torstai 20. lokakuuta 2011

Today is gonna be the best day of your life.


Se ois Aki täällä. Nimittäin syksy (aki). Täällä ois iha älyttömästi tekemistä kokoaja. Ei juurikaan tarvi kämpillä olla - vaikka välistä haluaisikin. Tänää alko ensimmäiset seminaarit mun itsenäisten opintojen osalta ja maisterivaiheen ryhmässä oli pelkästään japanilaisia ja kiinalaisia. Aihe oli todella mielenkiintonen, mutta iso osa meni ohi koska presentaatiot oli pääosin japaniksi. Päätin kuitenki olla lannistumatta ja pommitin ihmisiä jatkuvasti tyhmillä kysymyksillä. Sain sitten lopulta irti aika paljonkin.

Sain myös juuri kuulla, että mut oli valittu mukaan semmoselle viikonloppuretkelle Shakotan -kylään Hokkaidon länsirannikolle marraskuussa. Se on kuuluisa kauniista merinäkymästään ja ruokakulttuuristaan, joka koostuu pääosin merenelävistä. Hotellit, ruuat ja kuumat lähteet sun muut on maksettu valmiiksi. Pääsen vierailmaan ala-kouluissa ja vissiin lukiossa kans ja lapset kuulemma jo valmistelee mun vierailua! :) Esittelen vähän omaa kulttuuria ja jotain. Oon aika tohkeissaan ku tuonne kuitenki oli vissiin halukkaita lähtijöitä ja mukaan pääs vaan kolme ei-japania äidinkielenään puhuvaa. Ootan!






Ens viikonlopullekkin on taas niin paljon ohjelmaa, etten tiedä miten päin olisi. Synttärikemuista illallisiin, perinteiseen miekkailuun ja kuumiin lähteisiin. On aika etuoikeutettu olo olla täällä. Toisaalta haluaa vaan nauttia kaikesta, mutta toisaalta haluais vaan jakaa tämän kaiken läheisten ja tärkeitten ihmisten kanssa.


"now I like to say something else, before I lose my train of thought.

I don't care what anybody tells you. ANYBODY...if they tell you that you can't do something, because you're hurt, or that you can't be good enough to do something...your mother and dad will never tell you that, but if someone else does you remember something...


ANYTHING, I don't care what it is...if you really believe that you can do it and you believe in it enough...you can do it.


when you get fed up with life, do yourself a favor...take a piece of paper and put down on one side all the good things you think about life and all the good things you have. start with your parents, your brothers, your sisters, your friends. all the things you have...bicycles, go karts, everything. then you turn it over and write down all the bad things you got. like Johnny down the street you don't like or whatever. and you're gonna find the good outnumber the bad by so much that you don't even have to pay attention to the bad because you got so much good goin for you.


you know what? I get up every morning...I got signs posted up all over my walls. one says, "today is gonna be the best day of your life. smile." because sometimes you have to help yourself. put up signs that say, "today is gonna be a good day in my life. smile at everybody. I'm gonna have fun. I'm gonna do this better or that better." let me tell you somethin, you're only gonna be here ONE TIME. so get the most out of it."
-Evel Knievel

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti