Noboribetsu - autumn trip

Joo elikkä eilen osallistuin HUISAn (hokkaido university international students association) järjestämälle päivän kestävälle syysretkelle Hokkaidon saaren eteläosaan, joka piti sisällään useita pysähdyksiä hienoissa paikoissa kuten helvetin laaksossa, omenan poimintaa omenakylässä ja sun muuta sellasta. Meitä oli iso porukka ja suurin osa oli aivan uusia naamoja, mikä oli aivan hyvää vaihtelua. Ei sillä, että muistais kaikkia niitä "vanhojakaan" vielä. Iteasiassa joka päivä ku kampuksella kävelee tulee vastaan sen pari ihmistä huutaen "Hi Aki!" ja ite on sillai "Oh, hi there!! ... you..hm and how are you!!" Mutta siis ihan parhaita ihmisiä ja kivaa on tutustua kaikkiin. Ottaa vaan aikansa erottaa kaikki ne vaikeat nimet toisistaan. 

Anyways, annan taas kuvien puhua puolestaan ku en kuitenkaa osaa kuvailla sanoin noita paikkoja. Iteasiassa kuvatkaan ei riitä, sillä tälläkertaa mukana oli myös haju. Äiti maa voi nimittäin päästellä ilmoille melko voimakkaan hajusia rikkipäästöjä. Eka pysäkki oli siis Noboribetsussa sijaitseva Jukogudani, joka tunnetaan paremmin nimellä Hell Valley.

Laaksossa oli paljon upeita luontopolkuja, joita somistivat sen varrella olevat pienet patsaat.

Seuraava pysähdys tehtiin sitten Sobetsu fruit villageen, jossa meitä ootti loputon määrä omenapuita ja all-you-can-eat-applehodai! Parhaita omppuja mitä oon koskaa syöny. Sekosin laskuissa, mutta en tiennyt, että omenoilla voi saada niin pahan olon aikaan.

Kaiken syömisen jälkeen sai mukaan ottaa vielä pari omenaa evääksi.

Paluumatkalla pysähdyttiin vielä Toya -järvellä, joka on hauskan mallinen kartalla ja maisemat oli taas kerran aika hienoja. Järvi on lähes ympyrän muotoinen ja sen keskellä on saman mallinen iso saari. Tuota paikkaa ois tehny mieli tutkia tarkemminki vaikkapa veneellä, mutta aika ei antanu myöten.

Kotimatkalla törmäsin vieä kampuksen puistossa vellovaan kynttilämereen. Syksy on ehottomasti paras aika vuodesta.

Kaikenkaikkiaan iha älyttömän mukava retki ja nyt alkaa tajuaan, että mitä enemmän täällä reissaa ja oppii paikkoja tuntemaan, sitä enemmän on nähtävää. Pelkästään täällä Hokkaidon saarella on niin paljon paikkoja, joissa haluaisin käydä. Puhumattakaan niistä joissa oon jo käynyt, sillä eri vuodenajat antavat ihan eri ulottuvuudet mille tahansa paikalle. Puhumattakaan sitten niistä muista saarista. Hokkaido on vaan pieni osa Japania, joka on vaan pieni osa maailmaa. Ja mulla on vaan niin vähän aikaa (rahaa). Täytyy vaan ottaa kaikki irti mitä voi =)

29.10.2011

Rakastan uusia paikkoja. 

Ja sitä ku voi vaa hypätä pyörän selkää ja löytää uusia maisemia ihan mihin tahansa suuntaan lähtee. Puistoja, puita ja kummallisia taloja. Meen usein puistoihin vaan istuskelemaan ja kattelemaan ohi kulkevia ihmisiä, joita en oo ennen nähnyt enkä tuu koskaan näkemään. Jokaisella on oma elämä, jota ne elää tälläkin hetkellä parhaakseen katsomallaan tavalla. Mietin omaa elämää ja kuinka hyvin asiat oikeesti on. Kaikkia niitä kokemuksia, joita on kokenut. Oon onnellinen.

Hienointa on ku miettii tulevaa ja tajuaa, että ihan mitä tahansa voi tapahtua. Ei oo kahlinnut itseään mihinkään tai käsikirjoittanut loppuelämäänsä valmiiksi. On vaan rajallinen määrä tyhjiä sivuja ja pelkkä ajatus niiden täyttämisestä saa sykkeen nousemaan ja hymyn kasvoille. Rakastan elämää.

-Aki

Rice, rice, baby!

Sitä täällä syödään, niinku olettaa saattaa. Ainakin ennen riisiä pidettiin Japanissa vaurauden symbolina ja jumalten lahjana. Sitä on kuitenkin saatavana kaikkialla, eikä se maksa juuri mitään, joten ite pidän sitä lähinnä lahjana opiskelijalle. Yleensä kaikkien ruokien yhteydessä tulee kupillinen valkoista riisiä eli Gohania. Jos se yhdistetään jonkun länsimaalaisen ruuan kans (esim. curry) kutsutaan sitä ihan vaan nimellä raisu. Oon kuitenkin pistänyt silmälle, että ihmiset täällä kunnioittavat riisiä ja syövät yleensä riisikupin tyhjäksi viimeistä jyvää myöten.

Kuun loppu alkaa läheneen ja yleensä suomessa sitä löytää itsensä siinävaiheessa makaroni hyllyltä. Täällä se on riisi. Japanissa joka taloudesta löytyy riisikeitin ja se on aikalailla yhtä yleinen ku meillä kahvinkeitin (joita ei sitten täältä löydy btw..). Sain entisen husteppiopiskelijan jättämän riisikeittimen ja päätin kokeilla mite se toimii. Riisi ja vesi keittimeen ja sitte vaa starttia - not. Käytetty keitin oli kyllä käyttövalmis, muttei sisältäny minkäänlaisia ohjeita. Noissa vehkeissä on ominaisuuksia aika moneen eri tarkotukseen ja niillä voi tehdä myös puuroa, keittoja ja jopa leipää. Kaikki toiminnot oli Kanji-merkkien takana ja semmosen tunnin räpellyksen jälkeen sain sen kuitenkin ääntelemään siihen malliin, että jotain syötävääkin saattais olla luvassa.

20-30 miuuttia myöhemmin keitin piippasi, että nyt ois valmista. En tiiä onko se noissa keittimissä vai riisilajikkeessa, mutta riisi on täällä ihan älyttömän hyvää. Sitä voi syödä ihan minkä kanssa vaan (niinku syödäänkin), eikä se tarvi mitään erityistä kastiketta. Ennen ei ois tullu mieleenkään syödä riisiä paljaaltaan, nyt se on osa päivittäistä ruokavaliota.

ps. tekasin mää tuossa yks päivä ihan rehellistä pyttipannuakin ku eihä tuo riisi nälkää pidä poissa.

Onsen and the beat that my heart skipped.

Eka kuukausi ja taas yks viikonloppu takana. Tuli koettua taas niin monta ihmeellistä ja japanilaista asiaa, etten tiiä mistä alottasin.

No, alotan perjantaista. Täällä on siis paljon uusia tuttavuuksia ja näköjään se on mennyt siihen, että kaikkien syntymäpäiviä juhlitaan vuorollaan. Tähän mennessä se on tarkottanu sitä, että joka viikko on ollut vähintää parit isommat tai pienimuotosemmat kemut. Viime viikonloppuna oli neljät, mutta onneks suurinta osaa juhlittiin samana iltana samassa paikassa eli täällä meidän asuntolassa. Paikalla oli aikalailla koko hustep ja iso liuta muita tuttavuuksia japanista ja ympäri maailmaa. Oliha se kivvaa taas nii.

Lauantaina Brooklyn, joka kävi täällä myös viime kesänä, pyys mut illalliselle hänen entisen host-perheen/siskon ja kavereiden kanssa. He olivat menossa ilmeisesti aika suosittuun ravintolaan, johon piti olla pöytävaraukset etukäteen, joten eihän tuosta voinut kieltäytyä. Paikka oliki semmonen, etten ois sitä ite varmaan koskaan löytänyt. Tupa täynnä ja älyttömän kiva tunnelma. Puolisen tuntia kaatosateessa poljettuamme löydettiin paikalle ja läpimärkänä kylmissään kuuma sake lämmitti mukavasti. Tytöt innostu tilaammaan kaikkea sitä madventures-kamaa mitä japanista löytyy eli pääasiassa kalan sisälmyksiä, maitia, mustekalaa ties missä wasabikastikkeissa marinoituina. Söin urheasti kaikkea ja maussa ei yleensäkkään ole mitään vikaa, mutta se tekstuuri.. Loppuillasta päätin jättää suosiolla kysymättä mitä juuri pistin suuhuni.

Ehdottomastit tähän astisen reissun parasta antia oli kuitenkin sunnuntai. Meidän suomenkielen opettaja Aki-sensei järjesti meille suomalaisille vaihtareille ikimuistosen päivän. Hän haki meidät aamulla metroasemalta ja menimme katsomaan hänen harrastamaa perinteistä Kobudota, joka viittaa hyvin perinteisiin Japanilaisiin asetaitoihin. He käyttävät kaikenlaisia aseita maru-bosta(keppi), bokkeniin(puumiekka) ja paljaisiin käsiin (mm. jujutsu) ja harjoittelevat liikesarjoja ja kamppailua laidasta laitaan.

Opettaja oli niin stereotyyppinen Japanilainen Sensei, joka oli valoa nopeampi ja pisti kaikkia nekkuun kirjaimellisesti 100-0. Hän ei tehnyt yhtään turhaa liikettä ja sai isoimmankin miehen polvilleen sekunnin murto-osissa. Respect.

Väistöharjotus.

Kobudo -reenien jälkeen Aki vei meidät Shikotsu -järvellä sijaitsevaan perinteiseen onseniin(kuuma lähde). Sapporossa on paljon onseneita, mutta tämä kyseinen oli vähän vaikeammin saavutettavissa ja sinne pääsee vain autolla ja ajomatkaa oli noin 40km. Paikka oli sanalla sanoen kaunis. Etenkin näin syksyllä. Tie kulki kaiken kirjavien vuorten lomassa, jotka tupruttivat maanalaista lämpöä savuna ilmaan. Ja ne tiet, mutkaiset tiet, joiden ylle kaartuneet puut muodostiva aivan uskomattoman tunnelin kaikista syksyn väreistä. Ite onseni olikin sitten jotain vielä ihmeellisempää. Anteeksi tämä ylistävä kirjoitusasu, mutta en vaan usko että voin kuvailla koko kokemusta tarpeeksi hyvin.

Maisemia järven rannalta:

Vuori ja kalastaja.

Pienempi järvi lähistöllä.

Lake Shikotsu oli ~300metriä syvä.

Marukoma onsen oli siis yks Hokkaidon tunnetuimmista kylpylöistä, jossa kuulemma ite Kaarle Kustaakin oli kylpeny. Hinta ei kuitenkaa ollu liian kallis vaan jotain alle 10€ kieppeillä. Ensin siis mennään sisälle ja miehille ja naisille on pukuhuoneineen ja altaineen omat puolet. Kylvyssä ollaan nimitäin ilikosillaa. Peseytyminen ennen altaisiin menoa on todella tärkeää ja sitä korostettiin moneen kertaan. Varmaan ulkomaalaiset on vielä saastasempia ku japanilaiset. Peseytyminen tapahtuu matalalta jakkaralta oman suihkun ja suuren saippuashampoo-kokoelman kans. Tatuointeja ei yleensä katota hyvällä ja monesti niiden kanssa ei voi mennä kylpyyn ollenkaan. Hiusten tulee myös olla kiinni.

Heti aulassa ilmotettiin tämän hetkinen vedenpinnan korkeus.

Maisemaa kylpylärakennuksesta.

Tässä onsenissa oli sisä- ja ulkoaltaita, joihin virtasi jatkuvasti sakeahko tulikuuma luonnon mineraalivesi ja heti altaan jälkeen avautu näkymä yhteen japanin suurimmista järvistä ja sen takana olevaan vuorijonoon. Eeppistä etten sanos. Parasta oli kuitenki vähä syrjempänä sijainnut ihan luonnon kallioiden ja puiden keskellä oleva, aikalailla muokkaamaton, luonnon oma kuuma lähde. Vesi oli kirjasta ja sen pinta vaihtelee järven vedenpinnan mukaan. Joskus se saattaa olla vain 70-80cm, mutta eilen se lähenteli parhaimmillaan puoltatoista metriä. En luonnollisestikkaan voinut ottaa kameraa mukaan, mutta tuo kokemus jäi todella mieleen. Valtavan järven rannalla, kallioiden keskellä kuulaana syyspäivänä höyryävässä lähteessä ja päälle kaartuvien puiden syksynlehtisateessa. My heart skipped a beat. Jälkeenpäin olo oli fyysisesti aikalailla sama ku saunasta tullessa, mutta jotain mystiikkaa noissa paikoissa on. Maan sisältä pulppuavan mineraalipitoisen veden kerrotaan olevan myös hyvin terveellistä.

Kuvia kylpylästä (ei ollut kameraa, mutta löysin netistä. Syksyn väriloisto tosin puuttuu):

Kylpemisen jälkeen taisimme kaikki nukahtaa raukeina autoon. Aki-sensei kutsui meidät vielä kotiinsa syömään ja jutustelemaan. Tarjolla oli taas semmoset määrät ruokaa, ettei sitä voinut mitenkään kaikkea syödä. Söimme mm. nabea, joka on käytännössä kuumalla kaasuhellalla oleva iso pata, jossa on kiehuva liemi ja ja sekaan voi heittää mitä vaan tuoreita raaka-aineita kypsymään. Tarjolla oli lihaa, kanaa, tofua, nuudeleita, sieniä, monenlaisia kasviksia jne. Vieraiden lautaset ja lasit pidettiin täynnä niin kauan kun tavaraa riitti, eikä se koskaan loppunut. Saimme osan mukana kotipakettiin :) Kokonaisuudessaan hienoin päivä täällä ja yks hienoimmista ikinä. Tämä paikka ja nämä ihmiset..

Posket punasina kylpemisen jälkee :D

Today is gonna be the best day of your life.

Se ois Aki täällä. Nimittäin syksy 秋 (aki). Täällä ois iha älyttömästi tekemistä kokoaja. Ei juurikaan tarvi kämpillä olla - vaikka välistä haluaisikin. Tänää alko ensimmäiset seminaarit mun itsenäisten opintojen osalta ja maisterivaiheen ryhmässä oli pelkästään japanilaisia ja kiinalaisia. Aihe oli todella mielenkiintonen, mutta iso osa meni ohi koska presentaatiot oli pääosin japaniksi. Päätin kuitenki olla lannistumatta ja pommitin ihmisiä jatkuvasti tyhmillä kysymyksillä. Sain sitten lopulta irti aika paljonkin.

Sain myös juuri kuulla, että mut oli valittu mukaan semmoselle viikonloppuretkelle Shakotan -kylään Hokkaidon länsirannikolle marraskuussa. Se on kuuluisa kauniista merinäkymästään ja ruokakulttuuristaan, joka koostuu pääosin merenelävistä. Hotellit, ruuat ja kuumat lähteet sun muut on maksettu valmiiksi. Pääsen vierailmaan ala-kouluissa ja vissiin lukiossa kans ja lapset kuulemma jo valmistelee mun vierailua! :) Esittelen vähän omaa kulttuuria ja jotain. Oon aika tohkeissaan ku tuonne kuitenki oli vissiin halukkaita lähtijöitä ja mukaan pääs vaan kolme ei-japania äidinkielenään puhuvaa. Ootan!

Ens viikonlopullekkin on taas niin paljon ohjelmaa, etten tiedä miten päin olisi. Synttärikemuista illallisiin, perinteiseen miekkailuun ja kuumiin lähteisiin. On aika etuoikeutettu olo olla täällä. Toisaalta haluaa vaan nauttia kaikesta, mutta toisaalta haluais vaan jakaa tämän kaiken läheisten ja tärkeitten ihmisten kanssa.

"now I like to say something else, before I lose my train of thought.

I don't care what anybody tells you. ANYBODY...if they tell you that you can't do something, because you're hurt, or that you can't be good enough to do something...your mother and dad will never tell you that, but if someone else does you remember something...

ANYTHING, I don't care what it is...if you really believe that you can do it and you believe in it enough...you can do it.

when you get fed up with life, do yourself a favor...take a piece of paper and put down on one side all the good things you think about life and all the good things you have. start with your parents, your brothers, your sisters, your friends. all the things you have...bicycles, go karts, everything. then you turn it over and write down all the bad things you got. like Johnny down the street you don't like or whatever. and you're gonna find the good outnumber the bad by so much that you don't even have to pay attention to the bad because you got so much good goin for you.

you know what? I get up every morning...I got signs posted up all over my walls. one says, "today is gonna be the best day of your life. smile." because sometimes you have to help yourself. put up signs that say, "today is gonna be a good day in my life. smile at everybody. I'm gonna have fun. I'm gonna do this better or that better." let me tell you somethin, you're only gonna be here ONE TIME. so get the most out of it." -Evel Knievel

Welcome! ..again

No olipa kerrassaa mukava päivä! Vaikka kiirettä pitää ni suurin osa luennoista on oikeesti mukavia ja niille menee mielellää. Eilen jatku Re-thinking second language joka on mielenkiintonen ja sisältönsäkin puolesta lähellä mun omia opintoja. Lisäksi alko Introduction to applied ethics, joka osoittautu kans mielenkiintoseksi ja ryhmän pienen koon vuoksi siellä pääsee puhumaankin enemmän ku ois tarvis. Opettajat on kaikkia muuta ku japanilaisia stereotypioita ja osaavat käyttää huumoria ja nauraa myös itselleen.

Eilen illalla oli myös jälleen kerran yhet jos toisetkit welcoming partyt, mutta ne joihin ite menin oli kyllä parhaat tähän mennessä sillä ne oli järjestetty pelkästään mulle! Suoritan siis kieliopintojen ja hustep-kurssien lisäksi itsenäisiä opintoja Faculty of Educationin sisällä ja mun omaopettaja, pari muuta professoria ja muutama oppilas oli järjestäny mulle tervetuliaisjuhlat. Pakko sanoa, että olin aika otettu :)

Tilaisuus oli oikeen rento ja vapaamuotonen eikä mun tarvinut pitää ku yks esittely-kiitospuhe ja seki vaa osittain japaniksi. Huone oli koristeltu ja olin jo saanu lempinimen "pretty samurai"  . . .  Paikalle tuli lopulta about 15 ihmistä ja kaikki toivat mukanaan jotain valmistamaansa syötävää. Lisäksi Kawata-sensei oli valmistellut shusi -tarvikkeet ja tarjolla oli täytteitä aina nattosta (käyneitä papuja) kasviksiin ja useisiin eri kalalajeihin asti. Sushin tekeminen toimi aikalailla samalla periaatteella ku tortillojen tekeminen. Merilevämaton sisään laitettiin riisi ja täytteet maun mukaan, ripaus raastettua wasabia, rullalle ja soijakastikkeen kautta nassuun. Oli kyllä parasta sushia tähä mennessä.

Syötii, juotii ja jutusteltii nii myöhään ku juttua riitti. Laulettiin japanilaisia lauluja (ite lähinnä kuuntelin), annoin minioppitunnin skandinaviasta, järjestettiin megalomaaninen pokapoka-turnaus (ehkä maailman historian hauskin peli) ja syötii ja juteltii lissää.

vasemmalla pretty samurai .____.

Shushivermeet

Oikea wasabi oli kyllä aika tiukkaa tavaraa ja päihitti kaikenmaailman tahnat.

Poka-Poka :D

Turnaus käynnissä.

Suurin osa porukasta. Arigatogozaimasu! =)

Aluksi oli vähä pelottavaa mennä ainoana kasvatustieteen opiskelijana vieraaseen tiedekuntaan opiskelemaan, mutta sain kyllä niin lämpimän vastaanoton, ettei jännitä enää. Ootan eka seminaaria innolla. Kiitos!