Spring Break, Part 4: On the road again!

Dodih. Taas on kotiuduttu. Parisen viikkoa sitten Kiira lähti takas suomeen mikä nosti aika hyvin koti-ikävän ja kaikki maailman tunteet pintaan. Ja sen verran sanon, että ku ihmiset yleensäkkin ja tässäkin tapauksessa arpoo, että mitenhän sen parisuhteen käy vuoden eron aikana ni ainakin mulla ja meillä on ollut täysin päinvastaset kokemukset. No siis tottakai on aivan älytön ikävä suurimman osan aikaa, mutta toisaalta tää suhde on vahvistunut tänä aikana niin paljon. Tulee puhuttua ihan eri tavalla ja laitettua asioita tärkeysjärjestykseen. Tajuaa mikä on tärkeetä. Niin, en jätä sua yksin enää ikinä.

Mutta nyt kun täällä on ni pitäähän ajasta ottaa kaikki irti, eikä se palvelis ketään jos vaan kotona murehtis et voi voi ku on ikävä. Eli sen vähän romanttisemman kansai-kiertueen jälkeen oli tarkotus suunnata poikien kans samoille alueille, mutta vähän eri lähtökohdista. Nyt ties mitä oottaa plus mukana oli paikallinen luotto-opas eli Suguru. Oli myös tarkotuksena pitää matkabudjetti vähän alhasempana, mikä onnistu varsin hyvin. Yöt oltiin kavereilla, ruoka tehtii osaksi ite ja nii edelleen.

Ilman suurempia suunnitelmia lähdettiin liikkeelle, mut tarkotuksena oli ensin mennä Yoichin kylään tuohon Otarun naapuriin lasten kanssa leikkimään. Siellä asu Sugurun kaveripariskunta, jotka järjestivät sellasta english campin tapasta iltapäiväkerhoa, johon toivottiin ulkomaan eläjiä mukaan. Kerho meni rattosasti vaikkakin melko vilkkaita lapsia sattu oleen talo täynnä. Tinnitus oli sama ku parin tunnin pachinkon pelaamisen jälkeen (mistä kohta lisää.) Yoichi on tosi pieni kylä, eikä siellä talvella ollu oikeen muuta nähtävää ku Nikkan viskitehdas, joka olikin sitten melko hieno paikka ja viskin valmistukseen pääs tutustuun vähän lähemmin. Myöhemmin mentiin sitten vielä sinne pariskunnan kotiin, jossa syötiin nabea ja leikittiin lasten kanssa. He olivat asuneet monta vuotta New Yorkissa, mutta nyt palanneet takas juurilleen Hokkaidoon. Syötiin yhdessä ja juteltiin. Pakko mainita, että ensimmäiset ihmiset, jotka kerranki ties samoja japanilaisia bändejä, joita ite on tullut kuunneltua! Ennen lasten nukkumanmenoaikaa luin vielä muutaman iltasadun perheen nuorimmalle tytölle. Japaniksi tietty. Kolmevuotiaan hyllystä löytyy kirjoja, joita minäkin osaan lukea! :D Iltasadun lukeminen maailman söpöimmälle lapselle japaniksi oli ehkä kokemuksena yks ainutlaatusimmista.

lapset..

Illalla otettiin sitten lautta Otarusta Maizuruun. Semmoset 20 tuntia rahtilaivassa kuppinuudeleita syöden ja papupeliä pelaten. Oli tarkotus säästää, mutta periaatteessa ajoissa varatut lentoliput tulee halvemmaksi. Löyty sieltä saunat ja kylvyt, että ihan mukava vaihtelua oli lentämiselle ja junailuille. Jos aikaa on ni suosittelen lämpimästi.

Oikeastaan tasan vuorokauden päästä saavuttiin sitten Maizurun kautta Osakaan. Oltiin jälleen yötä siellä asuvan pariskunnan luona, joilla oli kans tosi lämmin koti. Eniten lämmitti tietenki japanilainen kotatsu, jonka kyllä rakennan ku tuun takas suomeen. Ehkä paras idea kiinnittää pöytään viltti ja lämmityslaite. Osaka oli tälläkertaa vähän positiivisempi kokemus. Paikallisten oppaiden kautta sai paikasta paljon enemmän irti ku edellisellä kerralla ilmaan minkänlaista käsitystä paikasta. Pikasen kielikurssin jälkeen alko Kansain murrekkin kuulostamaan oikeen lepposelta.

Oon oikeestaan koko täällä olo ajan halunnut kokeilla pachinkoa. Ihan vaan siks ku niitä paikkoja on jokapaikassa ja ne näyttää niin käsittämättömiltä laitoksilta, että ei vaan voi jättää kokematta tommosta alakulttuurin multihuipentumaa. Eli joskus sodan jälkeen japanilaisilla oli käsissään miljoonia ylimääräsiä metallilaakereita, joista sitten kehitettiin tämmönen peli. Nykyään se on vaan lähtenyt totaalisesti lapasesta ja nuo peliautomaatit on mitä monimutkasempia härveleitä, jotka pitää myös ihan melkosta metakkaa. Tommoseen halliin ku astuu sisään ni se äänimäärä on jotain ihan käsittämätöntä. Ite laitteet on vieläkin käsittämättömämpiä. En voi enkä oikee ossaa selittää, mutta käytännössä yhellä vivulla koitetaan saada kuulia oikeisiin reikiin. Joka pelillä on oma teema ja voittotodennäköisyys ja pelin edetessä on niin paljon liikkuvia osia, animaatioita ja pitkiäkin tarinoita, että ihan viihdepelistä menee. Aika tuurilla niitä sai mäiskiä ainakin näin perehtymättömänä. Ja tuuri kävi ku ehkä kympin sijotuksella sain melkeen kymmenkertaistettua kuulamäärän. Joka oli sitte kaks helvetin isoa laatikkoa täynnä kuulia..

Japanissa uhkapeli kiellettyä, mutta sitähän tuo on. Rahalla pelaaminen kierretään vaan metallikuulilla ja muilla kommervenkeillä. Kuulat kaadettiin semmoseen koneeseen, joka laskee ne ja tulostaa kuitin. Kuitti viedään tiskille, jossa ne vaihdetaan "kultaan". Käytännössä muoviputkiin, joiden sisällä on jotain korun/koristeen tapaisia. Ylijäämäsummat vaihdetaan muihin hyödykkeisiin niinku tupakkaan tai suklaaseen. Pelihalli ite ei siis saa jakaa rahaa, vaan nuo muoviputket pitää viedä ulos talosta. Takaovesta pääsee pimeälle kujalle, jossa seinässä olevasta reiästä käsi muuttaa putket rahaksi. Tää pikku "kioski" sitten myy putket takas pelihallille. Yleensä nää paikat pyörii Yakuzan tai muun järjestäytyneen rikollisuuden ympärillä, mutta ihmiset ignoraa sen faktan ihan täysin. Perus Japani; Kaikki tietää, mutta kukaan ei tee mitään. Noita pachinkoluolia on ihan julmetun paljon ja yleensä ne on niitä näyttävimpiä ja isoimpia rakennuksia. Pienimmästä kyläpahasestakin löytyy aina jos ei postia ni ainaki se oma pelihalli. Liikevaihto on neljä kertaa enemmän ku koko maailman casino-tuotto, että siitä vähän osviittaa. Japanissa tästä on alkanus muodostuun melkonen ongelma erityisesti Sendain alueela, jossa kodinsa menettäneet ihmiset pelaavat viimeiset (ja avustuksena saaneet) rahansa pachinkoon.

tämmösiä pieniä halleja, kuulapelejä vierivieressä ja monessa kerroksessa.

heppaa kananmunalla

iha hyvä sipsinkorvike tommonen kuivattu rapu

Osakasta jatkoimme sitten Nagoyaan, Sugurun kotikaupunkiin, ja pienoisena yllärinä tuon puhelittoman ja kodittoman tequilabussin pitäjän koti oli melkonen palasti. Korkealla kivimuurilla erotettu iso alue, jossa he sukulaisten kanssa asuivat. Huoneet oli sitä luokkaa, että olohuoneessa ollut flyygeli näytti pieneltä. Tosi hienot puistot, lammet, kiviportaat sun muut. Ikinä ei oo ollut olo niin tervetullut ja pari päivää koko perhe keskitty pelkästään meidän kestitsemiseen. Tuli nähtyä monet nähtävyydet ja välistä syötyä melko hienosti. Ei pysty taas sanoin kiittämään. Niin se vaan on jo monen kerran jälkeen todettava, että ku japanilainen kutsuu kotiinsa, ei vieraanvaraisuudella ole rajoja. Onneksi Suguru on tulossa Suomee syksyllä ni voi ees yrittää olla yhtä vieraanvarainen. Kiitos.

hitsumabushia eli paistettua ankeriasta

aquarium

Nagoyasta jatkettiin Shinkansenilla eli luotijunalla Tokioon, jolla matka taittu normaalin kuuden tunnin sijaan puolessatoista tunnissa. Eli melko haipakkaa se meni. Tarkotuksena oli mennä katsomaan kirsikankukkia, mutta tultiin perille pahimmoilleen liian aikasin. Ihan muutama kirsikankukka oli nupullaan, mutta mitään väriloistoa ei ollut vielä nähtävissä. Pitänee oottaa, että sakura saapuu tänne pohjoiseen tuossa toukokuun hujakoilla. Japanissa tuo on melkonen eventti, jota seurataan herkeämättä eri medioissa. Innokkaimmat olivat jo varaamassa parhaita paikkoja kukkien katselemiselle. Joku aina vuorollaan pitää paikkoja yöt päivät ja kukkien puhjetessa saavutaan sitten isolla porukalla niitä piknikin merkeissä ihmettelemään.

shinkansen

muutama kukka oli auennut

vaa ei vielä parhailta paikoilta

levykauppaa seitsemässä kerroksessa ja kolmessa eri rakennuksessa, onneks ei ollu rahhaa.

shibuya illalla

asakusan temppelit

Tälläkertaa tuli koettua vähän sitä urbaanimpaa japania. Ravintoloita, joihin turistit ei juurikaan eksy. Vaikkapa viiden seisomapaikan katubaari. Reissun menu koostui lähinnä paikallisista herkuista ja sitten niistä kummallisuuksista. Tuli syötyä ainakin rapuja, simpukoita ja lonkeroita kaikessa muodossa, kalan sisälmyksiä, raakaa hevosenlihaa, sian mahalaukkua, mädännytettyjä vihanneksia ja alkoholissa marinoitua tofua. Voin sanoa, ettei tarvi jättää suomessa sitä sitkeintä ulkofilekimpaletta syömättä. Kokemusta rikkaampi.

Piti kokeilla myös pari yötä kapselihotellissa ihan vaan koska semmonen on olemassa. Oikeestaan tosi näppärä systeemi. Jokaisella on oma lokero arvoesineille ja sitten se kapseli jossa nukutaan. Siellä ei juuri tilaa muunlaisellekkaan harrastamiselle ole. Pieni tv, valo, hyllyntapainen ja alas vedettävä rullaverho. Alakerrasta löytyy yleensä suihkut, kylpy ja parhaissa tapauksissa myös sauna. Halvin kapseli Tokion vilskeessä oli sen 3300yeniä eli reilu kolmekymppiä. 

Vasta liian myöhään tajuttiin tuo internetkahviloiden hienous. Neljällä ja puolella eurolla saa tunniksi oman huoneen, pehmeän lattian tai nojatuolin, tietokoneen, loputtomasti lukemista ja kahvi+muut juoma-automaatit käyttöönsä. Kuutisen tuntia yöpakettina ei tulis maksaan ku sen 13€ eli varmaan halvin ja ihan mukava tapa viettää yö. Tietääpähän tulevaisuudessa jos täytyy budjettireissuja tehdä.

Varsin onnistunut kevätloma siis takana. Nyt on aika vähän rauhottua ennen koulun alkua, vaikka erinäiset presentaatiot taitaa painaa päälle jo ennen sitä. Over and out.