Elämä on juhla

Viimeset pari päivää on mennyt aika kiireisissä ja varsin Suomalaisissa merkeissä. Iltasin täällä Sapporossa on suomenkielen tunteja useammassakin ryhmässä. Vierailimme suomalaisten opiskelijoiden kesken tiistain ja keskiviikon ryhmissä. Järkytys oli suuri ku opettajana oli japanilainen mies, Aki myös nimeltään, joka puhui melkeen parempaa suomea kun me. Kunnon murteella ja kirvaten! Olimmekin paikalla lähinnä konsultteina ja ihmetyksen aiheena, vastailemassa kaikenlaisiin kysymyksiin. Oppilaita oli kaiken ikäisiä, mutta yllätyin koska suurin osa oli keski-ikäisiä tai vanhempia, paria poikkeusta lukuunottamatta naisia. Osa porukasta ymmärsi suomea jo todella hyvin.

Luennon jälkeen heillä onkin sitten usein tapana mennä lähistöllä olevaan pystybaariin. Onneksi Japanilainen pystäri on ehkä enemmän ruokaan keskittyvä kokonaisuus ja nimensä mukaan siellä seistään korkean pöydän ääressä. Japanilaiseen tapaan oppilaat ja erityisesti opettaja piti huolen siitä, että pöytä on kokoajan täynnä ruokaa ja lasit täynnä juomaa. Kun yksi lautanen tyhjeni, tuli tilalle seuraava. Koin niin monta uutta makuelämystä ja pidin oikeastaan kaikesta. Japanilainen ruoka on omaa luokkaansa. Olimme vieraita, joten meidän ei tietenkään annettu maksaa mitään tästä lystistä. Jopa meidän metroliput maksettiin puolestamme, itseasiassa tuplana. Jotenkin tällasiin asioihin on nöyränä Suomalaisena vaikea suhtautua. Ihmiset ovat liian ystävällisiä.

Pystybaareissa korkeintaan suolapähkinöihin tottuneena oli tää jotain muuta.

Myöhemmin suunnattiin vielä erääseen jazz-luolaan, johon opettajamme on ilmeisesti mieltynyt. Tiedän parikin kaveria pudasjärvi-myllyoja-akselita, jotka saattaisivat olla tuosta paikasta jokseenkin pähkinöinä.

Erityisesti tykästyin paikan omistajaan, jonka ilme oli tasan sama koko illan ajan, eikä hänen habituksensa muutenkaan ollut ihan perus-japanilainen asiakaspalvelija.

Keskiviikon suomenkielen ryhmä oli hieman isompi ja se oli toisella puolen kaupunkia. Niinikään meitä pyydettiin jäämään tunnin jälkeen jutustelemaan kun osa porukasta kävi hakemassa vähä naposteltavaa ja juomista. Kunniavieraana on vaikea kieltäytyä. En tiedä millon paikalliset sitten näkevät perhettään kun tuntuu, että kaikki aika menee työ- ja harrastusporukoiden kanssa. Jokatapauksessa huomasin, että noilla suomenkielen tunneilla oppii japania todella hyvin. Lisäksi on aina mukava olla tekemisissä paikallisten kanssa.

Tapasin eilen myös omaopettajani eli professorin joka auttaa minua itsenäisten opintojeni kanssa. Onnekseni hän puhui englantia jonkinverran ja hänellä oli mukana avustajia, jotka puhuivat vielä paremmin. Itseasiassa sain avukseni kokonaisen tutkijaryhmän. He veivät minut tiloihinsa faculty of educationiin ja esittelivät minulle paikkoja. Sovimme, että osallistun maisterivaiheen seminaariin, sillä siellä minun on mahdollista ilmaista itseäni englanniksi siten, että joku myös ymmärtää. Professori aikoi myös järjestää minulle vierailumahdollisuuksia päiväkodeissa ja ala-asteilla. Opettajat siellä eivät puhu englantia, mutta saan mukaani tulkin. Tapaamme myös joka toinen viikko Lunch & Talk -sessioiden merkeissä, jolloin on tarkoitus istua alas kasvatusporukan kanssa, syödä rauhassa ja jutella mistä nyt halutaankaan. Lisäksi he halusivat järjestää minulle tervetulais-juhlat :D Eli kovia juhlimaan ovat nämä ihmiset täällä pallon toisella puolen.