Food 'n' karaoke

Tänne tullessani olin huolissani, koska en osannut syödä puikoilla kovinkaan hyvin. Olin varma, että kuolisin nälkään. Kaikkea sitä ihminen kuitenkin oppii lyhyessä ajassa kun vaihtoehtoja ei ole. Nyt ei ruokailuun mene paljon sen kauempaa kun koto-suomessakaan.

Itse ruokapuoli täällä jaksaa hämmentää silti joka päivä. Niin paljon uusia makuja. Näin alkuvaiheessa on tullut syötyä ulkona vähän väliä, sillä kaikkea tekee mieli kokeilla. Lisäksi esim kouluruoka on todella hyvää, eikä samalla hinnalla (o)saisi tehdä juuri mitään. Asuntolassa tuleekin syötyä enimmäkseen jotain riisiä tai kuppinuudeleita. Japanilaiset nuudelit ovatkin ehdoton suosikkini tähän mennessä niin ravintolasta kuin kaupastakin ostettuna. Pelkästään kolun kahvilassakin on erilaisia rameneita tarjolla kymmenittäin ja ulkomuodoltaan ne ovat varsin näyttäviä. Seassa voi olla ihan mitä vain. En oo kehannu ottaa kuvia ku paikalliset kattoo kummasti tyhmää turistia, joka kuvaa ruokaansa.. Mutta jo kaupasta ostetut keitot on erittäin maistuvia ja helppo valmistaa (lisää vesi). Ja tosiaan, sisällä saattaa olla mitä vaan.

Hedelmät täällä ihan järettömän kalliita, eikä ole vielä ollut varaa ostaa kun muutama kausi-satsuma. Sitten taas mehut ja smoothiet irtoaa huomattavasti halvemmalla ja jospa niistäkin jotain vitamiineja sais.

Oon tällä hetkellä niin onnellinen, että sain ahdettua tuon puolen kilon paketin matkalaukkuuni. Täältä kyllä saa monenmontaa eri kahvia joka kadunkulmasta, mutta ne on yleensä tölkissä, kylmiä tai muutenvaan hirveitä. Feels like home~

Tavattiin eilen osan porukan kanssa pari paikallista, joiden kanssa kävimme syömässä ja kuuluisassa Japanilaisessa karaokessa. Miwa ja Keikai olivat käyneet vaihto-opiskelijoina myös meillä Oulussa ja Masami oli ensimmäinen kasvatustieteen opiskelija, johon olen täällä törmännyt. Onnistuinkin utelemaan paljon Japanilaisesta koulusysteemistä ja luultavasti hänellä on kontakteja myös koulumaailmaan. Muutenki oli ihan huippua tavata lisää Japanilaisia, sillä täällähän sitä ollaan ja paras tapa tutustua kulttuuriin on tutustua paikallisiin. Oon hyvällä menestyksellä onnistunut myös random-keskusteluissa koulun ruokalassa ja saanut kutsuja iaido-sun-muihin-kerhoihin.

Tilattiin pöytä täyteen ruokaa, enkä tosiaan tiedä mitä aina suuhuni laitoin. Söimme ainakin jonkinlaista mustekalan sukulaista, lehmän sisäelimiä (joka oli käytännössä kumia), lihaa, lihaa, lihaa, pizzaa kermakastikkeella ja hunajalla (kyllä), ehkä munakasta, jonkin sydäntä ja mahdollisesti kanaa.

Gochisosamadeshita!

Jotain perinteistä Hokkaidosta, kuulemma..

Paljon oon kuullu puhuttavan Japanilaisesta karaokesta ja eilen päästiin sitä vihdoin kokeilemaan. Systeemi poikkeaa siis suomen pepperssistä melkolailla. Ensinnäkin täällä se on tosi suosittua ja karaokepaikkoja täällä löytyy vähän joka kadun varresta. Ne ovat yksittäisissä huoneissa, joihin mennään kaveri/työ/random-porukalla. Siellä on pari mikrofonia, iso tv, hyvä äänentoisto ja kaksi kosketusnäytöllistä härveliä joilla pystyi varaaman lauluja ja tilaamaan juomaa (joka sisältyy hintaan). Musiikkivalikoima ei ole pelkästään Japanilista enkaa (ikivihreitä) vaan valikoimasta löyty oikeastaan kaikkea mitä keksi etsiä. Sieltä löytyi jopa laulukelvottomimmatkin Radioheadin kappaleet. Harvemmin kuulee suomessa vaikkapa Weezerin Hash Pipea, joka osoittautuikin loistavaksi karaoke-kappaleeksi. Mikki kiersi eikä laulamiseen ollut minkäänlaista kynnystä sillä kaveriporukalla kaikkien kannustaessa on meininki jotain ihan muuta. Suomessa en rupiais!

Salmiyuck!

Eilen menin ekalle luennolle, joka oli Australia trough media (elkää kysykö). Opettaja vaikutti ihan mukavalta, eikä kurssin suorittaimsen pitäs olla kovinkaa vaikeeta. Sen jälkee mentiin Kita 8 -asuntolaan, jossa yhellä Korealaisella tytöllä oli synttärikemut. Paikalla oli about kaikki ja meininki muutenkin huippu! Syötävää oli tarjolla ympäri maailmaa, mutta jostain syystä salmiakki ei tehnyt kauppaansa. Kaikki maistoivat kyllä urhoollisesti, mutta kukaan ei uskonut, että se on oikeasti suosittua Suomessa. Luulivat, että kyseessä on vain jokin käytännönpila. Mutta ehkä 2/30 maistoivat toiseenkin kertaan! Paikalle tuli myös yksi meidän opettajista ja Japanissa onkin vissiin aika yleistä juhlia senseitten kanssa.

Sen jälkeen suunnattiin osan kanssa vielä kivaan baariin syömään ja juomaan. Ruoka liikkuu täällä aikalailla samoissa hinnoissa, mutta juomapuoli on meikäläisittäin katottuna vaarallisen halpaa. Periaatteessa aivan sama juotko limonaatia, olutta tai muita drinkkejä, on monessa ravintolassa tarjolla nomihodai, joka kääntyy käytännössä "all-you-can-drink". Esimerkiksi eilen kymmenellä eurolla saat tilata kolmen tunnin ajan niin paljon listalta löytyviä juomia kun haluat. Itsehän olemme tunnollisia opiskelijoita ja osaamme nauttia sivistyneesti, mutta voin kuvitella kuinka monen Suomalaisen kävisi jos heille tarjoaisi tällaista vaihtoehtoa. *köh*

suurin osa hustepista

Kampai!

Ilta meni kuitenkin nätisti ja tänä aamuna heräsin reippaasti luennoille. Ensimmäiset kaksi viikkoa meillä on aikaa "shoppailla" eri kursseja ja sen jälkeen päättää mitä haluamme ottaa. Tänään kävin kolmella luennolla; Totalitarism (nazism & stalinism), Contemporary Japanese Society ja Japanese Economy, joista taidan ottaa kaksi ensimmäistä.

Muuten elämä on yhtä omituista ku tähänki asti. Hirviästi uusia ihmisiä - uusia kasvoja ja nimiä.. Suurin osa vaihtareita, mutta oon onnistunut jo tutustumaan muutamaan paikalliseenkin. Elämä ulkomaalaisena tällasessa paikassa on jo nyt vähän stressaavaa. Tänään pari tyyppiä tuli kysymään oonko sattumoisin Pohjois-Euroopasta ja ku kerroin, että oon Suomesta ne vei mut ihan innossaan johonki ihme huoneeseen ja halus äänittää mun puhetta.. En ihan ymmärtäny miksi, liitty kait johonki tutkimukseen. Juotiin teetä, juteltiin hetki ja vaihdettiin yhteystietoja, koska mulla oli kiire luennolle ja päätettiin hoitaa nauhotukset joskus myöhemmin. Olivat kuulemma aina halunneet ystävystyä Suomalaisen kanssa. :D 

Puheen nauhottaminen on vielä ihan ok, mutta pahimpia on Japanilaiset koulutytöt.. Ne liikkuu isoissa porukoissa ja hämmennyn aina ku vastaan kävelee ryhmä _nuoria_ yläasteikäsiä/lukiolais/mistä näistä tietää.. -tyttöjä koulupuvuissaan. Ne kikattelevat, osoittelevat ja huutelevat mulle tyyliin: AWW! KAKKOII! KAWAII!! jne.. Koita siinä sitten punastumatta jatkaa matkaa. Japanilainen tuttuni kertoi, että koulutytöt ovat varsin viehtyneitä ulkomaalaisiin miehiin. Ei siinä mitään jos oisivat aikuisia, mutta nyt tulee likanen olo jo pelkästä olemassaolosta. Anteeksi. -___-;

you might as well dance

Tällähetkellä on ehkä eniten voittaja-olo ikinä.

Meinasi nimittäin eilen olla ensimmäinen vähän pimeämpi hetki ja tuntu, että nyt se kaikki sitten kaatuu. Oli siis eka koulupäivä, mikä oli tosi jees. Mutta kun päivä kesti sen 9-19 ja kokoajan sai vaan informaatiota lappuina ja suullisessa muodossa eikä silti tajunnut puoliakaan ja samalla yritti tutustua kymmeniin uusiin ihmisiin, jotka nekin eri puolilta maailmaa.. Äh, alotan alusta.

Eilen siis mentiin kouluun ja kokoonnuttiin ensimmäistä kertaa hustep-ryhmämme kanssa samaan luokkaan. Kaikki ovat levittäytyneet viiteen eri asuntolaan, joten suurinta osaa en ollut vielä tavannutkaan. Aluksi esittäydyttiin ja meinasi tulla orpo olo jo siinä vaiheessa sillä suurin osa oli joltain fysiikka-insinööri-tekniikka-avaruusgeometria -akselilta ja aikalailla kaikilla oli takana japaninkielen opintoja vähintään se vuosi tai kaksi, osalla jopa pääaineena. Kun kerroin, että minusta tulee luokanopettaja oli kaikkien suusta yhtäaikaa päässyt "Awwwh~"-aalto melkoisen häkellyttävä :D Edustan siis yksin kasvatustiedettä täällä ja osaan olla siitä jo ylpeä.

Yksi linjamme päävetäjistä, Kanadalainen Peter, joka on asunut jo 20 vuotta Japanissa oli ehdottomasti iloisin yllätys eilen. Hän piti meille eilen pari tuokiota, jossa kävimme läpi kaikki meille jaetut laput ja niin edelleen. Hänen puheestaan sain kaiken selvää ja epäselvissä tilanteissa hänen puoleensa oli helpoin kääntyä. Aion kyllä ehdottomasti ottaa myös hänen pitämiään kurssejaan.

Illempana kokoonnuimme vielä porukalla samaan tilaan ja tutustuimme toisiimme. Kuulin varmasti sen 30uutta nimeä, joista nyt muistan vain pienen osan. Onhan tässä vuosi aikaa. Vaihdeltiin puhelinnumeroita ja pääasia on, että jää tuli rikottua ja nyt on helppo mennä juttelemaan kelle tahansa.

Illalla kun pääsin nälkäsenä ja todella väsyneenä kämpille ja aloin miettiä mitä oikeasti juuri on tapahtunut. Yritin muistaa kaiken mitä meille oli kerrottu ja aloin täyttämään kaavakkeita netissä ja availemaan postiin tullutta kirjenivaskaa. Postiin oli tullut vakuutusasiakirjoja ja maksukaavakkeita, joista ei löytynyt sanaakaan englanniksi. Lähellä ei ollut ketään, joka olisi osannut auttaa tai kenen puoleen kääntyä. Vaikka ympärillä oli koko päivän pyörinyt ihmisiä oli olo jotenkin tosi yksinäinen.

Onneksi kaiken sen avuttomuuden keskellä tajusin syödä ja jutella Kiiran kans, joka piristi kummasti. Päätin nukkua ja odottaa huomiseen! Haistatin paskat kielimuurille, ilmottauduin japaninkielen kursseille ja aion todellakin oppia tämän kielen. Olen pahasti muita jäljessä, mutta tärkeintä on se, että on tahtoa yrittää ja pokkaa mennä tilanteisiin. Aamulla lähdin tarkoituksella yksin ostamaan pyörää ja post officeen kaikkien niiden lappujen kanssa, joista en mitään ymmärtänyt.

Olin ensimmäisenä käytettyjen pyörien myymälässä ja ostin itelle haalistuneen punasen menopelin! Japanissa kaikki pyörät pitää rekisteröidä, joten hoidin samalla myös sen ja ostin pyörään lukon. Sen jälkeen huristelin kaupungille etsimään post officea, eikä mun tarvinut kysyä tietä ku ehkä kolme kertaa.. Löysin kuitenkin! Siellä menin kassalle ja onnekseni tiskin takana seisoi japanilainen mies, jonka silmät kirkastuivat kun sanoin olevani suomesta. Hän kysyi japaniksi katsonko rallia ja sen jälkeen hän luetteli kaikki suomalaiset ja ruotsalaiset rallikuskit. Sitten hän vilkaisi ympärilleen ja kysyi vaivihkaa tiedänkö grind corea.. "You mean that music -genre?" "HAI! EKSTURIIMU MUSIKKU!" Sen jälkeen sain kuulla litanian suomalaisista ja ruotsalaisista underground -bändeistä. Hän oli myös basisti ja kysyttyäni sain myös ohjeistuksen pariin paikkaan, jossa voi kuulla vähän vaihtoehtosempaa livemusiikkia. Ainiin, sain myös maksettua ne vakuutusmaksut! :D

Mallia vintage! Väri on hyvä ku erottuu helposti kaikkien niiden harmaiden seasta.

Täällä muillakin on pyörät. Joka facultyn eteen niitä kertyy sen verran, että siellä on jätkuvasti pari miestä pitämässä pyörät järjestyksessa.

Olen siis hoitanut kaikki tärkeimmät asiat pois alta ja vieläpä ilman apua. Äiti voi olla ylpee. Sen jälkeen pyöräilin vaan ympäri Sapporoa hymy naamalla, eikä kello ole vielä edes yhtätoista. Taidampa polkaista illalla yliopistolle ja mennä ensimmäiselle luennolleni!

If you are going to walk on thin ice, you might as well dance.

Japani on...

Japani on kontrastien maa. Toisaalla on todella vihreää ja perinteistä, toisaalla taas pelkkiä valomainoksia ja jonkinsortin alakulttuureja. Tämä päivä piti sisällään molempia, vihreyttä ja kummallisuuksia.

Painosanalla kummallisuuksia. Aamun haahuilin yliopiston alueella ja ihailin kaikkia niitä puistoja, joita tämä kampus kätkee rajojensa sisälle. Oulun kampuksella maisemat ovat noh.. sanotaanko, jotain muuta. Tässä ihan vieressä on todella isoja farmeja, joilla kasvatetaan ties mitä hevosista maissiin. Kävin myös eka kertaa syömässä kampuksella, mikä oli positiivinen kokemus. 

Kampukselta jatkoin sitten Susukinoon, joka on Japanin suurimpia "viihdekeskuksia" heti Tokion jälkeen. Se pitää sisällään kauppoja, putiikkeja, yökerhoja, ostoskeskuksia ja muuta.. eh, viihdettä ja kaikki se mainoskylttien ja valojen määrä jatkuu aina vaan seuraavaan ja seuraavaan kortteliin. Törmäsin siellä meidän hustep-tyttöihin ja muiden feidattua päätimme Annan kanssa lähteä tutkimaan Susukinon erikoisuuksia.

 Kampusta:

Cafeteriassa sai valita todella kattavasta valikoimasta kippoja ja kuppeja, mitä nyt hausi syödä, ja maksaa ne sitten erikseen, eikä ollut edes kovin kallista. Tämä kattaus ~500yeniä

 Muuta:

Kaikesta siitä vihreydestä siirryin modernimpaan kaupunginosaan.

Tanukikoji - eli varmaan kilometrin pitkä ostoskatu täynnä.. kaikkea.

Ajattelin vuokrata ton oranssin mökin, hyvällä paikalla ku on.

Täältä sai ainaki rapuja. Tuo iso todella liikkuvainen mainoskyltti ei kuitenkaan herättäny minkäänaista ruokahalua.

Dark Buddha Risin'

Susukino päivällä..

..ja yöllä

Käytiin myös eräässä todella täyteen ahdetussa animekaupassa, joka oli täynnä överisöpöä, enemmän ja vähemmän eroottista animea, mangaa, musiikkia, figuureita, vaatteita ja ihan kaikkea mitä nyt vaan asian tiimoilta voi olla olemassa. Otakujen taivas, joka olikin täynnä nörttejä. Poikia ja tyttöjä. Erityisesti tytöt pyörivät pelkästään homoeroottisiin piirettyihin suuntautuneessa kaupassa, kyllä, omassa kaupassaan. Siellä ei myöskään saanut kuvata, mutta uskokaa kun sanon, että niin on parempi. En ehkä ikinä uskalla mennä sinne takaisin. Toisaalta manga-valikoima oli hyvin kattava (ehkä kaksi suomalaista kirjakauppaa) ja jos tässä joskus oppii japania, sieltä kannattee hakea oppimateriaalia.

Ilta meni aina vaan oudommaksi kun suuntasimme edellä mainitun kaupan lähellä sijaitsevaan Maid Caféen.. En ehkä sittenkään halua puhua siitä, mutta kuva kertonee enemmän ku tuhat sanaa. Japani on kummallinen maa.

Huomenna alkaa onneksi koulu, joka pitää minut toivottavasti kiireisenä, enkä ehdi tutkimaan näitä paikkoja sen tarkemmin!

It definitely tastes like.. raw fish!

Jos olet kaikkiruokanen tai muutenvain seikkailuhenkinen - tule japaniin. Syöminen täällä on helppoa, koska ruoka on niin tärkeä osa Japanilaista kulttuuria. Monenmoista syötävää on tarjolla lähes jokapaikassa, eri asia sitten saako mitä tilaa (tai yrittää tilata).

Mentiin eilen uusien Amerikantuttavien kanssa istumaan iltaa perinteiseen Japanilaiseen izakayaan. Se on vähän niinku meidän ravintola ja pystybaari yhistettynä. Mukavia paikkoja, johon Japanilaiset tulevat porukalla yleensä töiden jälkeen rentoutumaan. Saatiin sieltä oma loossi ja nappia painamalla tarjoilija kipitti hakemaan tilaukset. Menu oli ainakin kattavan näköinen, mutta kukaan meistä ei osannut nimetä yhtään ruokalajia tai ainakaan mitä se pitää sisällään. Siispä päädyimme tilaamaan summassa kaikkea kummallista.

Pöytään tuotiin ainakin paljon kalaa; raakaa kalaa, ilmakuivattua kalaa, suolattua kalaa jne.. Vasta jälkeenpäin tarjoilija kertoi, ettei seen ison seivästetyn ravun päätä tarvinnut syödä. Joimme sapporo-olutta, josta he tuntuvat olevan kovin ylpeitä ja tottakai piti maistaa myös periteistä kuumaa sakea.

Illan mietelause: How does it taste? It definitely tastes like.. raw fish!

Gyudon(eli riisiä lihalla ja sipulilla) Ei menny myöskään pikaruokalassa tilaus iha nappiin ku tuli tuplana. Vaa ei se mittää ku on halapaa ja hyvvää. 250yen/kpl.

Näinkö juodaan sakea oikeaoppisesti? (Huomaa pikkurilli)

Juu oli se iha hyvvää..

Izakayan jälkeen mentiin kunnon arcade-halliin, jossa japanilaiset otakut pelas tappelupelejä.

Parhaita oli ne, jossa mittaa toisistaan ottivat animekoulutytöt. Meikä ja Konomi oltiin ihan liekeissä, eikä muilla ollut juurikaan jakoa!

Täällä on juoma-automaatteja ihan kaikkialla. Oikeasti joka kadun kulmassa ja keskellä ei mitään.

En kuitenkaa hauais olla sähkömies Japanissa. En tiiä miten ne on saanu nuo sähkölinjat noin solmuun.

Pääväylää kampuksella

Kävin ostaa tänää puhelimen! Kaikki mitä tähän mennessä on katellu, ois maksanu kokonaisuudessaan(puhelin, kiinteä lasku, lopetusmaksu) vähintään sen 30.000yeniä, mutta löydettiin nyt tommonen pre-paid mahdollisuus. Kustansi yhteensä about 60€ ja jos sillä ei juurikaan soittele, pitäis puheajan riittää ainakin kymmeneksi kuukaudeksi. Tektsiviestit on siis saman operaattorin (softbank) puhelimiin ilmasia sekä maili on kätevä ja toimii kaikkialle. Ainoa syy puhelimen hankkimiseen olikin se, että saa yhteyden muihin vaihtareihin ja tuttaviin täällä. Voi sopia tapaamisia ja kysellä meininkejä ja siihen tuo on varmasti aivan riittävä.

This isn't real life - this is Dorm Life.

Heräsin tänä aamuna siihen ku mun huonepuhelin soi ja sieltä kuului pelkkää japania. Ymmärsin tokkurassa sen verran, että se oli tän asuntolan manager-ojisan ja että mulle oli saapunut joku tärkeä lappu. Ei se sitten ollutkaan ku mun toisen pankin pankkivihko, mutta se tuli kirjatussa kirjeessä. Tärkeä sekin, muttei ehkä herättämisen arvoinen! >_<

Löysin tänään HUSTEP-ohjelmaan kuuluvien vaihdareiden ryhmän internetin syövereistä ja moikattuani ihmisiä siellä, päätimme kokoontua tänä iltana isommalla porukalla jossainpäin sapporoa. Ootan innolla! Tässä ois nyt päivä aikaa pistää vihdoin tää huone järjestykseen ja kamat suunnilleen järjestykseen. Tilaa on vähän, joten tämä vaatii soveltamista.

Asustelen siis seuraavan vuoden tällasessa pääasiassa vaihtareille tarkoitetussa asuntolassa, jossa kaikki tilat ovat yhteiset, mutta jokaisella oma huone. Mun huone on 11,5 neliötä ja tässä on parveke(<3). Tää sijaitsee myös eka kerroksessa ja tajusin just, että sen kauttahan tänne voi salakuljettaa pienen suomalaisen vaimon aivan helposti! Respassa on nimittäin 24h päivystys, mikä on hieman ahdistavaa, mutta myös ihan turvallista sillä aina on joku jolta kysyä apua ongelmatilanteissa.

Room 111

Kalustoon kuuluu uudehko jääkaappipakastin -setti, iso hyllypöytä-asia, vaatekaappi, lavuaari, sänky, ilmanraikastin(tjsp), ja kaasulämmitin kylmien päivien varalta. Ihan kattava poikamiesboksi vuoden ajaksi siis.

Petivaatteet piti vuokrata ja ne ovatkin hieman omituiset. Tyyny on sellanen verkkosäkki, joka on täytetty pienistä muoviputken pätkistä. En oikeesti ymmärrä.. Helppo puhdistaa, mutta koko tyynyn käyttötarkoitus jääkin sitten toissijaiseksi. Pussilakana on niinku kaks lakanaa, jotka pitää sitoa yhteen tavalla, jota en vieläkään oikeen ymmärrä. Anyways patja on hyvä ja hyvin tuossa saa nukuttua.

Partsilla paistaa aurinko!

Mitään irtaimistoa tähän ei kuulunut, joten eilen käytiinkin vähän ostoksilla ja löysin tarpeellisia astioita sun muuta. Japanissa on paljon käteviä Hyaku en shoppuja (100 yenin kauppa), jotka nimensä veroisesti ovat mitä lupaavat. Toisin kuin suomen "markantalossa", hyakyenissa kaikki tavarat maksavat sen 100 yeniä eli noin yhden euron. Löysin sieltä kaikki astiat, kattilat, leikkuulaudat, veitset, hengarit ja hashit(syömäpuikot), kaikki siis euron kappale. Tavaraa siellä oli ihan laidasta laitaan, enkä usko että mun enää ikinä tarvii käydä missään muualla! :)

Käytännönjärjestelyt on täällä vähän eri luokkaa kun suomessa. Esimerkiksi roskia ei voi viedä milloin tahtoo vaan kaikki pitää kierrättää ja erotella. Jokaiselle materiaalille on myös oma roskanvientipäivä, joka on merkattu eräänlaiseen jätekalenteriin. Kalenterissa on siis joka päivälle oma roskalajinsa, joka tuona päivänä viedään esim. palava jäte, ei-palava jäte, pullot, tölkit ja PET-pullot(??), puutarhajäte, erilaiset paperit, patterit, isommat jätteet ja niin edelleen.. Näiden kerääminen erilleen tähän pieneen huoneeseen tuleekin siis olemaan haastavaa.

Jätekalenteri, menee vielä tovi hahmottaessa et mistä nyt olikaan kysymys..

Kaikkia niin paljon kiinnostavat vessat on nyt sitten nähty ja osassa paikkaa ne on kyllä aika haitekkiä! Meidän asuntolassa ne on onneksi näitä länsimaisia, eikä niitä perinteisiä japanilaisia lattiamalleja. En oo uskaltanu koskea muihin nappuloihin ku vetovipuun, koska sieltä nyt saattaa tulla ihan mitä vaan. Mutta pisteet istuinlämmittimestä ja käsienpesualtaasta eli siis kun vedät vessan, täyttyy säiliö uudestaan käsienpesuataan kautta, jottei vettä mene hukkaan. Eko, eko!

Pakollinen vessakuva

Sapporo life~

Tänään oli Shubun no hi eli jonkinlainen syysjuhla ja täten kansallinen vapaapäivä. Oli siis mainio aika tehdä hieman tuttavuutta Sapporoon! Huomattiin Jeffin kans jo aamulla, että kysyminen kannattaa aina vaikkei ihan tiedä miten asia esitetään. Pari sanaa japaniksi riittää ja meidät opastettiin kädestä pitäen lähimmälle metroasemalle, joka olisi ollut saman tien varressa ja olisimme varmasti osanneet perille ihan ohjeidenkin perusteella. Avuliasta kansaa! =) 

Aamulla oli oikeen hyvä ilma, näkymä heti asuntolan etupihalta..

..ja lähempänä keskustaa

Itadakimasu!

Miksi mennä Ranskaan, kun täältäkin löytyy eiffeltorni? (Sapporo TV Tower)

Odoriparkissa, joka on ylhäätäpäin tämännäköinen: [    ] [    ] [    ]  [    ]  [    ] [... jne, ja jatkuu lähemmäs kahen kilometrin matkan, oli käynnissä autumn festival jossa poikkesimme. Festivaali kestää yli kaks viikkoa ja puistoruudut oli ympäröity erilaisilla kojuilla, joista sai ruokaa ja juomaa. Oli siellä paljon esityksiäkin, mutta ainoa näkemämme oli ilmapallomies, joka teki ilmapalloja ja myöhemmin söi ne..

Jep..

autumn festival

they eat those hairy things?

metrot oli vapaapäivänä aika täynnä..

Asuntolasta ei tarvi mennä kauas, kun löytää elämää..

Randomtuttavuuksia festareilla.. kuka sano, että Japanilaiset on ujoja?

Päivä meni siis melkosessa hulinassa. Löysin tänä aamuna mun pienestä huoneesta parvekkeen, kyllä, parvekkeen kahtine liukuovineen. Kaupunkipäivän jälkeen on vaa aika hienoa istua tässä huoneessa parvekkeen ovi auki kun ulkona kuuluu cicadan siritys. Aikasemmin oon kuullu tuon äänen vaan lukuisissa animesarjoissa ja pitänyt sitä aina jotenkin kiehtovana. Nyt ne sirittää mun parvekkeen alla..