Eipä oikeestaa mittää uutta nousevan auringon alla. Viimesiä HUSTEP-kursseja viedään ja enää ois yks tai kaks tuntia ens viikolla noita tyhjänpäiväsyyksiä. Japanin kurssit jatkuu vielä pari kolme viikkoa eli niihin ehtii vielä paneutua tosissaan ennen kevätloman alkua.

Melkosta haipakkaa on pitänyt noitten loppupresentaatioiden ja raporttien kans. Erityisesti ryhmätyöt on aiheuttanu päänvaivaa ku kaikilla tuntuu olen eri käsitys siitä, mitä _ryhmä_työ tarkottaa. En tiiä onko ihmiset väliinpitämättömiä, tyhmiä vai muuten vaan liian nuoria yliopistoon, mutta turhan paljon jää hommaa aina yhden kahden ihmisen harteille. No onneksi alkaa oleen voiton puolella. Nyt vaa on semmonen olo, että on nolla energiaa jälellä ja vielä pitäs yhtä sun toista saada aikaan.

Oon laittanu paljo ruokaa viimeaikoina. Tai oikeestaa opettanu muille, miten sitä laitetaan. Suomalaista, japanilaista, kiinalaista ja muuta semmosta. Eile oli vuorossa venäläinen keittiö. Opetin mm. _venäläisille_ miten tehdään pelmeneitä ja kaalikeittoa oikeaoppisesti. Suurin ongelma tuppaa oleen tuo ainesten hankkiminen, mutta soveltamalla smetanalle ja hapankaalillekkin löytyy omat korvaajansa. Oman haasteen tuo myös eri uskonnot, sillä porukassa tuppaa oleen aina se yks kaks, jotka ei voi syödä possua. Tykkään kokata kavereille ja yhessä touhuilu onki ehkä paras tapa viettää sitä vähää vapaa-aikaa mitä tässä nyt on. Japanissa on ennenkuulumatonta, että miehet laittais ruokaa. Ikävä omaa kotia ja keittiötä.

Niinku oon jo pari kertaa maininnu ni tässä lukukauden loppupuolella on elämä polkenut vähän paikallaan. Koulua, läksyjä, raportteja ja sitten taas unta palloon. En oo ainoa jota on alkanut vähän ahistaa ja oikeestaa kenen kanssa tahansa on jutellu ni koti-ikävä on aika yleinen ilmiö. Toisaalta ei sitä sitten tarvi ku sen puoli tuntia skypessä tyttöystävän kanssa rupatella ni jo helpottaa. Kiitos <3

Onneksi on myös niitä kavereita, jotka saattaa soittaa keskellä kirkkainta koulupäivää että nyt ulos ja kävelylle, mennää tekeen jotain tyhmää akateemisen puurtamisen vastapainoksi. Sehän passaa! :) 

Sunnuntai. Saa nukkua myöhään hyvällä omallatunnolla. Kuuntelis musiikkia, keittäs kupin kahvia ja tekis vaikka vähä läksyjä. Viime viikolla alotettiin opetteleen vähemmän formaalia japania. Oonki miettiny aina aiemmin, että miks kaverit puhuu eri kieltä ku opettajat ja myyjät.. Niinku ei ois ollu muutenki jo tarpeeksi hankalaa; nyt pitää opetella eri puhetavat riippuen siitä kenelle puhuu ja tottakai kirjotusasu ja puhe on kans asiat erikseen. Eipähän käy tylsäksi ainakaan. Ootan innolla sitä päivää ku mulla on ees jonkinlainen käsitys käsitys mistä tässä kielessä on kysymys. Liian monta muuttujaa! ;-/

Mochi, mochi

Uus vuosi meni reissatessa ni vietettiin lauantaita kavereiden kanssa uuden vuoden perinteiden merkeissä. Tehtiin monenmoista ruokaa ja uudenvuodenlupauksia.

Uutena vuotena ja Japanissa yleensäkkin syödään paljon mochia. Eli riisiä, joka on hakattu uuteen sitkeään muotoon isolla puunuijalla. Sitä syödään sellasenaan, papuhillon kanssa tai keiton seassa.

Ensin riisi höyrytetään kypsäksi puisessa höyrykattilassa ja sitte sitä hakataan niin kauan, että tekstuuri on oikea. Simppeliä.

Heavy Poundin'

Varsin mukava tapa tehä ruokaa ja vietellä päivää.

Japanilaiset kiinnittää eiryishuomiota vuoden ensimmäisiin tapahtumiin. Olipa kyseessä sitten vuoden eka auringonnousu, uni tai nauru, kaikilla on oma erityinen merkityksensä. Yleensä on tapana myös taltioida ensimmäiset kirjotukset eli kakizomet. Toimii vähän niinku jonkinlaisena uudenvuodentoivomuksena tai toteamuksena. Oltiin vähän myöhässä, sillä yleensä paperit poltetaan tammikuun 14. ja jos palava paperi lentää korkealle tarkottaa se taas jotain hyvää. Mistä näistä tietää.

Mun ennustus mitä luultavimmin käy toteen.

random..

Korjasin bobot. Nyt tiiän et jos ei opiskelu maistu ni voin ruveta aina suutariksi.

Tänää käytii kattomassa kaverin kuoroesitystä, joka oli aika eeppisessä Kitara-hallissa. Tosi hienoa ja loppuun asti viimesteltyjä tulkintoja vaikka vähän vakavampi setti olikin mihin yleensä on tottunut. Yhden osion teemana oli kuitenki Ghiblin elokuvamusiikki ja sai kyllä ihon kananlihalle. Vähä erilaista ajanviettoa vaihteeksi.

Ainii, mua pyydettiin taas puhumaan erääseen tilaisuuteen. Tälläkertaa on vähän isompi ja tärkeämpi tilaisuus ja mulla pitäis pitää tunnin puhe aiheena Education in Finland. Sen jälkeen ois sitten toinen tunti paneelikeskustelua _japaniksi_. Meinasin aluksi kieltäytyä kohteliaasti, mutta sitten taas mietin, ettei näitä tilaisuuksia kaikille tarjoudu ja on taas yks mainio tilaisuus luoda kontakteja Japanin pukumiehiin. En välttämättä kolmannen vuoden opiskelijana oo paras henkilö kertomaan suomen koulutuspoliittisista tavotteista, mutta varmasti mulla on tuorein tieto koulumaailmasta, opettajakoulutuksesta ja siitä miten asiat oikeesti on. Ja tuskin oon ainoa ihminen, joka alkaa oleen kyllästynyt ainaseen pisahehkutukseen ja sinivalkoseen hypeen. Sillä ne kait mua just pyysikin, herättämään keskustelua. Katotaan mitä sitä keksii!

Tosi paljon tämmösiä uusia tilanteita. En oo koskaan joutunu pitään oikeita presentaatioita tai puheita suomeksi saati englanniksi. Oispa tienny lukiossa ni ois saattanu ottaa kieliopinnot tai opinnot yleensä vähän enemmän tosissaan. Sitäpaitsi muutenki joku virallisen presentaation pitäminen puku päällä. Tuli äkkiä hirveen aikuinen olo..

Vissii se on kasvun paikka,

-Peter Pan

Arki

Nelisen kuukautta takana. Eka kertaa semmonen olo, ettei jaksa olla tuhannen mielissään kaikesta. En tiiä johtuuko se kaikesta tästä työmäärästä, flunssasta vai talvilomalta paluusta, mutta jotenki vetämätön olo. Ei tämä mitää masennusta sentää, mutta vähä apaattinen suorittaja -fiilis.

Näin eka lukukauden loppupuolella alkaa kaikki tentit presentaatiot ja deadlinet lähestyä. Lisäksi oon tällä viikolla joutunu tekee viimeviikonki hommat eli käytännössä tää viikko on menny pelkästään kouluhommiin ja nukkumiseen. Ei oo aikaa tai energiaa siivota, tehä ruokaa tai hengailla ihmisten kanssa. Hedelmät on ihan älyttömän kalliita, mutta jotain vitamiinipitosta pitäs koittaa syyä.

Alkaa oleen se vaihe ku on asunut täällä jo sen aikaa, että tunnistaa kaikki talot koulumatkalla ja vastaan alkaa käveeleen samoja ihmisiä ku eilenkin. Normaali arki on tullut tutuksi. Kyllähän täällä tutkimista riittäis, mutta kun kiire on se pahin liima, joka pitää kiinni arjen rutiineissa. En haluais sanoa, etten malta oottaa kevätlomaa, koska se tarkottaa, että elämä on tylsää tai jotain on muutenvaan pielessä. Ja on tässä kaikkia kivaa tulossa, mutta ootan että kaikki tää kouluvyörytys vähä hellittäis..

Onneksi on rakkaustyttöystävä, joka lähetti rakkauslähetyksen täynnä rakkausteepusseja täynnä rakkausviestejä. Ja ystäviä, jotka tuo huolissaan karkkia kun en kuulemma hymyillyt koulussa niinku yleensä. Oikeestaan ku miettii ni eihä tässä oo mitää syytä masistella. Let's boogie.

English Camp in Hokkaido

Niinku mainitsin ni olin neljä päivää ALT:nä (Assistant Language Teacher) Etelä-Hokkaidon pienessä Mori -kylässä. Siellä järjestettiin English Camp Hokkaido -leiri, jonka tarkotuksena oli edistää eri-ikästen lasten kielitaitoa. Junalla kolmisen tuntia ja autolla keskelle metsää (sinänsä hauskaa, että Mori tarkottaa japaniksi metsää), jonne oli rakennettu kohtuu hieno leirikeskus. Puhelin ei kuitenkaan toiminut koko aikana, mikä kertonee jotain paikan syrjäisyydestä. Perille päästyäni tajustin, ettei oma homma jäänyt ihan assistantin tasolle ku käytännössä henkilökunta ja leirin järjestäjät ei puhunu sanaakaan englantia. Onneksi meitä oli kuitenki useampi avustaja ympäri maailmaa ja saatiin hommat hoidettua melko mallikkaasti.

Mun oma rooli oli oikeestaan englannin puhuminen. Olla esimerkkinä, avustaa lapsia ja opettaa englantia. Koulutustaustani selvittyä alkoi kuitenkin pikkuhiljaa satelemaan enemmän ja vähemmän suurempia tehtäviä. Päädyin vetämään jäänrikkomisleikit, aamureippailut, muita leikkejä ja laulamaan leirin tunnuslaulun pianon säestyksellä noin 20 kertaa. Päiväohjelma oli minuuttiaikataulu, jota noudatettiin japanilaiseen tapaan. Päivät oli aamun puoli seitsemästä iltakymmeneen, joka vietettiin oikeastaan jatkuvasti lasten kanssa aina ruokailuista illan kylpemisiin. Sen jälkeen vielä staff-meetingit päälle ni kyllä tuli ikävä rinteeseen. Rankkaa, mutta niin palkitsevaa.

Lapset nyt vaan on ihan mahtavia. Ei noiden kanssa voi masentua vaikka miten väsyttää. Porukka oli jaettu kuuteen noin 6-8 hengen ryhmiin ja ehdin viettää about päivän neljän eri ryhmän kanssa. Oppilaat oli about 10-15 vuotiaita ja kielitaito ei ollut kovinkaan korkealla tasolla. Nuorimmat oli varsin ujoja, mutta vanhemmat tulivat jo melko rohkeasti juttelemaan. Erityisen kiinnostuneita ne olivat mun sivilisäädystä ja kaikkien noiden rakkauskirjeiden perusteella sun kanttis Kiira olla vähän mustasukkanen. :I

Leirin teema oli "Communication is FUN!" ja sitä henkilökunta hoki olivatpa sitten vihaisia tai tyytyväisiä. Kaikenkaikkiaan tunnelma oli kuitenkin rento kouluun verrattuna, eikä ainakaan itellä tarvinut turhia stressailla. Lapsilta kuitenkin vaadittiin aika paljon, mutta se nyt vaan kuuluu tähän kulttuuriin eikä se näyttänyt ketään haittaavan.

Puheita ja oppituokioita.

Joka aamu alko aamureippailulla. Tässä taidettiin olla jäämiestä.

Meidän ryhmä tekemässä posteria presentaatiota varten.

Paljon pelejä ja leikkeä. -Buckethead.

Perinteinen uudenvuoden leikki. Eihä se iha nappii menny..

Yks päivä vietettiin Morista tunnin ajomatkan päässä olevassa Hakodatessa walk-rallyn merkeissä. Moni on tuota paikkaa kehunut ja oon pitempään ollut menossa. Paljon ei tosin ehtinyt pysähdellä vaan aika nopeaan tahtiin kiidettiin paikasta toiseen ja lapset esittelivät kaupunkia ja sen nähtävyyksiä. Ja nättihän se oli.

Luulin löytäneeni salmiakkipehmiksen, mutta se osottautukin "mustekalan muste" -jäätelöksi, mikä pettymys.. :(

Eka temppelivierailu Japanissa! Varsin vakuuttava temppeli oli tehty kokonaan kivestä ja betonista. Paupekille hommia.

Parasta oli kuitenki ehkä trooppisen puutarhan edustalla kylpevät apinat.

Päämääränää oli kuitenkin Mt. Hakodate.

Jonne ei onneksi tarvinu kävellä.

Sää meinas taas kerran yllättää ja ylös päästyämme näkymä oli tämä.

Hetken ajaksi pilvet kuitenki väisty ja päästiin näkemään kaunis kaupunkinäkymä. Yöllä varsinkin näkemisen arvonen.

Viimesenä iltana järjestettiin jäähyväisjuhlat. Ruuan ja leikkimisen jälkeen hiljennyttiin kynttiläseremoniaan.

En tiedä mistä se johtuu, mutta täällä ihmiset kiintyvät toisiinsa todella nopeasti. Ehkä vanhempien ollessa yöt ja päivät töissä lapset eivät vietä niin paljoa aikaa perheen kanssa ja kun joku heistä välittää, kiintyvät he hyvinkin helposti. Viimeisen illan kommenttituokiosta ei tullut ryhmässäni mitään kun kaikki vaan itkivät. Viimeinenen päivä meni myös aika haikeissa merkeissä. En millään tohtinut sanoa, etten oo täällä enää ens vuonna..

Ehdin tutustua lasten lisäksi myös muihin avustajiin. Oli jotenkin jännää ku jaoin huoneen neljän muun ALT:n kanssa ja kaikki olivat eri mantereelta. Amerikasta, Kiinasta, Afrikasta, Uudesta-Seelannista ja minä Euroopasta. Kaikki eri taustoista ja lähtökohdista. Koko maailma saman pöydän ääressä puhumassa mistä lie männynkävyistä. Pytyttiin juttelemaan mitä vaan niitänäitä ja tuntu niinku ois jutellut kenen tahansa kavereiden kanssa. Sitä ei tarvi ku sen yhden yhdistävän tekijän ni voi ystävystyä kenen kanssa tahansa. Eikä sen asian tarvitse olla kahvikuppia kummempi, joka tekee iästä, uskonnosta ja muista vakaamuksista merkityksettömiä. Vaikee ymmärtää miksi ihmiset on sitten valmiita vihaamaan toisiaan vain sen yhden erilaisen piirteen takia.

Kaikesta loppuhaikudesta huolimatta jäi koko leiristä todella hyvä mieli. Paljon oli tekemistä, mutta kaikki oli lasten takia ja he olivat aidosti kiitollisia meidän avusta. Niin ja saihan tässä täyden ylläpidon, Hakodaten matkan ja vieläpä rahallisen korvauksenkin kaupan päälle. Ei silti mikään voita tuota vietettyä aikaa lasten kanssa. Tästä pitäs nyt jotenki jaksaa suunnata taas tuonne yliopiston masentavaan maailmaan, missä kaikki on tiedettä ja elämänilo kadotettu..

Niseko

HEI ÄITI TÄÄLLÄ OLLAAN.

Ei oo siis viikkoon joutanut päivittämään blogia ni heti on poistettu elävien kirjoista. No, mutta elossa ollaan eikä taas tiiä mistä alottas. Talviloma jäi vähän lyhyeksi, joten otin tuossa viikon ommaa lommaa ja jatkoin reissuhommia. Opiskelun kannaltakaan viikko ei hukkaan mennyt sillä toimin neljä päivää englannin opettajana lasten leirillä ja sain kerättyä paljon materiaalia tutkimusta (...), harjottelua sun muuta varten. Päivittelen siitä kuitenki enemmän kohtapuolin. Viikko lähti kuitenki käyntiin kolmen päivän reissulla Hokkaidon suosituimpaan laskettelukeskukseen Nisekoon, josta vuokrattiin porukalla mökki/talo pidennetyksi viikonlopuksi. Nisekosta löytyy monta eri pienempää nyppylää, jossa laskea ja sitte yks isompi keskus. Oikeastaan koko kolme päivää sato taukoamatta lunta, mikä oli pelkästään hyvä asia, mutta onneksi aina välillä pilvet väisty ja raotti vähän hienoja maisemiakin.

Vamos!

Välillä kirkastu.

Ja välillä ei. Rinteen poikki virtas vettä kuumasta lähteestä, jossa käytiin myöhemmin kylpemässä.

Parhaimpien paikkojen päälle piti tarpoa jalan, mutta koskematon lumi ja jyrkät rinteet palkitti vaivan.

Eka päivän päätteeksi löydettiin majapaikkakin.

Jan-ken-pon eli KPS:n hävittyämme mulle ja Sugurulle napsahti ruuanlaittonakki, mutta pääsipähän opettelemaan kunnolla miten tehdään Nabea. Lopputulos oli enemmänkin semmonen misokeiton ja kalakeiton välinen nabe-fuusio, mutta hyvää oli!

Otin tatskan.

Kivvaaki oli.

Fridge-barin jääkaappiovi oli just japanilaisille sopiva.

..Ice-bar jäi välistä ku oli muutenki kylymä.

Yön aikana oli taas tullu lunta enemmän ku tarpeeksi.

Löydettii kaveri. Melkee sieppasin valjakoksi.

Now we're talkin' !!

Päivän päätteeksi sitä oli taas melko puhki.

Muttei nii puhki, etteikö ois jaksanu vielä yörinteeseen.

Opin tekee myös Japanilaista Currya ja voi että! Toivon vaan, että löydän kaikki ainekset myös Suomesta.

En ees muista missä viimesenä päivänä käytiin, mutta laskijamäärä oli vähentyny kolmestatoista kolmeen. Itelläki alko jo vähä jalat painaan.

Löydätkö kuvasta seitsemän peuraa? Siellä ne kuitenki on. Hyppivät auton alle ku porot konsanaan.

Yksi kaveri jatkoi lentämällä kotiinsa Nagoyaan, joten päädyimme vielä Chitosen lentokentälle jäähyväisiä juhlimaan.

Sushia ja heräteostoksia.

Ihan älyttömän kiva reissu taas alusta loppuun. Yheltä kaverilta lähti käsi sijoiltaan, mutta ilman sen kummempia vahinkoja säilyttiin. Näitä lisää! Ja nyt ku on oppinut tuntemaan vähän porukkaa niin vähän joka viikonlopulle ois kyllä jotain tiedossa. Mutta ehkä sitä pitää taas vähän aikaa keskittyä kouluhommiin ku on nuo loppukokeet ja muut deadlinet tulossa tässä kuukauden sisään. Sitte oiski pitempi loma.