on saanut apua, mutta suuri avustuksista on mennyt paikallisen uhkapelikartellin pussiin ja niin edelleen.

Vaan jos sitä jotain ilosempaa loppukevennykseksi! Tuolla maaseudulla ajellessa kiinnitty huomi väkisinkin hotellehin. Hotelleihin, jotka sijaitsivat aina himan syrjässä ja oli valaistettu melko kummallisella tavalla. Kysyttyäni sain oppia, että iso osa Japanilaista kulttuuria on Rabuhoterut ei Love Hotellit. Meni hetki ennen ku tajusin niiden perimmäisen olemassaolon tarkoituksen. Japanissa nuoriso ei yleensä muuta poissa kotoaan vaan saattavat asustella vanhempian kanssa pitkästi yli kolmikymppisiksi. Seinät on tehty paperista, joten ihmiset tarvivat jonkin paikan jossa, noh.. rakastaa toisiaan. Tää on jotenki niin absurdi käsitys taas, että ympäri pitäjää on vartavasten rakennettu paikkoja, jonne ihmiset voi vetäytyä muutamaksi tunniksi tekemään tuhmuuksia. Neonvaloja ja virikemateriaalia. Respasta voi tilata kondomeja. Musta siinä on romantiikka aika kaukana :D Mutta ilmeisesti normaalia bisneshotellia halvempi eli siitä vaan matkavinkkiä japaninmatkaajille!