Mummot on mummoja missäpäi maailmaa niitä tapaakin. Käytiin eilen siis Sugurun kanssa päiväreissu laskemassa Shokanbetsussa, mikä oli oikee mainio vuori. Paljon mettää, eikä mitään naruja rajottamassa kulkua. Ei lähetty ajaan takas Sapporoon iltaa vasten vaan mentiin yöksi Kahorun mummolle, joka asu matkan varrella Hamamasun kylässä. Kaho ei ite päässyt paikalle vasta ku yöllä, mutta hänen mummu toivotti meidät kyllä avosylin vastaan. Kohta kaheksankymppinen muori asusteli pikkukylässä lumen saartamana, eikä talossa ollut edes vesiklosettia! Ihan sama meininki ku mummoilla suomessaki; eli ruokaa tuputetaan jatkuvasti vaikka raja on tullu vastaa jo tunteja sitten. Välissä nukuttiin ja aamulla sama meno jatkuu. Tuli taas syötyä kaikkea mahdollista minkä olemassaolosta ei oo ollut ennen tietoakaan, pääosin kalaa. Mummolla oli hauska tapa ilahduttaa myös paikalla olleita henkiä sytyttämällä esimerkiksi tupakka edesmenneen vaarin muistoalttarille tai tarjota kuppi kahvia myös iskelmä-artistille.
Aamulla jatkettiin matkaa hyvin ravittuna ja laukut täynnä ruokaa kotiinkin vietäväksi. Siinä vaiheessa kaikki alko mennä pieleen ja viidenkymmenen kilometrin matkaan tuhrautu semmoset puoli päivää. Menomatkalla naureskelin ja ihmettelin, että tarvitaanko itärannikolla kulkevan tien viereen noin paljon aitoja pitämään tuulta ja lumipyryä loitolla, mutta enään niiden tarkotus ei mietitytä. Kyllä tarvitaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti