Perustin tän blogin lähinnä mun matkakuulumisia varten mutta myös ihan omaksi päiväkirjaksi. Nyt on sen päiväkirja-osion ja avautumisen vuoro. Suurimmilta tunnekuohuilta on tähän mennessä voinu välttyä, mutta välillä tekis mieli vaan ottaa se seuraava lento kotiin ja olla rakkaitten kanssa.

Niin.. mulla on rakkaita. Oon maailman onnellisin siitä, että mulla on koti, johon palata. Suunnilleen kaikilla on perhe, tottakai, mutta perhe ja koti ei aina kulje käsi kädessä. Koti on semmonen paikka johon voi aina mennä, tulla ja palata. Tiiän että vaikka tulisin täältä kuolemansairaana kotiin – mun isä, äiti, veli ja siskot halais mua ja toivottas mut tervetulleiksi. Edes hetkeksi. Se on paras tieto maailmassa ja kantaa niin pitkälle.

Kuka haluaa kotiin, johon toivotetaan vaan hyvien uuutisten tuojat ja tuliaisten kantajat? Ilman sitä tietoa, että joku rakastaa, en ois koskaan lähtenyt omaa huonettani pitemmälle. En ois koskaan koittanu siipiäni ja lähtenyt mihinkään. En ois täällä nyt. Trapetsilla kävely on ihan kivaa sillon ku tietää, että alla on se turvaverkko. Nii, että kiitos.

Oon täällä kaukana, mutta silti oon saanut aika läheltä seurata miten kaikki ihmiset ei välitä. Jos maailmassa kiinnostaa vaan se oma perse ni saa siinä sitten miettiä miksi ei aina onnistu tai miksi sitä on onneton. Nyt ihmiset oikeesti järellä. Asiat tärkeysjärjestykseen ja rakkaat lähelle.

A man said to the Buddha, "I want Happiness.
"Buddha said, first remove "I", that's ego, 
then remove "want", that's desire. 
 See now you are left with only Happiness.