Olipa tapahtumarikas päivä vaikkei mitään sen erityisempää tullutkaan tehtyä. Tuli siis pyörittyä vähä vaikka ja missä. Aamun ensimmäisen kanjitunnin jälkeen suunnattiin amerikanserkkujen kans keskustaan, syötiin tacoja, donitseja ja litroittain kahvia, tehtiin läksyjä ja shoppailtiin mitä oudoimmissa liikkeissä, pelattiin pelihallissa rumputuspeliä, ajettiin rallia ja ammuttiin rapuja.
Iltapäivästä oli vuoden viimenen kokoontuminen hustep -porukan kesken. Summattiin eka lukukauden saldo ja ihmeteltiin mitä sitä kevätlomalle on suunniteltuna. Saatiin myös ens lukukauden kurssilistat ja vaikuttaa ehkä lupaavammalta ku edellinen kattaus.
Oon tässä muutaman kuukauden kuluessa kulkenut niinikään muutaman paikan
ohi monta kertaa ajatellen, että tuolla haluan käydä. Tänään oli aika
mennä sanoista tekoihin. Sain suostuteltua kaveritkin mukaan tälle spontaanille kiertueelle.
Ekana listalla oli kampuksen nurkilla sijaitseva Teahouse. Isossa hirsistä rakennetussa hirsitalossa oli mahottoman hyvää teetä ja rento tunnelma. Ei mittää teeseremoniaa kuitenkaa vaa iha vapaasti siemaillen ja jutustellen. Teehetken jälkee alko nälättään ja piti käydä teetalon vieressä olevassa ravintolassa, jossa on pitänyt jo pitkään käydä. Listalla oli ainakin currya ja kanaa. Hyvvää ja semihalapaa. Jos onnistuu syömään kolme kiloa riisiä ja pari litraa currya puolessa tunnissa ois ollu rahapalkintoa rikkaampi, mutta jäipä toistaseksi kokeilematta.
Komia pöytä. |
Pitkään oli arveluttanut myös koulumatkan varrella oleva mystinen kyltti "Cafe tone" vinyylin kuvalla ja nuotilla varustettuna, mutta viimein tänään uskaltauduttiin selvittämään minkälaisesta räkälästä on kysymys. Kahvila löytyi piilosta tien vieressä olevien talojen takaa ja sisäänkäynki oli hieman arveluttava. Mikään kylmä rötiskö ei kuitenkaan ollut kyseessä vaan heti sisään astuttuamme meidät toivotti tervetulleeksi lämpimästi hymyilevä nainen, joka kyseli tykkäämmekö jazzista sillä juuri oli alkamassa livesoitanta. Ehkä ilosin sattuma sitten eilisen lumimyräkän, kyllä tykätään.
Paikka oli kakskerroksinen ja tupa oli melkosta täynnä. Bändi koostu ehkä maailman söpöimmistä papoista, jotka muuten osas soittaa. Laulamassa kävi parikin eri tyyppiä, joista erityisesti nuorempi naikkonen sai ihon kananlihalle. Hyvvää musakkia meinaan.
On tässä ollutkin viimeaikoina uus olohuone etsinnän alla ku muuan baarinomistaja päätti sulkea Raw Lifen (ja puhelimensa..) pysyvästi, ostaa pakettiauton ja lähtee tequilabussilla kiertämään ympäri Japania. Toisilla on pokkaa. :D Mutta jokatapauksessa tänään tuli käytyä monessa uudessa paikassa, joissa tulee varmasti käytyä uudestaankin. Alkaa pikkuhiljaa taas pahin kiire hellittään, mitä nyt ens viikon loppukokeet vielä jaksais rutistaa. Mutta taas alkaa saada vähän rennompaa vaihdetta päälle elämässä. Yahhow.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti