you might as well dance

Tällähetkellä on ehkä eniten voittaja-olo ikinä.

Meinasi nimittäin eilen olla ensimmäinen vähän pimeämpi hetki ja tuntu, että nyt se kaikki sitten kaatuu. Oli siis eka koulupäivä, mikä oli tosi jees. Mutta kun päivä kesti sen 9-19 ja kokoajan sai vaan informaatiota lappuina ja suullisessa muodossa eikä silti tajunnut puoliakaan ja samalla yritti tutustua kymmeniin uusiin ihmisiin, jotka nekin eri puolilta maailmaa.. Äh, alotan alusta.

Eilen siis mentiin kouluun ja kokoonnuttiin ensimmäistä kertaa hustep-ryhmämme kanssa samaan luokkaan. Kaikki ovat levittäytyneet viiteen eri asuntolaan, joten suurinta osaa en ollut vielä tavannutkaan. Aluksi esittäydyttiin ja meinasi tulla orpo olo jo siinä vaiheessa sillä suurin osa oli joltain fysiikka-insinööri-tekniikka-avaruusgeometria -akselilta ja aikalailla kaikilla oli takana japaninkielen opintoja vähintään se vuosi tai kaksi, osalla jopa pääaineena. Kun kerroin, että minusta tulee luokanopettaja oli kaikkien suusta yhtäaikaa päässyt "Awwwh~"-aalto melkoisen häkellyttävä :D Edustan siis yksin kasvatustiedettä täällä ja osaan olla siitä jo ylpeä.

Yksi linjamme päävetäjistä, Kanadalainen Peter, joka on asunut jo 20 vuotta Japanissa oli ehdottomasti iloisin yllätys eilen. Hän piti meille eilen pari tuokiota, jossa kävimme läpi kaikki meille jaetut laput ja niin edelleen. Hänen puheestaan sain kaiken selvää ja epäselvissä tilanteissa hänen puoleensa oli helpoin kääntyä. Aion kyllä ehdottomasti ottaa myös hänen pitämiään kurssejaan.

Illempana kokoonnuimme vielä porukalla samaan tilaan ja tutustuimme toisiimme. Kuulin varmasti sen 30uutta nimeä, joista nyt muistan vain pienen osan. Onhan tässä vuosi aikaa. Vaihdeltiin puhelinnumeroita ja pääasia on, että jää tuli rikottua ja nyt on helppo mennä juttelemaan kelle tahansa.

Illalla kun pääsin nälkäsenä ja todella väsyneenä kämpille ja aloin miettiä mitä oikeasti juuri on tapahtunut. Yritin muistaa kaiken mitä meille oli kerrottu ja aloin täyttämään kaavakkeita netissä ja availemaan postiin tullutta kirjenivaskaa. Postiin oli tullut vakuutusasiakirjoja ja maksukaavakkeita, joista ei löytynyt sanaakaan englanniksi. Lähellä ei ollut ketään, joka olisi osannut auttaa tai kenen puoleen kääntyä. Vaikka ympärillä oli koko päivän pyörinyt ihmisiä oli olo jotenkin tosi yksinäinen.

Onneksi kaiken sen avuttomuuden keskellä tajusin syödä ja jutella Kiiran kans, joka piristi kummasti. Päätin nukkua ja odottaa huomiseen! Haistatin paskat kielimuurille, ilmottauduin japaninkielen kursseille ja aion todellakin oppia tämän kielen. Olen pahasti muita jäljessä, mutta tärkeintä on se, että on tahtoa yrittää ja pokkaa mennä tilanteisiin. Aamulla lähdin tarkoituksella yksin ostamaan pyörää ja post officeen kaikkien niiden lappujen kanssa, joista en mitään ymmärtänyt.

Olin ensimmäisenä käytettyjen pyörien myymälässä ja ostin itelle haalistuneen punasen menopelin! Japanissa kaikki pyörät pitää rekisteröidä, joten hoidin samalla myös sen ja ostin pyörään lukon. Sen jälkeen huristelin kaupungille etsimään post officea, eikä mun tarvinut kysyä tietä ku ehkä kolme kertaa.. Löysin kuitenkin! Siellä menin kassalle ja onnekseni tiskin takana seisoi japanilainen mies, jonka silmät kirkastuivat kun sanoin olevani suomesta. Hän kysyi japaniksi katsonko rallia ja sen jälkeen hän luetteli kaikki suomalaiset ja ruotsalaiset rallikuskit. Sitten hän vilkaisi ympärilleen ja kysyi vaivihkaa tiedänkö grind corea.. "You mean that music -genre?" "HAI! EKSTURIIMU MUSIKKU!" Sen jälkeen sain kuulla litanian suomalaisista ja ruotsalaisista underground -bändeistä. Hän oli myös basisti ja kysyttyäni sain myös ohjeistuksen pariin paikkaan, jossa voi kuulla vähän vaihtoehtosempaa livemusiikkia. Ainiin, sain myös maksettua ne vakuutusmaksut! :D

Mallia vintage! Väri on hyvä ku erottuu helposti kaikkien niiden harmaiden seasta.

Täällä muillakin on pyörät. Joka facultyn eteen niitä kertyy sen verran, että siellä on jätkuvasti pari miestä pitämässä pyörät järjestyksessa.

Olen siis hoitanut kaikki tärkeimmät asiat pois alta ja vieläpä ilman apua. Äiti voi olla ylpee. Sen jälkeen pyöräilin vaan ympäri Sapporoa hymy naamalla, eikä kello ole vielä edes yhtätoista. Taidampa polkaista illalla yliopistolle ja mennä ensimmäiselle luennolleni!

If you are going to walk on thin ice, you might as well dance.