Uuteen vuoteen!

Jouluna syödään mansikoita ja uutena vuotena mandariineja.

Joulu oli ja meni ihan omala painollaan, mutta uusi vuosi eli shoogatsu on Japanissa se iso juttu. Vuoden vaihtumisen ympärille on kertynyt iso kasa tapoja ja perinteitä. Kodit siivotaan perusteellisesti ja paperioviin- ja ikkunoihin vaihdetaan uudet paperit. Turhat tavarat heitetään pois ja uutta vuotta toivottavat kortit lähetetään tutuille ja tuntemattomille. Kaupoista ja kodeista löytyy paljon erilaisia koristeita uutta vuotta varten koristelluista puista pienempiin asetelmiin ja oksiin.

Ruokapöydästä löytyy ainakin soba -nuudeleita, mochia (liisteriksi nuijuttua riisiä), mandariineja ja paljon kalaa. Temppelit täyttyy kimonoista ja ihmiset asettavat toiveita tulevalle vuodelle. Toivetta edistämään ostetaan Daruma -nukke, jolle piirretään toivottaessa yksi silmä ja toiveen toteuduttua toinen. Idea on, että yksisilmäisen nuken nähdessään ihminen muistaa toivoneensa ja pyrkii elämässään kohti tuota päämäärää. Ilotulitusta ei taida ainakaan Sapporossa olla, mutta buddhatemppelit soittavat kellojaan keskiyöllä 108 kertaa. Uusi vuosi vaihtuu rauhaisissa ja riehakkaissa merkeissä. Suomessa ihmiset juovat tai ilotulittavat itsensä hengiltä, mutta suurin osa vahingoista täällä sattuu nimenomaan tukehtumalla tuohon todella sitkeään Mochiin. Kuolemantapaukset reportoidaan seuraavana päivänä sanomalehdessä, kuin juhannuksena konsanaan.

Omat suunnitelmat on vielä jokseenkin avoinna, mutta varmaan tässä pari päivää menee kavereiden kanssa hengaillessa, syödessä ja juhliessa. Heti uuden vuoden alku ja muutenkin iso osa tammikuusta menee reissatessa. Ensimmäinen lukukausikin pitäisi saada pakettiin tuossa seuraavan puolentoista kuukauden aikana eli kiirettä varmasti pitää. Tulevana vuotena lupaan nauttia elämästä. Mutta eiköhän tätä blogiakin ehdi välistä päivitellä. Nyt kuitenkin päätän tämän vuoden sopivasti 60:een päivitykseen ja vetäydyn uudenvuoden viettoon eli palataampa asiaan ensivuoden puolella.

  

"Yesterday is history.

Tomorrow is a mystery.

Today is a gift.

That's why it is called the present."

Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Go with the Flow

Vähänkait tuota on nyt innostunut uudemman kerran tuosta LUMILAUTAILUSTA ku ei muita reissuja enää tuu tehtyäkään. Täällä on vaa iha käsittämättömän hyvät mahollisuudet harrastaa ni pakkohan se on käyttää tilaisuus hyväksi. Tänään käytiin Rusutsun vuorilla parin kolmen tunnin ajomatkan päässä Sapporosta ja oli ehottomasti hienoin paikka tähän mennessä. Taustalla näky pöyreä Toya -järvi, jolla olin jo aiemmin syksyllä käynyt. Mietin jo sillon, että onkohan nuo vuoret valjastettu laskemiseen ja olihan ne.

Rusutsun laskettelukeskus koostu kolmesta vuoresta, jotka oli yhistetty gondolihisseillä, mutta yhessäki nyppylässä riitti tutkimista koko päiväksi. Löytypä sieltä semi iso hyvipuistokin, joka on auki kesäsin. Siisteintä näissä Japanin mäissä on se, ettei niitä pahemmin aurata vaan koskematonta puuterilunta riittää loputtomiin. Ja varsinkin jos on valmis poikkeamaan noilta päälinjoilta. Suurin osa ajasta meneekin keskellä metsää henkeä haukkoen ku on niin käsittämättömän hienoa. Isoja jyrkänteitä ja pudotuksia, mutta pehmeää lunta joka paikassa suojaamassa pahimmita kolhuilta. Puut on edellenki aika kovaa tekoa, mutta melkosta adrenaliinipiikkiä on koko päivä. Maisemista puhumattakaan.. Monesti hissiltä hissille pääsee metsiä pitkin näkemättä yhtään ihmistä. Ohan tää nyt varmasti parasta mitä täällä voi tehä, meikä nauttii!

Suguru pyys mut tuossa heti uuden vuoden alussa muutaman päivän retkelle Hokkaidon saaren pohjosempiin osiin vallottaan vuoria ja moikkaileen ihmisiä. Ei tarvinu kahesti miettiä lähenkö. Kouluhommat pitää jossain vaiheessa hoitaa pois alta, mutta elämyksiähän tänne on tultu hakemaan. Jebujee.

Hyvää Joulua

Ei tunnu hirveen joululta. Joulu on muutenki täällä vähän erilainen juhla. Japanissa ei juuri ole kristittyjä, joten joulun sanoma on enemmänkin länsimaista lainattua, romantiikkaa ja materiaa. En enää ikinä valita Suomessa joulun alla ostoksia tehdessäni, kun on liikaa porukkaa. Täällä se ihmis- ja tavaramäärä on jotain aivan älytöntä. Ja eletään Japanin "rovaniemellä", jonka pitäs olla vähä rauhallisempaa seutua. Täällä joulu ei oo rauhottumisen aikaa, vaan aikalailla kaikki on liikenteessä. Kaikki liikkeet on auki ja kadut on täynnä ihmisiä. Pariskunnat viettävät romanttista iltaa yhdessä; kävelevät puistossa, antavat toisilleen lahjoja ja syövät kentucky fried chickenissä. Jep.

Mun joulufiilis ei oo koskaan perustunut niinkään siihen materiapuoleen vaan perheen ja tärkeiden ihmisten kanssa olemiseen. (Ja ruokaan.) Näiden puuttuminen on varmasti osasyy siihen miksi tämä joulu on tuntunut melkeempä vain viikonlopulta. Nii ja sitte se, että olin töissä koko aaton..

Niinku aikasemmin kerroin olin siis joulupukkina Sapporon vilkkaimmassa puistossa, jossa oli samaan aikaan munchen -teemafestivaali ja white illumination jouluvalosetti..juttu..härpäke. Aaton aatto oli täällä keisari Akihiton syntymäpäivä ja näinollen kansallinen vapaapäivä. Sen perään joulu, joten koko viikonloppuna oli odotettavasti paljon porukkaa liikenteessä ja voi pojat.. En oo koskaa ollu niin suosittu. Taukoja ei tarvinnut juuri pitää, sillä siinävaiheessa ku astu ulos pukukopista ihmiset ympäröi kameroineen ja alkoivat muodostaa jonoa yhteiskuvan ottamista varten, joka vaan kasvoi kasvamistaan.

Pukkina olo oli kyllä tosi mukavaa. Ei vaan voi olla pahalla tuulella ku tapaa noin paljon ilosia ihmisiä. Jutustelin ihmisten kans japaniksi ja sain niin paljon haleja, että näillä pärjää kyllä pitkään. Ensimmäisenä päivänä oli liikenteessä enemmänkin lapsiperheitä ja voi että oli ihania tapauksia. En pysty sanoin kuvaieen sitä aitoa iloa, minkä yks punanuttunen vanha ukko sai aikaan. Melkeen pakahduin hengiltä ku oli niin sulosta. Aattona oli sit vähän tuhma pukki -olo ku liikenteessä oli enemmänki niitä pariskuntia ja kainalossa oli mielinmäärin tyttöjä samalla ku poikaystävät otti kuvia. Kaikkea se parta saa aikaan.

Kaikenkaikkiaan ihmisiä oli laidasta laitaan. Humalaisista hassuttelijoista iloisiin koulutyttöihin. Miehiä ja naisia. Nuoria ja vanhoja. Suurin osa tyytyi siihen kuvaan ja karkkiin, mutta osa ihmisistä vaikutti oikeasti yksinäisiltä ja he halusivat enemmänkin seuraa. Erityisesti mieleen jäi yksi keski-ikäinen nainen, joka halattuaan purskahti kyyneliin ja rupesi kertomaan edesmenneestä miehestään. Kuuntelin ja yritin lohduttaa, mutta niinku sanoin, pukin toimenkuva vaihteli laidasta laitaan. Kokonaisuudessaan todella mielenkiintonen ja hieno kokemus. Melkonen järkytys oli kuitenkin ku kävi riisumassa puvun pois, eikä ketään enää kiinnostanut.. Olin vaan yksi turisti satojen ihmisten joukossa. Parempi niin.

Työpäivien jälkeen ehti kuitenkin aina vähän rentoutua. Aaton aattona oli Raw Lifessa paljon ystäviä ja ruuanlaittoa. Aivan sama onko joulu vai ei, tuossa paikassa voi aina rauhottua. Ihmiset on aitoja ja kaikki voi olla omana itsenään. Ihmiset on sopivan pöljiä, eikä ota asioita turhan vakavasti. Monessako baarissa voi illan päätteeksi porukalla leikata kokin hiukset uuteen kuosiin ja olla lumisotasta sisällä? Tykkään.

Aattona oli pitempi päivä töissä ja töiden jälkeen kokoonnuttiin muutaman ystävän kanssa pienen asuntolahuoneen lattialle maistelemaan juustoja ja viiniä. Oon ilonen, että oon tavannut nää ihmiset. Glögimausteet toi vähän joulun tuntua, mutta muuten ilta oli enemmänkin vaan hetki kavereiden kesken. Joulu ei oo joulu ilman perhettä — niin se vaan menee.

Tänään eräs suomenkielen opiskelija, joka on ollut Suomessa (pieksämäellä :DDd) myös vaihdossa pyysi meidät kotiinsa jouluaterialle. Hänen äitinsä oli kovin huolissaan meidän Suomalaisten vaihtareiden joulunvietosta ja onko meillä koti-ikävä saati kunnon ruokaa.. <3 Ruoka on puoli joulua, enkä pysty mitenkään kiittämään tarpeeksi. Tarjolla oli niin paljon ja kaikkea hyvää. Istuttiin pienellä porukalla monta tuntia ruokapöydän ääressä; syötiin, juteltiin ja katseltiin elokuvia. Miten jotkut ihmiset voi olla niin kilttejä, että on valmiita viettämään joulupäivän kotonaan tuikituntemattomien kanssa. Saatiin ruokaa kotipakettiin asti, joten huomenna on rääppiäiset. :)

Mitäpä sitä sitten. Tämmönen joulu. Yhen joulun oon viettänyt armeijassa ja tämä toinen joulu poissa kotoa oli myös varsin erilainen. Sitä ei yleensä pidä koko joulun konseptia kovinkaan tärkeänä, mutta sitten ku sen viettää poissa kotoa on fiilis ihan toinen. Eikä mulla mitään joulua oo ikävä vaan perhettä, ystäviä ja rauhaa.

Rauhottumisen aikaa niin. Viimeset kuukaudet ja etenkin viimeset päivät oon ollut satojen ihmisten ympäröimänä. Nyt tarvin rauhaa ja aikaa itelle (tiiän, kuulostan ihan keski-ikäseltä perheenäidiltä), mutta joitaki asioita arvostaa vasta sitten ku niitä ei oo. Muistakaapa se. 

Pullo viiniä ja rakkausmuistoja. Joulu on sydämessä.

Kiitos kaikille, jotka jaksaa lukee mun avautumisia täällä. Yli viitisen tuhatta kävijää ollu so far.. 

Hyvää joulua kaikille! Tutuille ja tuntemattomille. Jokaiseen maailman kolkkaan.

Näitä oloja.

En tiiä miten päin olisin. Toisaalta on vaan niin älyttömän hienoa olla täällä ja sitten on se rakkaus..

Ku välittää toisesta niin paljon, ettei haluais olla sekuntiakaan erossa ja tulee huono omatunto joka hetkestä jota ei voi viettää yhdessä. En tietenkään kadu päivääkään ja tiedän, että tää piti tehdä ihan mun itteni takia. Oon vaan maailman kiitollisin siitä, että ihminen jota rakastan on valmis oottamaan mua mun tyhmän päähänpiston takia kokonaisen vuoden. Olo on itsekäs. Ja välillä tuntuu etten oo ansainnut tätä kaikkea hyvää, mitä mun elämässä on. Välillä itkettää, mutta parasta on se ku tietää, että jokainen kyynel on pelkkää onnea. 

Mulla on ikävä sua.

 

"Oon niin onnellinen, että oon löytänyt sut matkaseuraksi tähän elämään."

soup curry

Tänään oli tarkotuksena lähteä ekan kanjitunnin jälkeen tutkailemaan Sapporon musiikkiliikkeitä, että jos löydettäs irkku-ystävälle mandoliini! Sitä ennen piti kuitenki saada ruokaa ja kahvia. Mentiin ensin ihan random kahvilaan vähän syrjempänä keskustaa. Aluksi en huomannut, mutta ku meille tuotiin pelkästään iittalan ja arabian kuppeja, tajusin että seinillä oli kaikenlaista tavaraa suomesta ja hyllyssä mm. muumikeittokirja. Juttelin sen omistajan kanssa tovin ja oli tosi herttanen rouva. Hän vaan oli jostain syystä ihastunut Suomalaisiin designiin. Pitää kyllä viedä ens kerralla jotain pientä tuliaista.

sokeri, hillo, mehu, piparkakkuja..

Tutun näköstä? :D

 Japanissa syödään paljon currya riisillä. Käytännössä puolet lautasesta on riisiä ja puolet ruskeaa currykastiketta, jonka seassa on vähän mitä sattuu.. juureksia, lihaa ja muuta epämäärästä. Hokkaidossa on kuitenki oma erikoisuus, soup curry, jota on pitäny kokeilla nii kaua ku täällä on ollu. Käytännössä hyvin maustettua currykeittoa, jonka seassa on taas kaikkea mahollista. Mentiin jälleen  vähän syrjäsempänä olevaan curry -ravintolaan, joka oli ilmeisesti sieltä laadukkaammasta päästä eikä hinnatkaan lounasaikaan ollut mitään ihmeellistä. Valittavana oli monenlaista eri keittoa ja lisuketta, mutta sen lisäksi sai valita tulisuusasteen 1-100 asteikolla ja voi pojat.. Oon täällä oppinut, että näiden asteikkojen kanssa kannattee olla varovainen ja otin maltillisesti kahdeksan. Pidän tulisesta ruuasta ja suomessa on harvemmin tullut vastaan semmosia ruokia jotka jäis tulisuuden takia syömättä. Kahdeksikko oli mulle juuri sopiva, mutta esimerkiksi kymmenen toisella puolella saattais jo naama sulaa. En osaa kuvitella, miten kukaan voi mennä lähellekkään sataa tai ainakaan selvitä siitä kokemuksesta hengissä. Jokatapauksessa ihan käsittämärttömän hyvää ja varmasti yks elämäni parhaista aterioista. Ei ole turhaan kehuttu. :)

Tutustuin tämänkin ravintolan pitäjään kun lähtiessä hän rupesi juttelemaan niitänäitä. Oon nyt muutaman kerran kuullut lauseen: "Aki, you just make friends wherever you go.." ja aloin miettimään pitääkö se paikkansa ja mistä se johtuu. Ehkä ei tai en ainakaan omasta mielestä sen enempää ku muutkaan. Tykkään jutella ihmisille ja jos yleisen nyrpeän naaman sijaan näyttää vähän hymyä ulospäinkin, ehkä ihmisillä on myös helpompi lähestyä sua.

Noh, eniveis ei löydetty mandoliinia sillä jostain syystä niitä ei vaan ole täällä.. Kaikkea muuta kivaa löyty kyllä ja olikin aivan mahtavaa tallustella ympäri Sapporoa tänä aurinkoisena päivänä. Alkaa pikkuhiljaa suurin stressi helpottamaan ku enimmät kouluhommat on saanu pakettiin.

Mandoliinin sijaan ois voinu ostaa monenlaista muuta tyylikästä soittopeliä :I

25

Viimestä viiään! Nimittäin viikkoa ennen talvilomaa. Ei sekää oo ku sen puoltoista viikkoa, mutta tämän kiireen keskellä seki tuntuu unelmien täyttymykseltä. Koitan tarkotuksella olla tekemättä sen kummempia suunnitelmia, että voi sitten ekstempore lähtiä mihin vaan haluaa tai sitten olla lähtemättä yhtään mihinkään. Jälkimmäinen kuulostaa niin hyvältä. Vielä muutama päivä jaksaa, jaksaa!

Viime viikonloppu oli ihan älyttömän hieno. Täytin muuten 25! Seo.. jonku verran se. Perjantaina tyypit halus järjestää jonkinlaista juhlaa sen kunniaksi ja olin oikeen mielissään ku tupa oli enemmän ku täynnä mitä hienoimpia ihmisiä. Lähinnää muita vaihtareita ja japanilaisia tuttuja koulusta. Hauskaahan tuo oli vaikka seuraavana aamuna tahtoi vähän IKÄ jo painaa.

Lauantaina menin taas vaihteeksi tuohon lempparibaariin Raw Lifeen, mutta tälläkertaa olin tiskin takana ja laitoin lohisoppaa Jaappanin ihmisille. Kovin oli suosittua :) Kotoa saapuneet hapankorput ja joululimppu meni kans kaupaksi, vaikka ilmaseksi kauppasinki. Oli ihan mahtavaa tehä vaihteeksi ruokaa kunnon keittiössä ja oikeilla välineillä tän asuntolan sijaan. Taijan perustaa ravintolan sittenki.

Sunnuntaina mentiin taas laskemaan. Tälläkertaa oltiin liikkeellä vähän isommalla porukalla ja meitä oli sen kolme autollista. Käytiin Kokusain laskettelukeskuksessa, joka on ehkä lähimpänä ja yks Sapporon suosituimpia paikkoja. Se näky kyllä kävijämäärässäkin. Toisaalta todella nopeat gondolihissit teki päivästä oikeen mukavan. Lunta oli ja tuli lisää koko päivän ihan käsittämättömän paljon ja vähän vaikeimmilla reiteillä ei ollut juurikaan ihmisiä haittona. 

Koko viikonloppu meni taas niin mahtavien ihmisten seurassa ja kaikkea kivaa tehdessä, ettei voi ku hämmästellä tätä elämän hienoutta. Paljon ystäviä ja ihmisiä jotka välittää. Erityisen iloiseksi mut teki kotiväeltä postissa saapunut kalenteri, joka tipahti postiluukusta kaiken stressin ja kiireen keskellä. Se oli täynnä rakkauskuvia elämän varrelta. Pisti taas prioriteetit kohdilleen ja sitä muisti mikä elämässä on tärkeintä -- perhe. Piti muuten japanintunnilla esitellä joku itelle tärkiä asia ni päädyin hätäpäissäni esittelemään tuon kuvakollaasin, joten nyt teijät tunnetaan ympäri mualimaa.

Tiiättekö ku välillä tulee semmosia hetkiä, ku miettii et missä sitä on ja miten tähän on päätynyt. Pyörittelee maailman tähtikarttaa päässään ja miettii oonko minä oikeesti minä. Paluumatkalla meillä oli hieman logistiikkaongelmia ja päädyin yliväsyneenä nukkumaan yhden auton kaadettujen penkkien päälle kymmenen lumilaudan sekaan. Herään Sapporon korkeiden rakennusten valomereen ja kuulen etupenkiltä kahden japanilaisen keskustelun sorinan. Yritän hahmottaa tilannetta; Missä mää oon? Miten oon päätynyt tänne ja miksi mää ymmärrän mitä nuo ihmiset puhuvat? (Ei, en oo humalassa.) Elämä vaan on varsin jännä asia.

Aamupäivä opettajana

Tuli tuossa muutama päivä sitten vieno pyyntö mailiin, että pääsisinkö Chitosen lukioon pitämään paria oppituntia ja workshoppia. Alunperin sinne piti mennä ihan opettajaihminen, mutta äkillisen peruutuksen takia mua pyydettiin paikkaamaan. Englanniksi jotain Suomeen ja mahollisesti kansansatuihin liittyvää. Räpistelin äkkiä kasaan parin oppitunnin ainekset; mitäpä muutakaan ku Suomea ja Kalevalaa. Ja sitten vaan Chitosen lukioon.. Nii mihi?

Muistan tulleeni Chitosen lentokentän kautta Sapporoon (iha hetki sitten), mutta ite kylän saati lukion sijainnista ei ollu kyllä minkään näköstä käsitystä.

Pitiki lähtiä suunnistaan Sapporon juna-asemalle ennen sianpieremää, että löytää ajoissa perille.

Ite kylä oli melko vaatimaton. Mukavaa vaihtelua ison kaupungin vilskeeseen (Google kerto, että melkee satatuhatta asukasta, ettei se iha tuppukylä kuitenkaan ollu). Kohtuullisen iso juna-asema, pari ostoskeskusta ja paljon pieniä taloja. Lukio löytykin lopulta ilman sen suurempia ongelmia.

Yleensä oon ollu vaan vierailijana kertomassa niitä näitä, mutta yllätyksekseni sain toimia luokan opettajana koko aamupäivän ilman senkummempaa valvontaa tai ohjeistusta. Nii, eihä ne ennää mittää lapsia ollu vaa jäin aika monelle pituudessa kakkoseksi :D No vaa kivvaa oli. Pidin ensin oppitunnin Suomen kulttuurista ja sen jälkeen perehdyttiin Kalevalan maailmaan ja muihin mytologioihin. Lopuksi opeteltii vähä suomea ja jutusteltii niitä näitä. Ennakkovalmistelut huomioon ottaen ihan näppärästi vierähti aamupäivä. Aluksi kaikki oli tuttuun Japanilaiseen tapaan vähän ujoja, mutta loppua kohden saatiin jopa keskustelua aikaan. Sain kutsun uudellekkin käynnille kun koulu järjestää jonkinsortin festivaalit ens maaliskuussa. (Lupasin muuten Kiira sut kanssa ku satut täällä olemaan.) Jee, semmosta.

Niseko

Kävästiin taasen mäkiä laskemassa tuossa. Tässä joulun kynnyksellä alkaa useimmat Hokkaidon saaren laskettelukeskuksista aueta ja avajaispäivinä on monesti hyviä tarjouksia. Eilen suunnattiin Nisekon Moiwaan, joka on reilun parin tunnin ajomatkan päässä Sapporosta. Avajaispäivänä lipun sai tuhannella yenillä normaalin 3,800 sijaan. Kannatti siis herätä viideltä ja ajella auringon noustessa läpi Hokkaidon hienojen maisemien.

Ite nyppylä ei ollut mikään älyttömän iso, mutta Moiwa on tunnettu hienosta puuterilumestaan ja suurin osa rinteistä oli jätetty tarkotuksella auraamatta. Voi että oli makiaa menoa. Oltiin liikenteessä normaalilla kokoonpanolla kolmestaan, mutta perillä tavattiin Sugurun pari tuttavaa. Englanninkielen opettajia, jotka työskentelevät eri puolilla Hokkaidoa. Laskemisen jälkeen he halusivat viedä meidät kuulemma maailman parhaaseen udon -ravintolaan. Pienen ajomatkan päästä, keskeltä ei-mitään, löytikin aivan ihastuttava perheravintola ja pakko sanoa, että ruoka oli kehujen arvosta. Tilaamani aivan jäätävän kokosen soppakulhon lisäksi pöytään tuotiin jatkuvalla syötöllä lisää ruokaa vaikkemme edes tilanneet. Kävikin ilmi, että ravintolan pitäjät olivat erään seurueemme jäsenen perhetuttavia ja sen vuoksi meidät yritettiin syöttää hengiltä. Tuommosta paikkaa ei vois kyllä ikinä ite löytää tai edes osata etsiä. Keskellä aavaa erämaata vuorien saartamana seisoo yksinäinen tönö, josta sattuu saamaan maailman parasta udonia.

Näkymä ravintolan ulko-ovelta.

Udon on paksuja nuudeleita ja käytännössä niiden kanssa voidaan tarjota mitä vaan kylmänä tai kuumana.

Suoraan rinteestä riensin suomalaisten pikkujoulujen viettoon. Paikalla oli suurin osa japanilaisita suomenkielen opiskelijoista kaikilta kursseilta ja sitte meitä suomalaisia vaihtareita ja muita japanineläjiä. Luvassa oli mielin määrin syötävää, juotavaa, jutustelua ja muuta ohjelmaa. Joulupukin nakki napsahti kelleppä muullekkaan ku mulle... Onneksi illan suomiteeman varjolla pukki pystyi kommunikoimaan omalla äidinkielellään. Saapa nähä miten sitä sitten joulunalla selviää.

Ääniä maailmalta.

Sain vihdoin luvan tehdä osa-aikatöitä! Opiskelijaviisumi ei oikeuta työntekoon täällä Japanissa, mutta niinku aiemmin sanoin, on tässä ilmaantunu vähä kaikennäköstä pientä kivaa. Kouluvierailuja ja joulupukkihommia. Varmasti mukavia kokemuksia, joista vielä maksettaiski. Mutta niin, työluvan saaminen ei siis oo mahdotonta. Ensin piti käydä linjajohtajan kanssa juttelemassa, mitä sitä nyt on tekemässä ja miksi. Allekirjotuksen kanssa sitten opintoasiaintoimistoon ja kolmannen bumerangin jälkeen saatiin suunnilleen kaikki laputkin täytettyä. Sitte piti vielä käydä toisella puolella kaupunkia maahanmuuttovirastossa hakemassa passiin joku tarrantapanen. Pachinko-halleissa(eräänlainen uhkapeli) tai muissa hämärähommissa en saa kuulemma työskennellä. En sitten tiiä lasketaanko valepuvussa lapsille karkin jakaminen mihin kategoriaan.

Mitäpä muuta.. Oliko se nyt torstai eile. Joo. Päivä oli kirkas ja pitkästä aikaa näki vuorille asti sankan lumisateen sijaan. Aamu lähti mukavasti käyntiin kanji-tunnilla. Tähän mennessä on opeteltu about 100 merkkiä ja ens viikolla onkin sitten välikokeet niiden eri lukutavoista ja merkityksistä. Puhumattakaan piirtämisestä..

Iltapäivästä Japanese Society -kurssin opettaja vei meidät luokkaretkelle vierailemaan paikallisessa yrityksessä. Mihinpä muualle ku Asahin oluttehtaalle! Kuvaaminen oli kielletty ni ei oo sen kummempaa näytettävää, mutta melkonen koneisto kyseistä lafkaa pyörittää.

HOPS! (aka henkilökohtainenopintosuunntelma)

Lopuksi päästiin maisteleen tehtaan tuotoksia..

..mutta toisille se oli liikaa.

 Vierailun jälkeen kävin pyörimässä kaupunnilla ja myöhemmin suuntasin livemusiikin pariin.

Löysin levykäisiä!

 Raw lifessa oli esintymässä varsin maanläheinen artisti Nara Yuuzi, joka soitti eri soittima ympäri maailmaa. Esitys oli kyllä yks elämäni mielenkiintosimmista. Vanha harmaahapsi aloitti pitkällä monologilla, jonka jälkeen hän sammutti valot ja sytytti pari kynttilää ja suitsuketta. Sen jälkeen en ehtinyt pitkästyä kertaakaan. Esitys piti sisällään niin paljon uusia ääniä, soittimia ja tekniikoita, ettei voinut kun suu auki odottaa, mitä seuraavaksi. Hän soitti kaikenmaailman kilkuttimia, äänikulhoja, rumpuja, huiluja, itse rakentamiaan.. en edes tiedä mitä. Suurimman osan ajasta hän vaelsi ympäri tilaa ja teki koko paikasta instrumentin. Hän käytti apunaan lattiaa, tuoleja, pöytiä ja koko rakennusta. Välillä tuo hullu mies saattoi pyöriä useamman minuutin paikallaan erilaisten keppiviritelmien kanssa, jotka aiheuttivat ilmavirtauksen avulla erillaisia ääniä. Välillä hän kantoi rumpua suussaan ja välillä jaloissaan. Suhteellisen kokeellista.. mitä lie, mutta ikinä ei oo kukaan ottanut tilaa noin hyvin haltuun! Tunnelma ja äänimaailma oli jotain maagista.

Jälkeenpäin päästiin kokeileen eri soittimia.

On taas vaihteeksi sen verran koluhommia, että perjantai-iltaa taidetaan viettää omassa pikku opiskelijaboksissa. Huomenna kuitenki rinteeseen, yeehaw!

Jazz'n'snow

Jeppisjoo. Ekat japaninkielen kurssit suoritettuna ja vieläpä ihan kiitettävin tuloksin! Helpottaa ku huomaa, että opiskelu on tuottanu ees jotain tulosta. Varsin tiuhaan tahtiin mennään asioita eteenpäin ja joka päivä on joko kielioppi- tai sanakoe, lisäksi joka päivä tulee nivaska kotitehtäviä. Toisaalta ihan hyvä, että on tekemisen meininki. Itsenäisesti tulis tuskin opiskeltua yhtä ahkerasti ja opiskelemaanhan sitä tultiin *köh*.

Mitähän muuta. Viime viikolla oli ainaki yks jazzkeikka varsin mukavassa kellaripubissa. Lipun hinta oli melekosta suolanen, mutta saatin onneksi liput suomenkielen opettajalta kiitokseksi ku ollaan käyty tunneilla jelppimässä. Pekka Pylkkäsen bändi oli varsin kansainvälinen sillä rumpali oli brazilialainen, pianisti tanskalainen ja bassotaiteilija oli iha japanista. Ja hyvvää settiähän se oli, semmosta perusjazzia. Jäätiin kaikan jälkeen (baarin sulkeuduttua) vielä kuitenki fiilistelemään meinkiä bändin kanssa. Syötii, juotii ja eksyttii vielä jatkoillekkin. Kivvaa oli!

Eile kävästii taas vaihteeksi Sugurun kanssa laskemassa. Tälläkertaa keli oli meidän puolella ja näkymät oli hienoimmat. Auringonpaistetta ja talvisia vuoria silmänkantamattomiin. Kameran jätin tietty autoon. Edellisenä päivänä oli satanu usiammankymmentä senttiä uutta lunta ja japanilainen puuteri on kyllä kehujensa veroista! Paitsi kaaduttuaan oli kyllä sula mahottomuus päästä takasin tolpilleen hankien seasta. Hieman hämmentävää oli kuitenki se, että rinteessä oltiin me kaks ja sitte abauttiarallaa 100 japanilaista sotilasta. Jep. En tosiaa tiiä mikä osa koulutusta niillä oli menossa, mutta kovasti ne harjotteli eri alastulotekniikoita. Ehkä se oli sitte joku vuoristokomppanian kolmas lumipataljoona, mutta ei ne meille pärjänny!

Muutenki ois ohjelmaa taas vaikka muille jakaa. Ens lauantaina pitäs olla neljässä paikassa yhtäaikaa. Ossaispa monistautua! Tai ees telesiirtymisen alkeet. Piipahtaisin kotona.

Kampuksellekki tuli tänää jouluvalot!

6.12.2011

Paljon onnea äiti! Ja paljon onnea Suomi! Ikävähän teitä välillä on.

America, fuck yeah.

Jos sitä väliin sitten vähän negatiivissävytteisempi postaus.

Kuherruskuukausi alkaa oleen ohi ja sitä osaa jo suhtautua ihmisiin jokseenkin neutraalisti. Toisinaan osaan olla melko äkkipikanen luonne, mutta yleensä tuun toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Oon elämäni aikana työskennellyt monenlaisissa paikoissa, eikä mulla oo ollu minkäänlaisia ongelmia sopeutua olipa kyse sitten puolustusvoimista, leipomosta, ala-koulusta tai purkufirmasta. 

Täällä on aikalailla paikalla läpileikkaus koko maailmasta ja eri kulttuureista. Vois kuitenki luulla, että vaihtoon päätyvät ihmiset saattais olla aavistuksen avarakatseisempia kun joku toinen kansanosa, mutta aina se ei mee niin.

Oon törmännyt täällä ihmisiin, jotka eivät usko evoluutioon tai kasvihuoneilmiöön - mielipidekysymyksiä. Ihmisiin, jotka pitävät koiria saastaisina eläiminä ja joiden mielestä possun syöminen on saatanasta - edelleen milipidekysymyksiä. Minua ei haittaa se, että herään joka aamu auringon noustessa siihen kun naapurihuoneessa aloitetaan aamurukoukset tai se, että opettajia kutsutaan Senseiksi.

Mutta yks asia mua ärsyttää ja se on ku jotkut ihmiset eivät ymmärrä, että he ovat vieraassa kulttuurissa ja käyttäytyvät todella röyhkeästi paikallisia kohtaan. Suurin osa ihmisistä osaa kyllä kunnioittaa paikallisia tapoja ja kulttuuria, mutta aina porukkaan eksyy ne pari yksilöä.. sanotaan nyt suoraan, pari jenkkiä, jotka eivät ymmärrä olevansa vieraassa kulttuurissa. Melkeimpä missä vaan ollaan syömässä, jossain vaiheessa keskustelu kääntyy jenkkiläisiin pikaruokaketjuihin ja kuinka paljon parempaa ruokaa sieltä saa. Voi nyt helvetti. Kyllähän sitä itekki juo mielellään suomalaista kahvia ja syö salmiakkia, mutta jos reissun päätavoite on roskaruuan ja halvimman kokakolan metsästäminen, ois syytä miettiä miks sitä ylipäänsä lähtee vaihtoon tuolta unelmien maasta.

Erityisesti veren saa kiehumaan itsestään liikoja luulevat, kotimaassaan luultavasti koulukiusatut pikkunörtit, jotka käyttävät estottomasti hyväksi japanilaisten tyttöjen kiltteyttä ja ujoutta. Mulle on oikeasti ihan sama, miten he käyttäytyvät kotimaassaan, mutta aasialaisessa kulttuurissa ei oo tapana mennä lääppimään tuikituntemattomia tai ylipäänsä ketään. Onhan se hienoa, että kerrankin saa huomiota osakseen, mutta silti aika hyvä sääntö on pysyä käsimitan päässä. Välillä käy niin sääliksi kun nämä sankarit haalivat yhteiskuvaan selvästi vaivaantuneita tyttörukkia, lataavat kuvat facebookkiin ja kertovat deittailevansa vain aasialaisia naisia. Ja kurssipresentaation aiheena on se, mikseivät japanilaiset tytöt halua harrastaa seksiä. Jotain rajaa. Pahinta on se, että ihmiset on täällä niin kohteliaita, etteivät he uskalla sanoa mitään. Eihän tää mullekkaan kuulu, mutta mulla on onneksi pokkaa olla se mulkku, joka asiasta nätisti mainitsee.

Puuh, tulipa avauduttua. Mutta ihan realistisuuden vuoksi on hyvä välillä kertoa siitä nurjastakin puolesta, ettei tuu annettua liian ruusuista kuvaa elämästä täällä. Pääsääntösesti kuitenki 95% ihmisistä ymmärtää missä mennään ja osaa olla maassa maan tavalla. Onneksi aina voi valita kenen kanssa sitä aikaansa viettää.