Juhannus Suomalais-Japanilaisittain

Ne ois juhannukset juhlittu. Ja varsin suomalaiseen tapaan vieläpä! Lähettiin eilen aamulla aikasin Ohtakiin (samainen paikka, jossa ski marathon järkättiin talvella) viettelemään suomalaisjapanilaista juhannusta. Oli varsin ohjelmarikas viikonloppu, mutta ilman kuvia jää kyllä fiilikset välittämättä.

No mutta ennen ite mökille menoa käytiin muutaman ihmisen kans kumivenekanooteilla soutelemassa maisemistaan kuuluisalla shikotsu-järvellä. Kraaterin synnyttämä järvi on syvimmillää 360m ja vesi oli niin kirkasta, että pohja näky melko moneen metriin asti. Isossa järvessä, rantaviivassa ja siihen laskevissa joissa ois kyllä riittänyt tutkimista pitemmäksikin aikaan. Tänään oli toisaalta kädet niin kipeinä melomisesta, että kyllä se muutama tunti sittenki riitti.

Melontahommien ja Ohtakin sienikeiton jälkeen suunnattiin hirsimökille, jossa olikin jo täys tohina käynnissä. Maantieteellisestä sijainnista huolimatta juhannustunnelma oli taattu ja luvassa oli mm livemusiikkia, rosvopaistia, savustettua villipeuraa, muurikkalättyjä, mölkkyä, usiampi nuotio ja tärkeimpänä suomalainen sauna! Eihän nämä japanilaiset silti oikeen olleet sisäistäneet sitä juhannustaikaa, mutta suomalaisten kesken tuli istuttua iltaa melko myöhään. 

Seuraavan päivän ohjelman pääpaino olikin sitten hokkaidon maisemissa. Pyörittiin toya -järven ympärillä ja käytiin ihmettelemässä kauempaa ja vähän lähempääkin yhtä hokkaidon aktiivisimmista tulivuorista. Puoli vuosisataa sitten oli erään peltoläntin tilalle noussut vuori poikineen, eikä edellisestä purkauksestakaan oo ku kymmenkunta vuotta. Kyllä se vieläkin melko paljon savua tuprutti. Luonto on kyllä aivan huikee, eikä ihmisillä oo paljon vara muuta ku kunnioittaa. Maisemamatkailun jälkeen käytiin vielä yhen autoseurueen kanssa onsenissa ja siinäpä se päivä alko oleen paketissa. Nyt oon niin käsittämättömän väsynyt ja koko kehoon sattuu kaikki se melominen, mochin takominen, tanssiminen ja muu kohellus. Vaa mieli on rentoutunut ja se on pääasia! Eikä kukkaa ees hukkunut.

Mulla ei tosiaan sitä kameraa enää ole, mutta koitan jos saisin joltain muutaman kuvan lainattua tänne myöhemmin.

Rölölöö..

Ei oo todellista. Oon tässä kevätloman jälkeen ollu enemmän ja vähemmän flunssassa ja kärsiny erinäisistä pääkivuista, osa saattaa olla stressipohjasia ja osa jotain muuta. Nyt on kuitenki ollu viikonpäivät semmonen kuumeflunssahorkka päällä ettei oikee pysty mitään tekeen. 

En ees muista millon oisin viimeksi ollu suomessa sairas eli jostain vastustuskyvyn tippumisen on johduttava. Ruoka tuntus olevan äkkiseltään terveellisempää, mutta sitten taas ku miettii pitemmälle ni ei. Erinäiset ruoka-annokset harvemmin sisältää ihan tuoretta salaattia tai kasviksia. Aina on jonkin asteen pikkelöinti-uppopaisto-prosessin läpi ajettu. Lisäksi marjoja ei oo voinu syödä käytännössä koko tänä aikana, ku niitä ei täällä oo. Hedelmiä on, mutta yhen omenan hinnalla sais suomessa sen kilon. Eli neki on jääny huomattavasti vähemmälle. Tai sitten täällä on vaa erilainen viruskanta, eikä mun suojausjärjestelmä puhu vielä japania. Kävin muka jotain flunssalääkettäkin ostaan, mutta eihän ne oo ulkomaalaisille tehty ollenkaan. Kyllä niillä nälkä lähtee jos tarpeeksi syö, mutta sepä siitä. Jokatapauksessa vituttaa tämmönen ku ei voi täysillä nauttia mitä hienoimmasta kesästä. 

Mutta parhautta sen sijaan on se, että Kiira tulee vielä kesän lopussa käymään täällä! Eka käynnin jälkeen onkin ollu niin paljon kysyntää, että eihä se muu auta. Mennää yhessä Fuji Rockiin ja sanotaan heipat mun toiselle kotimaalle. Niin se vaan on, että kaikesta saa enemmä irti ku on se joku, jonka kanssa voi kokemukset jakaa. Plus finnairilla on iha älyhyviä tarjouksia, että tänne vaan sieltä muutkin!

ps. kamera on  vissiin lopullisesti sökö eli pitää nyt katella, onko vara ostaa uutta vai mennäänkö näin verbaalisesti loppuaika.

Ystävät

Aloin miettimään. Siitähän ei tunnetusti seuraa mitään hyvää, mutta aloin silti. Joku kysy, että miten oon saanu täällä niin paljon kavereita. En osannut vastata, mutta aloin sitten miettiin, että miten niistä kavereista on tulut niin läheisiä, vaikka kielimuuri näkyy varmasti kuuhun asti. Ja tajusin, että just siksi.

Suomessa on kavereita, tottakai, mutta suurin osa niistä on vaan kavereita. Ihmisellä on syntymästään asti perhe ja parhaat ystävät tukena. Sen turvaverkon olemassaolo ja tiedostaminen tekee elämästä helppoa. Ei tarvi pelätä ku aina tietää, ettei oo yksin. Kotimaassaan sitä myös tietää kaiken kaikesta. Kulttuurin, käytännöt, menomestat ja erityisesti kielen, jonka avulla selviää tilanteesta ku tilanteesta. Ei tarvi murehtia, ettäs tiiätte.

Täällä ei tiedä mistää mitään, eikä osaa ilman avustusta oikeen mennäkkään mihinkään. Ei osaa kieltä, eikä tiedä miten toimia. Hetken sitä on ihan yksin ilman yhtään turvanarua. Luulen että ihmisillä on taipumus kerätä niitä naruja ja punoa niistä se oma turvaverkko jos sitä ei ole. Löytää kavereita, tehä niistä ystäviä ja yhtäkkiä sitä seisoo keskellä omaa vaihtoehto-perhettä. Tai enemmänki omituisten otusten kerhoa. Taas uskaltaa tehä mitä vaan ja tietää mihin mennä. Ja nyt ku miettii ni siihenhän se koko elämä perustuu.

Mutta nyt mulla on ongelma. Mulla on kaks maailman hienointa verkkoa. En halua luopua kummastakaan, mutta niiden yhdistäminen on mahdotonta, koska maailma on liian iso. Tuntuu niinku koko keho sekä mieli ois jakautunut kahtia. Tiiän, että elämä menee omalla painollaan, mutta näin kotiinpaluun lähestyessä näitä oloja on mahoton pitää sisällä. En oo varmasti yksin näiden fiilisten kanssa, mutta tiiän ihmisiä, joilla ei oo paljonkaan tunnesiteitä tänne. Meitä on moneen lähtöön. Eikä tässä mullakaa mitään ongelmaa ole. Se, että on ystäviä on pelkästään hyvä asia. Oli ne sitten millä puolella palloa tahansa.

Hokudaisai

Joopasejoo.

Tulee sitten melko tylsiä päivityksiä tästä eteenpäin ku vitamiinivesipullo aiheutti tulvan laukussa, jossa mm. kamera myös oli. Eipä se, että uus kamera meni, mutta ois ollu kiva saada tallennettua jotain muistoja kesältäki..

Jokatapauksessa tapahtumarikas viikonloppu takana näin sanallisestikkin. Torstaista sunnuntaihin on ollut kampuksella jokavuotinen hokudaisai-festivaali. Pitkää pääkatua koristaa kojuja vierivieressä ja ruokaa on myynnissä varmaan maailman jokaisesta kolkasta. Paitsi suomesta, höhö. Mutta mieluummi nautin festivaalista ku oon neljä päivää kiinni jossain teltassa. Ja mitä tuota meininkiä on kattonun ni melkeen kellonympäri ne häärää. Anyways, lisäksi rakennusten sisällä on kaikennäkösiä konsertteja ja muuta hauskaa. Varsin megalomaaninen festivaali kyseessä ja siellä on oikeesti kaikki. Oppilaat, opettajat ja muutkin tallaajat. Ja ohjelmaa on enemmän ku kukaan ehtii katsoa.

Tuolla odori-puistossa on kans ollu neljä päivää tanssiesityksiä ja torstaina oli samanmoista settiä kampuksella. Yleisö pääs kanssa osallistumaan ja oli oikeen hyvät meiningit. Eilen olin koko illan Ainu -tapahtumassa, jossa oli monta esiintyjää ja artistia. Oli aivan huippu tunnelma ja tuolla saamelaistyyppisellä alkuperäiskansalla on kyllä kaikista ongelmistaan huolimatta aivan mahtava yhteisö. Ulkomaaneläjäkin toivotettiin hyvin tervetulleeksi. 

Neljä päivää on siis mennyt tanssiessa, laulaessa, syömingeissä ja juomingeissa. Kavereiden kanssa hengaillessa ja longboardilla huristellessa. Kaikista sääennusteista huolimatta ei sadekkaan päässyt varjostamaan viikonloppua. Huomenna koittaa taas perus arki kaikkine kiireineen.

Tässä kuitenki pari videoo, jotka ehin näpätä ennen kosteusvaurioita. Opiskelijoiden yosakoi -esitys. Jälkimmäisessä puoliskossa enemmän paljasta pintaa!

Tapasin ihan huipun elääkkeelle jääneen opettajan! Kaikki kasvatukselliset näkemykset kohtas kyllä yks yhteen, vaikka välissä oliki sukupolvi tai kaks.

Erehyin myös tyhjentään lompakon käyntikorteista.. Ihan vaa vinkkinä, jos meinaatte viettää japanissa pitemmän aikaa ni kannattee teettää iso nippu näitä mukaan. Itehän en tajunnu ku aattelin, ettei niitä jollekki opiskelijalle kukaan anna. Eipä nii.

100.

Aika rientää ja se ois sadas postaus eli sen kunniaksi vähän kesäfiilistelyjä tännekki!

Viikonlopun barbeque-hengailut:

hengailua luentojen välissä

jamit

Ostin lonkkarin! Hyvin kulkee.

Metsä soi

Olipa taasen viikko. Ja viikonloppu! 

Ensinnäki takana on koulu osalta väli/loppukokeet, parin raportin palautus, itsenäisten opintojen suunnittelupalaverit, kouluvierailut ja kolme presentaatiota. En jaksa analysoida niitä sen kummemmin, sillä ketään tuskin (mua vähiten) kiinnostaa. Mutta pahin ryysis siis takana. Ja jos joku lukee tätä tulevasta välivuodesta haaveillen ni tiedoksi; täällä joutuu oikeasti opiskelemaan. Yhen presentaatioista pidin koulun ulkopuolella Finland Days -tapahtuman tiimoilta ja meni aivan hyvin. Saatiin ihan mielenkiintonen keskustelu aikaseksi ja tapahtuman jälkeen sain parin opettajan yhteystiedot ja kutsun erinäisiin illanistujaisiin. Sitä ollaan niinsanotusti piireissä nyt!

Kyllä yks kukkia istuttava gaijin aina uutiskynnyksen ylittää!

Opiskelun ohella viikko oli varsin livemusiikki-painotteinen ja piti sisällään kaikkea enemmän ja enemmän siistiä. Keskiviikkona kävin kattoon paikallisia bändejä täällä Sapporossa. Viikonloppu menikin sitten kaikkea muuta ku nukkuessa. Perjantaina päätin lähteä kaverin mukaan jo tutuksi tulleeseen Tomakomaihin ku sinne tuli eräs kolmen miehen livespektaakkeli Tokiosta. Bändi veti semmoset kolmen ja puolen tunnin jamit, eikä käynyt missään vaiheessa tylsäksi. Hepposten yöunien jälkeen tultiin juhlimaan Raw Lifen uuden omistajan synttäreitä ja tein siellä ruokaa. Kummasti se lohikeitto menee ku kuumille kiville ja jossain vaiheessa ihmiset juoksi kauppaan hakemaan lisää lohta. Hyvin toimii näköjään tommosella nabe-periaatteellakin, että jälkeenpäin lisätään raaka-aineita ohennettuun liemeen!

Iltaa vasten suunnattiin metsään. Saatiin vihiä vähän salaperäisemmästä tapahtumasta, että erään Sapporossa olevan taidepuiston metsikössä ois jotain livesoitantaa. Ja niinhän siellä oli. Vuorelle nousevan, pitkän mutkittelevan tien päässä keskellä metsää oli pari ateljeeta, jossa oli pienimuotoset yön yli -festarit. Monta livebändiä ja DJ:tä. Paikka oli aivan mahtava, eikä siellä paria lyhtyä lukuunottamatta nähnyt yhtään mitään. Ite ateljeet oli isoja puutaloja isoilla ikkunoilla, joista kuutamo ja aamuaurinko pääsi sisään. Ihmiset oli aivan mahtavia ja bänditki tähän asti ehottomasti parasta, mitä oon täällä nähnyt. Viimenen bändi lopetteli joskus aamukuuden aikaan, eikä sieltä ennen seittemää ois poissa päässykkään ku varsinaisen puiston portit meni yöksi kiinni. En sitten tiiä kuin laillisesta tapahtumasta oli kyse, mutta aivan älyttömän kova meininki! Näitä lisää.

Mäen päältä ja puiden seasta paisto valo, mutta ääntä seuraamalla paikka oli huomattavasti helpompi löytää.

viimenen bändi sai esiintyä jo auringonpaisteessa

Ehti siinä sen puolitoista tuntia ottaa unta palloo ku piti lähteä viettelemään sunnuntaipäivää japanilaisen barbequen merkeissä. Keräännyttiin ison porukan kanssa Teine -vuoren läheisyyteen. Helposti toistasataa ihmistä, montakymmentä grilliä ja mielin määrin ruokaa. Mikäs siinä päivää paistatellessa. Sain kutsun eräältä ammattilumilautailijalta ja paikalla oli paljon samanhenkistä, mutta kaikenlaista ja ikästä porukkaa. Syötiin, juteltiin ja pelattiin pelejä. Just rento sunnuntaipäivä.

polttopallo -turnaus

Ei oo kyllä aikoihin ollut näin kivaa viikonloppua. Kaiken kiireen jälkeen ois tietenki voinu vähän levätä, mutta toisaalta ei näitä kokemuksia vaan halua missata. Koko viikonloppu tuli taas edustettua yksin ulkomaalaisena, mutta missään vaiheessa olo ei oo ollut ulkopuolinen. Päinvastoin. Ihmiset on niin käsittämättömän ystävällisiä. Toivottavasti saan tuotua pienen palan sitä mukanani. Nyt ois kuitenki eka mahollisuus nukkua kunnon yöunet sitten toissaviikon eli ei muuta ku hyvää yötä! Nauttikaa kesästä!

Zen

Halipatsuippa. Viikonloppuna pakkasin laukun, suljin puhelimen ja pakenin temppeliin. Viikon kaks kestänyt pääkipu loppu ku seinään eli ei oo turhan vaikeeta päätellä mistä se oli mahollisesti aiheutunut. Kyseessä oli siis Zen-seminaari, jonka tapahtumapaikkana toimi Takikawan pienen kylän suuri buddha-temppeli. Kolmisenkymmentä ilmottautunutta japanilaista ja muukalaista pääs mukaan tälle parin päivän retkelle. Itellä ei niinkään sen zenin löytäminen tuota ongelmia vaan oman haasteensa toi kielipolitiikka, sillä ohjelma oli alusta loppuun japaninkielellä. 

Ennen ite temppeliin saapumista pyörittiin aamupäivä bussilla ympäri maita ja mantuja ku vanhat herrat kerto meille rypsipelloista. Kyseinen maalaiskunta oli siis tunnettu keltaisista pelloistaan. Nuita on kyllä tullut nähtyä aiemminkin, joten ei nyt liikaa jaksanut innostua, mutta mukava oli nähdä noita maalaismaisemia näin kesälläkin. Koko Hokkaido on herännyt eloon ja lumen alta on paljastunut mitä hienoimpia maisemia. Välillä on vuorta ja metsää ja välillä tuntuu niinku ois jossain englannin alangoilla. Ei oo pelkästään mummojen hommaa tuo bussimaakuntamatkailu!

Saavuttiin me sitten sinne oteraanki. En oo pahemmin temppeleissä viettänyt aikaa ni en oikeen tiennyt, mitä oottaa. Sijainti oli ainakin yllätys, sillä temppeli oli keskellä kylää ja asutusta. Se oli myös koti eräälle aivan ihanalle perheelle, joka sitä ylläpiti. Perheeseen kuulu vaimo, poika, tyttö ja meidän isäntä Gen-san, joka oli aivan huippu tyyppi! Rikko kaikki stereotypiat munkeista, noista hiljasista mieliskelijöistä. Tottakai hän otti homman tosissaan ja paneutu elämäntapaansa, mutta suurimman osan ajasta hän heitti läppää ja hassutteli siinä missä muutkin. Ollaan myös facebook-kavereita. :'D

Ite seminaari piti sisällään kaikenmoista. Mikään rauhottumisen paikka se ei sinäänsä miljööstä huolimatta ollut vaan aika tiivis ohjelma ja tohellus oli päällä. Suurin osa tyypeistä oli ihan uusia tuttavuuksia, joten iso osa ajasta meni tutustumiseen ja yhdessä tuumailuun. Oli paljon erilaisia harjotuksia, jossa opittiin tuntemaan toisia ihmisiä, kulttuuria ja erityisesti omaa itseään. Itellä jäi mieleen erityisesti erään harjotuksen oma rooli, jossa toimin 60 vuotiaana kylän päällikkönä. Mikäs siinä muita pompotellessa! Ei vaan ihan mielenkiintosta oli. Lisäksi ohjelmassa oli ryhmätöitä, onsenia, kukkien istutusta ja teeseremonian lyhyt oppimäärä, jossa päästiin itekkin harjotteleen tuon vihreän liemen valmistamista oikeaoppiseksi. Ei oo muuten helppoa se.

Eniten arvostin kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan mietiskelyhetkeä ihan siihen tarkotukseen rakennetussa tilassa. Kaikilla oli oma pieni korotettua alue, jolle nouseminen oli myös monen mutkan takana kaikkine kumarruksineen ja tyynyn kääntelemisineen. Siinä sitten suitsukkeen tuoksussa, jalat ristissä tuijotettiin puuseinää ja mietittiin.. Niin mitä? Mitä vaan! Sain varmasti enemmän irti tuosta hetkestä ku ois pitänyt! Aivan mahtavaa puuhaa, olla tekemättä mitään ja ajatella. Rauhottua. Suurimman osan ajasta taisin miettiä sitä edessä olevaa puuseinää, mutta en arvannut, että siitäkin löytyis niin monta ulottuvuutta! Jotenki huippua, että voi kirjaimellisesti vaan pysähtyä ajattelemaan. Ihan varmasti rakennan tommosen mietiskelyhuoneen mun tulevaan taloon.

Puhelin oli poissa päältä ja kamerakin pysytteli suurimman osan ajasta laukussa, mutta muutaman kuvan ehdin räpsästä. Laitan myöhemmin lisään, jotain kollektiivikameralla otettuja otoksia ni pääsette paremmin fiilikseen.

täällä majotuttiin

kokoustila, ruokasali ja poikien makkari

aamupala

piti hoitaa parit kuolemanjälkeiset bisnekset kuntoon

yksityiskohtia riitti

ryhmäpresentaatio

kukkia istuttamassa

keittäs kupposen kuumaa. en tiennyt, että teen valmistamiseen voi liittää niin monta perinnettä ja sääntöä.

kaiken sen kumartelun ja kääntelyn ja vääntelyn jälkeen vatkattiin

ja voilà!

eikä vielä. ensin kumarrellaan ja käännellään vähän lisää!

ehin tiskatessani näpätä kuvan ikkunasta avautuvasta takikawasta

buddha-temppelin vierestä löyty myös pienempi shinto-temppeli

Niinku jo mainitsin ni laitan lisää kuvia sitten ku pääsen niihin käsiksi. Mulla on jo pitempään pitänyt tehä postaus noista uskontoon liittyvistä asioista ku täällä on hommat niinku niiden pitääkin olla, mutta jätän sen syvällisen pohdinnan ens kertaan.  Tässä tämmönen pintaraapasu viikonlopun tapahtumista. Nyt on pakko saada unta vielä ku se on mahdollista ennen ens viikon koettelemuksia. Osu jotenki melko hyvään saumaan tämä viikonloppu keskellä pahinta kiirettä. Mulla oli tarkotus vuodattaa seuraaville riveille kaikki se stressi, mitä ens viikko tuo tullessaan, mutta nyt ku tarkemmin aattelen ni empä tuota viitti pilata hyvää zeniä murehtimalla semmosia. Asiat rullaa!